Category: Cult Sure

Investigate the oddities and missing links of pop culture history, from music to gaming to film to comics.

  • Cult Sure: Mikä cranial nerve examination (ASMR)?

    Cult Sure: Mikä cranial nerve examination (ASMR)?

    Ihailen ASMR-taiteilijoiden omistautumista roolileikkivideoille, joissa katsoja otetaan osaksi fiktiivistä kohtausta, kuten parturikäyntiä. Vaikuttavimpia ovat WhispersREDin kaltaisten artistien yhdellä otolla purkitetut pitkät narratiivit huolella lavastetuissa ympäristöissä.

    Yksi suosituimmista ASMR-roolileikin teemoista on terveystarkastus – eritoten niinkin spesifi tutkimus kuin cranial nerve exam.

    Näissä videoissa “lääkäri” pyytää seuraamaan liikkuvaa kohdetta (kuten taskulamppua), kuiskailee korvaan ja pyytää toistamaan avainsanoja ja tunnistamaan erilaisia tuoksuja.

    Koska artistien käyttämien metodien välillä on huomattavia eroja, aloin pian ihmetellä, onko tutkimuksella edes oikeaa lääketieteellistä pohjaa. Kävi ilmi, että kyseessä on itse asiassa verrattain yleinen, yleensä neurologin suorittama tutkimus. Mikä siis on cranial nerve examin käyttötarkoitus?

    Cranial nerve exam suomeksi

    En ole lääketieteen asiantuntija, mutta toivon seuraavan selityksen olevan riittävän todenmukainen, kattava ja selkokielinen.

    Cranial nerve examination eli aivohermotutkimus on neuroanatominen menetelmä määrittää aivojen pohjasta lähtevien hermojen toimintakyky. Tutkimus tehdään usein esimerkiksi aivotärähdysten tai muiden päähän kohdistuneiden loukkaantumisten yhteydessä. Tutkimuksen avulla voidaan havaita mm. Bellin halvauksen tai Parkinsonin taudin oireita.

    Aivohermotutkimuksen historia juontaa 1800-luvulle saakka, kun silloiset neurologit kohtasivat kasvavissa määrin oireyhtymiä, joita ei voitu muuten tutkia riittävästi. Aikakaudelle tyypilliset taudit syfilis ja tuberkuloosi vaikuttivat aivohermojen toimintaan.

    Aivohermot säätelevät mm. maku- ja hajuaistia, kasvojen liikkeitä ja tasapainoa. Niitä on yhteensä 12 paria.

    Aivohermotutkimuksen sisältö

    • I. Hajuhermo (olfactory nerve): potilaan hajuaisti testataan pyytämällä tätä tunnistamaan näytteitä, kuten kahvia tai piparminttua.
    • II. Näköhermo (optic nerve): näön terävyys testataan näöntarkastuksella (Snellen-taulu) ja näkökentän laajuus lyhyillä ärsykkeillä, esimerkiksi heiluttamalla sormia ääreisnäön eri alueilla. Myös silmän rakenteet tutkitaan.
    • III. Silmän liikehermo (oculomotor nerve): mm. testataan silmän motoriikka pyytämällä potilasta seuraamaan liikkuvaa kohdetta päätä liikuttamatta.
    • IV. Telahermo (trochlear nerve): tutkitaan mm. silmän liikekyky ja pupillin koko poikkeamien varalta.
    • V. Kolmoishermo (trigeminal nerve): testataan kasvojen tuntoaistia ja sarveiskalvon refleksit eri ärsykkeillä (kosketus). Testataan myös ala- ja yläleuan toimintakyky esim. kokeilemalla purentalihaksia.
    • VI. Loitontajahermo (abducens nerve): testataan pupillien reagointi valoon.
    • VII. Kasvohermo (facial nerve): kasvojen lihasten toiminnot testataan mm. pyytämällä potilasta rypistämään otsaansa, hymyilemään ja täyttämällä posket ilmalla.
    • VIII. Kuulo-tasapainohermo (vestibulocochlear nerve): kuulokykyä testataan kuiskaamalla yhteen korvaan sanoja samalla, kun toisen vierellä toistetaan häiritsevää ääntä esim. hierotaan sormia yhteen. Rinne- ja Weber-testeillä määritellään, onko kuulon heikentyminen konduktiivista tai sensorineuraalista (jälkimmäinen viittaa toimintahäiriöön sisäkorvassa/kuulo-tasapainohermossa).
    • IX. Kieli-kitahermo (glossopharyngeal nerve) ja X. kiertäjähermo (vagus nerve): testataan mm. makuaistia, kitakielekkeen kuntoa ja potilaan kykyä toistaa tiettyjä äänteitä. (Myös aivohermot VII, IX, X ja XII vaikuttavat puheen tuottamiseen. Jo pelkkä small talk saattaa riittää antamaan osviittaa toimintakyvystä.)
    • XI. Lisähermo (accessory nerve): testataan pään/niskan lihaksistoa pyytämällä potilasta nostamaan hartioita (shrug) ja kääntämään päätä eri suuntiin.
    • XII. Kielen liikehermo (hypoglossal nerve): kielen toimintakyky testataan erilaisilla liikeharjoituksilla.

