Mikä HurraaKerkko?

HurraaKerkko on nörttiblogi, joka käsittelee sosiaalista mediaa ja pop-kulttuuria.

Sivuston ylläpitäjä Kerkko Laakso työskentelee Social Media Leadinä mainostoimisto Mirumin Helsingin toimistossa.

Sosiaalisen median lisäksi Kerkko suhtautuu intohimoisesti elokuviin, musiikkiin ja huonoon huumoriin. Bucket listillä on muun muassa Tokion ja New Yorkin kokeminen ja George Maplen näkeminen livenä. Lähellä sydäntä on myös lausahdus talk show -juontaja Conan O’Brieniltä: ”If you work hard, and you’re kind, amazing things will happen.

Pysy kärryillä seuraamalla HurraaKerkkoa Facebookissa tai YouTubessa.

HurraaKerkon lyhyt historia

2006

Sivusto perustettiin huhtikuussa 2006 nimellä Space: Kerkko. Alkuvuosien kirjoitukset olivat päiväkirjamaisia vuodatuksia musiikista, opiskelusta ja muista arjen aiheista. Edelleen jatkuva perinne valita Kerkon Virallinen Kesäbiisi alkoi jo vuonna 2006.

Toimittajan valinta:

2010

Uudet jatkuvat sisältöteemat – jokakuinen teknologia-aiheita luotaava Digilluusio-sarja sekä helmikuisin vietettävä elokuvateemakuukausi Film February – veivät sivustoa pelkistä päiväkirjamerkinnöistä konseptuaalisempaan suuntaan. Tekemisen meininkiä muutti myös siirtyminen Live Spaces -alustalta WordPressiin.

Toimittajan valinta: 

2013

Sivusto uudelleenbrändäytyi virallisesti HurraaKerkko-nörttiblogiksi, joka keskittyy pop-kulttuuriin ja teknologia-aiheisiin. Matkan varrella julkaistiin myös paljon huomiota herättäneitä rakkauskirjeitä Keravalle. Videoita nähtiin vähitellen enemmän ja enemmän, mutta niiden tuottaminen oli edelleen teknisesti raskas prosessi – kotistudion resurssit eivät taipuneet spektaakkeleihin erityisen helposti.

Toimittajan valinta: 

2016

Kymmenen vuotta bloggailua ja still going strong. Aiheina jo vuosien kokemuksella sosiaalisen median ilmiöt, elokuvat ja musiikki.

Toimittajan valinta: 

2017

Kerkon kasarikultti -videosarja teki Hurraakerkosta aikuistubettajan.

Toimittajan valinta:

Ota yhteyttä

Vastaa