    Tutkimuksen rakenne riippuu potilaan kunnosta ja lääkärin pelisilmästä. Usein lääkäri valikoi, mitä ja miten tarkkaan testata. Riittävän tutkimuksen voi saattaa loppuun muutamassa minuutissa siinä missä ASMR-taiteilijat tuppaavat venyttämään videoitaan turhalla toistolla puoleen tuntiin. Heidän tarkoituksensa on tietenkin rentouttaa eikä diagnosoida, mutta perehdyttyäni tosielämän neurologisiin tutkimuksiin mikä tahansa pseudohömppä ei enää riitä viihteeksi.

    Neurologiseen tutkimukseen lukeutuu monia muita standardimenetelmiä. Leffafaneille vinkiksi, että mm. tasapainoaistia testaava Rombergin testi vilahtaa Tony Scottin NASCAR-elokuvassa Days of Thunder, kun Nicole Kidman tutkii kolarissa loukkaantunutta Michael Rookeria.

    Jos haluat kattavan johdatuksen neurologisiin tutkimuksiin, suosittelen ehdottomasti Martin A. Samuelsin esitelmiä. Tässä hänen vinkkinsä aivohermotutkimukseen.

    Samuelsin aidosti informatiivinen esitys jää suosiossa kauas toisen tarkastuksen jalkoihin. Cranial nerve examin crème de la crème on James Kellyn suorittama tutkimus lukuisia aivotärähdyksiä kärsineelle NHL-legenda Pat LaFontainelle. ASMR-yhteisö fanittaa tällaisia opetusvideoita yhtä kuumeisesti kuin Frendien fanit siteeraavat käskyä “pivot!”

    Lue myös: Mikä ASMR?

  • Cult Sure: Hellraiserin kuopattu Nintendo-peli

    Cult Sure: Hellraiserin kuopattu Nintendo-peli

    Mitä tapahtui Hellraiserin NES-seikkailulle?

    Englantilaisen Clive Barkerin käsikirjoittama ja ohjaama Hellraiser (1987) esittelee yhden kauhuelokuvien kiehtovimmista hahmoista, demonisen Pinheadin.

    Vaikka kyseessä on lukuisia jatko-osia inspiroinut body horrorin klassikko, sen pohjalta ei ole koskaan julkaistu videopeliä. Elokuva on täynnä verta ja suolenpätkiä, mutta raakuus ei estänyt Jason Voorheesiä, Freddy Kruegeria, Michael Myersiä tai Alienin ksenomorfeja siirtymästä kotikonsoleille.

    Toki on huomioitava, että elokuvien Friday the 13th ja Painajainen Elm Streetillä NES-pelit ovat saavuttaneet kulttistatuksen epäonnistuneen designinsa vuoksi. Kenties emme siis menettäneet mitään…

    …Paitsi, että Hellraiserille oli kuin olikin suunnitteilla kasibittinen peli. Ja siitä piti tulla kaikkien aikojen kunnianhimoisin NES-julkaisu.

    Nousu ja tuho

    Color Dreams -pelistudion perustaja oli niin suuri fani, että osti oikeudet kehittää pelin elokuvan pohjalta. Lisenssin hinta oli 35-50 tuhannen dollarin välillä, mutta heikkolaatuisista peleistä tunnettu kehittäjä nappasi oikeudet jopa alan legendan Konamin nenän edestä. 

    Sijoittaminen ei jäänyt siihen. Kehittäjät olivat niin tohkeissaan, että upottivat projektiin kaksi miljoonaa dollaria ja jopa mainostivat julkaisua jo ennakkoon kaikkien aikojen suurimpana NES-pelinä.

    Suunnitelmat kuitenkin kariutuivat, eikä peli koskaan materialisoitunut. Mitä tapahtui?

    Hellraiser-pelin konsepti

    Kunnianhimon puutteesta ei kehittäjiä voi syyttää: suunnitteilla oli innovatiivinen yhdistelmä 3D-räiskintää ja ongelmanratkomista.

    Pelaaja kontrolloi hahmoa, joka on vangittu elokuvasta tuttuun Lemarchandin laatikkoon, joka tunnetaan myös nimellä Lament Configuration ja on periaatteessa avain Helvetin portteihin. 

    Tehtävänä on löytää pakotie muokkaamalla tätä puzzle boxia ennen kuin Pinhead kenobiittikavereineen saa pelaajan kiinni. Pelaajan valinnat vaikuttaisivat pelikenttien ulkomuotoon.

    Pelin pohjana oli paranneltu versio Wolfenstein 3D:n pelimoottorista. 8-bittinen Nintendo ei millään kyennyt tukemaan niin raskasta peliä, joten Color Dreams suunnitteli uudenlaisen pelikasetin, jota kutsutiin nimellä Super Cartridge.

    Kasetti sisälsi muun muassa uuden prosessorin ja lisää RAM-muistia valjastaakseen konsolin omat voimat tehokäyttöön: teknologian oli mahdollista manipuloida videota reaaliajassa pikselin tarkkuudella ja näyttää television ruudulla ennennäkemätön määrä värejä.

    Innovaation hinta

    Värimuutoksia ei kuitenkaan saatu toimimaan toivotulla tavalla. Kun palaset eivät loksahdelleet täydellisesti paikalleen, vaihtoehtona oli kehittää konsoliin yhdistettävä lisälaite. Yhteishinta pelikasetin kanssa olisi kuitenkin ollut korkeampi kuin Super Cartridge – joka jo itsessään oli varsin tyyris.

    Yhden ”superkasetin” valmistus maksoi 50-60 dollaria, mikä olisi todennäköisesti nostanut vähittäiskauppahinnan 100 dollariin. NES-pelit maksoivat tyypillisesti puolet siitä eli nykyrahassa noin 80 euroa (hassua, että tämän päivän X Box One -uutuudet maksavat 10-15 euroa vähemmän).

    Color Dreams yrittikin laskea muita kustannuksia. Nintendo edellytti studioita maksamaan pelien arvioinnista ja virallisesta lisensoinnista (muistanet kultareunaisen leiman omasta kokoelmastasi). Studio päätti kiertää prosessin ja julkaista epävirallisen pelin.

    Päätös oli huomattava riski. Kauhupelit eivät muutenkaan myyneet hyvin, minkä lisäksi kaupat karttoivat epävirallisten pelien myyntiä sanktioiden uhalla. Kallis myyntihinta olisi varmasti karkottanut innokkaimmankin kauhufriikin takaisin Bubble Bobblen äärelle.

    Lue myös: Doomin huijauskoodien synty

    Uudelleensyntyminen

    Viimein Color Dreams myöntyi taloudellisen riskin edessä ja peruutti pelin julkaisun – vaikka sen saapumista lupailtiin NES-konsolin lisäksi SegaMega Drivelle ja Atarin kannettavalle Lynxille.

    Kehittäjät kuitenkin välttivät todennäköisen konkurssin hyllyttämällä pelin ja luomalla nahkansa uudelleen.

    Color Dreams vaihtoi pian nimensä Wisdom Treeksi ja otti kyseenalaisen maineensa omakseen tehtailemalla useita surullisenkuuluisan kehnoja (ja epävirallisia) kristillisiä NES-pelejä.

    Studio myös pääsi kuin pääsikin hyödyntämään Wolfensteinin moottoria tuottamalla Super Nintendolle Nooan arkkiin sijoittuvan first person shooterin. Jokseenkin runollista, että leikiteltyään demonisilla voimilla kehittäjät löysivät uuden polun Raamatun avulla.

    Seuraa Hurraakerkkoa somessa:

  • Cult Sure: Kiista Tarzan-huudon alkuperästä

    Cult Sure: Kiista Tarzan-huudon alkuperästä

    Oliko kaikkein kuuluisin Tarzan sittenkään sotahuutonsa takana?

    Miten ikoninen Tarzan-huuto syntyi?

    Vuonna 1932 elokuvateattereiden salit raikuivat Johnny Weissmüllerin huudosta. Olympiauimari esitti tuolloin ensimmäistä kertaa valkokankaalla alkukantaista sankaria Tarzania.

    Elokuvassa Tarzan, viidakon valtias kuultiin myös ensi kertaa hahmon ikoniseksi noussut sotahuuto ”aah-eeh-ah-eeh-aaaaaah-eeh-ah-eeh-aaaaah!”

    Legendaarinen ääninäyte.

    Karjaisun tarkka syntyprosessi on kuitenkin edelleen mysteeri.

    Alkuperäinen Tarzan-huuto

    Sotahuutoon viitataan jo Edgar Rice Burroughsin alkuperäisteoksessa vuodelta 1912. Kirjassa Tarzan, apinain kuningas ääntä kuvaillaan kuvitteellisen bull ape -apinarodun voitonhuudoksi.

    Tarzanin seikkailut valkokankaalla alkoivat kuusi vuotta myöhemmin, mutta mykkäelokuvien aikakaudella huuto kuului ainoastaan yleisön korvien välissä.

    Ensimmäinen variaatio maineikkaasta kajautuksesta kuultiin vuonna 1929. Frank Merrillin ääninäyte kuulostaa kuitenkin ennemmin känniseltä örvellykseltä kuin ylväältä sotahuudolta.

    Kolme vuotta myöhemmin Weissmüller astui rooliin ja määritteli, miltä viidakon valtiaan pitää näyttää ja kuulostaa.

    Weissmüller oli kuin Sean Connery James Bondille: ei ensimmäinen esittäjä, mutta vaikutusvaltaisin. Smokin sijaan päällä oli tosin pelkkä lannevaate.

    Weissmüllerin huudahduksesta tuli niin suosittu, että sitä käytettiin vuosikymmenten ajan.

    Ei siis samaan tapaan kuin brittiagentin esittäytyminen ”Bond, James Bond”, jonka jokainen näyttelijä esittää omalla tavallaan. Ei – vielä vuoden 1981 versiossakin kuullaan Weissmüllerin ääni, vaikka roolissa nähdään Miles O’Keeffe.

    Ääntä on lainattu muihinkin elokuviin – myös yhteen Bondiin – mutta yleensä vitsillä. Karjaisu kuullaan jopa kahdessa Star Wars -elokuvassa, joissa sen onnistuu rysäyttää neljännen seinän läpi purkukuulan tehokkuudella.

    Mutta oliko kuuluisan huudon takana sittenkään Weissmüller?

    Tarzanin tunnetuin esittäjä tietenkin väittää niin ja onkin avannut palkeitaan myös muissa esiintymisissä.

    ”In the many public appearances [Weissmüller] did until his death in 1984, he always honored requests to perform the signature yell. If it lacked cinematic reverberation and hi-fidelity, it still sounded pretty much like what you heard on screen.” MentallFloss.com

    Salaliittoteoriat eivät kuitenkaan lopu edes näyttelijäkollegoiden todistaessa Weissmüllerin puolesta.

    Äänisuunnittelun magiaa

    Minidokumentit elokuvien äänisuunnittelusta ovat usein Blu-Ray- ja DVD-julkaisuiden kiehtovimpia lisämateriaaleja.

    Fiktiivisiin maailmoihin sijoittuvia blockbustereita varten pitää kehitellä ennen kuulemattomia efektejä tyhjästä, mikä vaatii äänisuunnittelijalta valtavasti mielikuvitusta.

    Esimerkiksi Jurassic Parkin äänten takana on muun muassa valaita, ananaksia ja jogurttipurkki. Manipuloinnin avulla ja muihin ääniin yhdisteltynä arkisetkin äänet muuttuvat hirmuliskojen kutsuiksi ja mudassa askelluksiksi.

    Lue myös: Turvavyön merkitys Jurassic Parkissa

    MGM-elokuvastudion mukaan Weissmüllerin kiekautustakin paranneltiin jälkituotannossa lisäämällä joukkoon muun muassa hyeenan ulvontaa, naissopraanon laulua, viulun G-kielen vääntelyä, koiran haukuntaa – ja jopa kamelin äännähtelyä!

    Muiden suosittujen väitteiden mukaan huudon taustalla on vaihteleva määrä baritoni- ja tenoriäänialan laulajia. Mukana saattaa esiintyä myös arkansasilainen siankutsuja (kyllä, sellaisia on oikeasti olemassa).

    Vaihtoehtoiset Tarzan-huudot

    Keskustelu Tarzan-huudon alkuperästä koskee usein teknistä toteutusta, ei niinkään itse melodiaa. Weissmüllerin mukaan inspiraation lähteenä on toiminut muun muassa hänen saksalaisten naapureidensa jodlaus.

    Toisin kuin toinen kuuluisa Hollywood-huuto Wilhelm Scream, Tarzan-huuto on suojattu tekijänoikeuksin. Ota siis yhteyttä Edgar Rice Burroughs Inciin, mikäli haluat käyttää äänitehostetta tuotannossasi.

    Lue myös: Miten syntyi legendaarinen Wilhelm Scream?

    Huvittavaa kyllä, kirjailija Burroughs ei käyttänyt Weissmüller-huutoa omassa Tarzan-filmatisoinnissaan vuonna 1935. Elokuvassa The New Adventures of Tarzan Herman Brix huudahtaa ”mmmmm-ann-gann-niii”, mikä on tiettävästi johdettu Tarzan-kirjojen apinakielen sanasta Tarmangani eli valkoinen apina.

    Kun Weissmüller vaihtoi elokuvastudiota ja Tarzan-leffojen tuotanto siirtyi MGM:ltä RKO:lle, alkuperäinen omistaja säilytti oikeudet tunnettuun äänitehosteeseen. Niinpä Weissmüllerin oli keksittävä uusi melodia. 

    RKO-versio ei rokkaa aivan MGM:n veroisesti. Noh, onneksi viidakon eläimet näyttävät silti yhä ymmärtävän valtiastaan.

    My name is Valtias, Viidakon Valtias

    Tarzanin ja James Bondin väliltä löytyy lisää yhtymäkohtia.

    Sean Connery esitti pikkurikollista vuoden 1959 elokuvassa Tarzanin suuri seikkailu. Vastanäyttelijänä ei kuitenkaan ollut Weissmüller vaan Gordon Scott.

    Molemmat sarjat ovat olleet tauolla muutaman vuoden ajan. Uusia Bond-elokuvia on esituotannossa, mutta viimeisimmän Tarzan-legendaan perustuvan Hollywood-tuotannon, Tarzanin legendan (2016), heikosta menestyksestä päätellen aika on jättänyt safarin sankarista.

  • Cult Sure: Miksi Marion prinsessan nimi oli Toadstool?

    Cult Sure: Miksi Marion prinsessan nimi oli Toadstool?

    Cult Sure selvittelee Marion pelastaman prinsessan nimen alkuperää. Entä kuka on prinsessa Daisy?

    Onko Marion heila Peach, Toadstool – vai Daisy?

    Vanhojen Super Mario -pelien pelaajat hihittelivät aina sankarillisen putkimiehen tyttöystävälle.

    Miten Sienivaltakunnan sievälle söpöliinille annettiin niinkin kummallinen nimi kuin Toadstool eli ”Sammakonkakka”? Entä missä vaiheessa hänestä kuoriutui persikkainen Peach, jona hänet nykyään tunnemme?

    Toadstool-nimen alkuperä

    Japanissa hahmon nimi on aina ollut Peach. Persikka on hedelmällisyyden symboli ja voi viitata kauniiseen, hedelmälliseen naiseen.

    Peliyhtiö Nintendon Amerikan-pomojen mielestä vertauskuva oli liian rohkea länsimaisille yleisöille, joten prinsessa nimettiin uudelleen.

    Koska pelimaailman sientä muistuttavia hahmoja kutsuttiin Toadeiksi, Toadstool koettiin sopivaksi aliakseksi aateliselle. Miten ihmeessä kaunottaren nimeksi annettiin jotain niinkin groteskia kuin ”Sammakonkakka” – saiko kuningas tietää, että tyttären oikea isä onkin yksi jaloissa vilistävistä sieniukoista ja niin katsonut kasvattilapsensa olevan yhtä arvokas kuin kasa ulostetta?

    Valitettavasti nimen etymologia on varsin arkinen: toadstool tarkoittaa yksinkertaisesti myrkkysientä englanniksi. Toki edelleen voidaan argumentoida, ettei nimi tunnu erityiseltä hellyydenosoitukselta.

    Vuosien saatossa olemme oppineet tuntemaan Marion niin, niin usein pelastaman siniverisen nimellä Peach.

    Länsimaalaiset kuulivat ensi kertaa Peach-nimen 1993 julkaistussa Yoshi’s Safarissa, mutta seuraavana vuonna julkaistussa Wario Land: Super Mario Land 3 -pelissä palattiin jälleen sienimetsälle.

    Lopullinen nimenvaihdos tapahtui Super Mario 64:ssä, jossa prinsessa allekirjoittaa kirjeen ”virallisella nimellään” Princess Toadstool, mutta lisää mukaan tuttavallisemman muodon Peach.

    Olettavasti prinsessan koko nimi on siis Peach Toadstool. Hauska tutustua!

    Prinsessa lähettää kirjeen nimellä Peach Toadstool Marion ensimmäisessä 3D-seikkailussa Super Mario 64.

    Peach Zelda-pelissä?

    Peach Toadstool on Marion mielitietty, mutta hahmo on tehnyt cameo-rooleja myös muissa Nintendo-klassikoissa.

    GameBoylle julkaistussa seikkailussa Link’s Awakening pelin nimikkosankari törmää Christine-nimiseen vuoheen, pyytää Linkiä toimittamaan rakkauskirjeen. Kun Mr. Write avaa kirjeen, kuoresta löytyy valokuva. Nimenä alla lukee Christine, mutta kuvassa keimaileekin tutunoloinen sienivaltakunnan prinsessa.

    Kuka on prinsessa Daisy?

    Persikka Myrkkysieni ei kuitenkaan ole ainoa prinsessa, jonka kanssa Mariolla on ollut sutinaa. GameBoylle julkaistussa Super Mario Landissä putkimies rientää nimittäin Daisy-nimisen neidon apuun.

    Kuka onkaan tämä kilpaileva kuninkaallinen, joka tarvitsee apua vain yhdessä Mario-pelissä?

    Nintendon lokalisointitiimit ovat ottaneet käännösten kanssa vapauksia moneen otteeseen. Tulihan Guns’n’Rosesinkin jäsenistä Mega Man -hahmoja samasta syystä. Daisy voisi olla oikeasti Peach. Toadstoolillahan on tummat hiukset Super Mario Bros. 2:ssa.

    Kyseessä ei kuitenkaan ole käännöskukkanen, sillä Daisyn nimi esiintyy kaikissa Super Mario Landin mainosmateriaaleissa. Daisy on oma hahmonsa, ja vuosien varrella tästä Sarasalandin hallitsijasta on tullut pelattava hahmo useissa Mario-peleissä.

    Marion huomio tuntuu silti keskittyvän Peachiin, ellei hän sitten tapaile Daisyä salaa. Aivan niin – olemme pelanneet “Mariota” vuosikymmenten ajan, mutta todellinen pelaaja onkin Mario itse.

    Lue myös, miten sensuuri teki Turtleseista sankareita ja muista, että “All your base are belong to us“.

    Bonus: katso Hyperkin Retron 5 -arvosteluni
  • Cult Sure: Toton hitti ei kerrokaan Rosanna Arquettesta

    Cult Sure: Toton hitti ei kerrokaan Rosanna Arquettesta

    Rosanna ei kerrokaan Toton jäsentä deittailleesta näyttelijättärestä.

    Rosanna on yksi rock-bändi Toton suurimmista hiteistä

    Kappaleen luullaan usein kertovan kosketinsoittaja Steve Porcaron silloisesta tyttöystävästä Rosanna Arquettesta. Näyttelijätär oli tuolloin uransa alussa ja sai paljon näkyvyyttä kiertäessään televisio-ohjelmien vieraana hehkuttamassa antamaansa inspiraatiota.

    Totuus on kuitenkin vähemmän romanttinen: idean isän David Paichin mukaan biisiä inspiroi useampi irma, ja nimi Rosanna vain sattui sopimaan melodiaan.

    Niinpä myös Yacht Rock -feikkidokumentin kertomus biisin synnystä on fuulaa. Damnit.

    Rosannan sävellysprosessi muistuttaa hieman Queeniä siinä mielessä, että kaikki bändin jäsenet auttoivat jalostamaan Paichin raakileesta lopullisen version.

    Rumpalit ja asiantuntijat arvostavat erityisesti Jeff Porcaron panostusta. Rosannan taustalla kuullaan omintakeinen, jazzahtava rumpukomppi, joka tunnetaan nimellä Half-Time Shuffle Groove (tai kavereiden kesken Porcaro Shuffle).

    Komppi on soundiltaan jazzahtava ja sisältää ”piilonuotteja”, jotka antavat biitille lisäpotkua. Esitys yhdistää kaksi rumpukomppia Porcaron fanittamilta esiintyjiltä: Bernard Purdien nimikko-shufflea ja Led Zeppelinin Fool in the Rainin komppia.

    Toto purkitti biisin nopeasti. Rumpukompin pohja äänitettiin yhden iltapäivän aikana ja ensimmäinen kitarasoolo syntyi improvisoituna ensimmäisellä soittokerralla.

    Rosanna oli massiivinen hitti ja nosti yhtyeen maailmankartalle. Biisiä ole pudotettu settilistalta ilmestymisen jälkeen – laulaja Bobby Kimballin mukaan se on aina yleisön kuumeisimmin odottama kappale.

    Rosanna ei ole Toto-lempparini, mutta sen musiikkivideo purkitettiin samalla kertaa yhden suosikin, viime vuoden Kesäbiisi-skabassakin noteeratun African kanssa. Rosanna-videolla nähtävä tanssijatar Cynthia Rhodes muistetaan myös esiintymisestään Patrick Swayzen tähdittämässä Dirty Dancing -elokuvassa.

    Viimeksi Kasarikesän varrella: Arvostelussa Bloodsport (1988) – katso video!

  • Cult Sure: Mitä tapahtui Nik Kershaw’lle?

    Cult Sure: Mitä tapahtui Nik Kershaw’lle?

    Nik Kershaw muistetaan hiteistä, kuten The Riddle – ja käynnistään Suomessa.

    Kun tapasin The Riddlen esittäjän…

    Yllättävän lyhyt. Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun tapasin Nik Kershaw’n vuoden 1998 Syksyn Sävelen finaalilähetyksen kulisseissa.

    MTV3:n perinteisen musiikkikisan suosio oli tuolloin pohjalukemissa, mikä kuvastui studion pienessä koossa. Voittokappaleesta, Marita Taavitsaisen Andrésta, nousi yllättäen jättimäinen hitti, mikä palautti ohjelman aiemmin nauttiman arvostuksen kuin korkeamman tahon armosta (tosin vain muutamaksi vuodeksi).

    Noihin aikoihin comebackia yritti moni muukin takavuosien musiikillinen suosikki. 80-luvun artistit, kuten Modern Talking, julkaisivat Best of -kokoelmia ja remix-versioita vanhoista hiteistään kosiskellakseen uutta sukupolvea.

    Aallon mukana myös herra Kershaw rantautui kylmään pohjolaan. Hänet oli kutsuttu Syksyn Sävelen tähtivieraaksi esittämään kasariklassikkonsa Wouldn’t It Be Good ja The Riddle.

    Jälkimmäinen kappale oli jäänyt mieleen Ostos-tv:n mainoksesta, jossa puffattiin ”äärimmäistä” 80-luvun hittikokoelma-CD:tä. Lyhyt näyte riitti tekemään teininörtistä fanin ja rohkaisi pyytämään nimikirjoitusta iskelmäkisan kuvaustauolla.

    Jo se, että saatoin lähestyä brittiartistia ilman kenenkään estelyjä, kertoi suosion huipun jääneen jo taa. Aivan kuin se, että mies oli suostunut tällaisen ohjelman vieraaksi ei olisi jo paljastanut samaa asiaa.

    80-luvun päättymisestä viesti myös vaalean jättipehkon vaihtuminen lyhyeen tummaan kampaukseen ja värikkäiden vaatteiden mustaan pooloon. Kershaw näytti ennemmin Kummelin Timo Kahilaiselta vetämässä Steve Jobs -imitaatiota kuin legendaarisen Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertin tähdeltä.

    Oli miten oli, niiden 30 sekunnin ajan, kun Kershaw vastasi ootogrääf pliis -pyyntöön, artisti vaikutti mukavalta ja brittiläisen kohteliaalta.

    Missä Nik Kershaw on nyt?

    Nimikirjoitus on sittemmin kadonnut, eikä Kershaw välttämättä edes muista käyneensä Suomessa.

    Vaikkei kuusikymppinen artisti kamppaile kuunnelluimpien kappaleiden listan kärkisijoista, aktiivinen hän edelleen on. Keikkaa pukkaa ympäri Eurooppaa ja tuoretta musiikkia kuultu useiden leffojen ääniraidoilla. Sivustollaan hän luonnehtii itseään itseironisesti “lyhyeksi, mutta täydellisesti hahmottuneeksi” artistiksi.

    Vuosien varrella Kershaw on tehnyt yhteistyötä monien britti-rock-tähtien kanssa. Hän on muun muassa laulanut taustoja Elton Johnille yhdessä George Michaelin kanssa. John on kehunut Kershawta ”sukupolven parhaaksi lauluntekijäksi”.

    Kershawn suurimmat hitit eivät ole vuosien saatossa menettäneet tehoaan huolimatta siitä, että artisti on itse hirtehisesti todennut The Riddlen olevan ”hölynpölyä; 1980-luvun pop-tähden hämmentynyttä horinaa”.

    Erityisen hyvältä biisit kuulostivat livenä MTV3:n studiossa, jossa ne saivat Joel Hallikaisen ja Timo Koivusalon pitämään suunsa kiinni edes hetken aikaa ja teininörtin ensi kertaa myöntämään, että 80-luvulla tehtiin sittenkin hyvää musaa.

    Viimeksi Kasarikesän varrella: Arvostelussa Road House

  • Cult Sure: Tervetuloa Val Verdeen!

    Cult Sure: Tervetuloa Val Verdeen!

    John Matrix alkaa tulitaisteluun tropiikissa.

    Val Verde, toimintaelokuvien kuvitteellinen klassikkolokaatio

    Keskiamerikkalaisen Val Verden historia on surullista tutkittavaa. Maan johtohahmot ovat olleet korruptoituneita hirmuvaltiaita ja suhteet ulkomaailmaan ovat olleet yhtä konfliktia.

    Onneksi kyseessä on kuvitteellinen valtio, jonka käsikirjoittaja Steven E. de Souza keksi toimintaklassikko Commandoa varten välttyäkseen mahdollisilta poliittisilta kahnauksilta.

    Elokuvassa Val Varde (suomeksi ’vihreä laakso’) kuvataan köyhänä pikkuvaltiona, jossa Yhdysvallat on masinoinut vallankaappauksen saadakseen maahan suopeamman päämiehen.

    Commandossa kostoa janoava diktaattorimainen Arius ei ole ainoa militantti, jonka toiminta on herättänyt närää pohjoisessa naapurissa. De Souzan käsikirjoittama ja Renny Harlinin ohjaama Die Hard 2 pyörii valverdeläisen huumekauppiaan, kenraali Esperanzan oikeuteen toimittamisen ympärillä.

    Commando oli niin huomattava menestys, että De Souza pääsi kirjoittamaan sille myös jatko-osan. Kun päätähti Arnold Schwarzenegger oli haluton palaamaan John Matrixin rooliin, Commando 2:n konsepti pistettiin uusiksi. Ideat siirtyivät elokuvaan nimeltä Vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard).

    Lue myös TOP 10 kuolemaa Die Hardissa.

    Commando elokuva Schwarzenegger
    Arius (Dan Hedaya) ja muut ikimuistoiset pahikset kovistelemassa John Matrixiä (Arnold Schwarzenegger) elokuvassa Commando.

    Val Verde on esiintynyt monissa muissakin elokuvissa ja tv-sarjoissa.

    It’s something like Guyana, a country which encompasses lush Caribbean resorts popular with tourists, an unexplored mysterious rainforest, and a mix of Anglo, Spanish, African, Creole and indigenous cultures. This is a country of the imagination I’ve used in several films and TV programs, which I thought was my little inside baseball joke, but Eric Lichtenfield, the author of ‘Actions Speak Louder,’ recently sent me a Wikipedia page on it! Seriously, my Dad’s family is from that part of the world and it’s something I can write about with some familiarity. – Steven E. de Souza

    Teoksiin ripotellut tiedonjyvät paljastavat maan sijaitsevan Guatemalan naapurissa (joskin Commandossa mainitun lentoetäisyyden perusteella maa olisi lähempänä Brasiliaa tai Perua) ja kärsineen myös sisällissodasta.

    Maassa on ainakin yksi kansainvälinen lentokenttä, jonka ympäristö vintage-autoineen ja kadunvarsilla vaeltavine karjaeläimineen vihjaa maan olleen kauppasaarrossa. Poliittiselta ilmastoltaan Val Verde kuvataan useimmiten kommunistiseksi, esimerkiksi Predatorissa havaitaan venäläisiä ”neuvonantajia”.

    Val Verde on jokaisen 80-luvun toimintaelokuvien fanin ykköslomakohteita. Se on kuitenkin vain yksi monista populaarikulttuurin synnyttämistä kuvitteellisista maista.

    The Expendables -räiskinnän tapahtumapaikka Vilena on lähes suora kopio Val Verdestä ja vaikuttaapa RoboCopissa mainittu eteläafrikkalainen kaupunkivaltio Pretoriakin poliittisesti epävakaalta. Jos etsit vielä lisää mielikuvitusta vaativia matkakohteita, lue artikkeli TOP 10 Viihdemaailman kuvitteellista kaupunkia tai valtiota.

    Behind the scenes: Bennett ja muut Commando-elokuvan pahikset.