Hurraakerkko.com

Tag: AVGN

Angry Video Game Nerd -hahmoon liittyviä kirjoituksia.

Kuukauden Digilluusio: Retropelaamisesta tuli oma bisneksensä – katso video

Arvostelussa Hyperkin Retron 5

Pelaaminen on jo pitkään ollut kaikenikäisten harrastus.

Tyhjennämme ajatuksia ja täytämme tylsiä hetkiä naputtelemalla mobiililaitteen ruutua siinä toivossa, että oma klaani voittaa tai lintu löytää ryöstetyt munansa. Alati mukana kulkevan pelikoneen – älypuhelimen – lisäksi uppoudumme kotona eeppisiin konsoli- tai tietokonepeleihin, jotka vaativat viikkojen mittaista sitoutumista.

Alkusysäyksen pelien muuttumiselle salonkikelpoiseksi myös aikuisille antoi 1990-luvun puolivälissä julkaistu Sony PlayStation -konsoli. Varttuneempaan makuun sopivat seikkailut, kuten Metal Gear Solid, todistivat, ettei pelaaminen ole vain lasten touhua.

Omalla kohdalla lämpimimmät videopelimuistot ovat kuitenkin ajalta, jolloin Nintendon ja Segan konsolit taistelivat bittisotaansa. Super Mario Bros 3:n tai Donkey Kong Countryn kaltaiset pelit tuntuvat yhä huomattavasti laadukkaammilta kuin nykypäivän yksinkertaiset ajantappopelit.

Ilokseni olen huomannut, etten ole fanituksessa yksin. Retropelaamisen ympärille onkin kasvanut vuosien saatossa ihan oma “teollisuudenhaaransa”.

Uusia pelejä ei tietenkään enää julkaista – ei ainakaan virallisesti; modit ja homebrew-pelit ovat toki suosittuja HC-pelaajien kesken.

Eniten huomiota keräävät AVGN:n kaltaiset nettikriitikot, jotka kahlaavat läpi vanhoja pelejä. Lisäksi on olemassa lukuisia varta vasten retropeleille omistettuja verkkokauppoja. Yksityisyrittäjät jopa paikkaavat himoretroilijoiden vanhoja haavoja myymällä niinkin niche-tason tuotteita kuin end labeleita N64-peleille.

Hyperkin Retron 5 -arvostelu

Mikä parasta, tarjolla on myös konsoleita, joilla voi pelata Nintendon ja Segan vanhoja bittiklassikoita.

Hankin jokin aika sitten juuri tällaisen retropelikoneen. Hyperkin Retron 5:n avulla voi pelata 8- ja 16-bittisiä Nintendo-klassikkoja niin Japanista, Euroopasta kuin Jenkkilästä. Tuki löytyy myös GB/GBA- ja Sega Genesis -peleille.

Laite on yhteensopiva alkuperäisten ohjainten kanssa, mutta Hyperkinin oma, kustomoitava bluetooth-ohjainkin hoitaa homman kotiin pätevästi.

Kaiken lisäksi omat suoritukset on mahdollista tallentaa – merkittävä etu Mario-sarjan kaltaisia pitkiä tasohyppelyitä hakatessa. Hyperkin tarjoaa siis saman hyödyn kuin emulaattorit, mutta myös oikean pelikonsolikokemuksen. Hyperkin Retron on retroilijalle todellinen aarre.

Retropelit tekevät paluuta remasteroituina versioina. Mm. NES-klassikko DuckTales on saanut komean päivityksen mobiilipelimuotoon.

Miksi rakastan retropelejä?

Retropeli-innostukseni taustalla ovat varmasti myös ajan kultaamat muistot, mutta pääsyynä on niiden palkitsevuus. Et etene tai saa power-upeja vinguttamalla Visaa, vaan saavutukset ovat kiinni omista taidoista. Myös vastoinkäymiset johtuvat omasta suorituksesta, eivät siitä, että toinen pelaaja käy tuhoamassa Clash of Clans -kyläsi yön aikana.

Pelaaminen myös tuntuu konkreettisemmalta käyttäessä peliohjainta, eikä vain töpöttäessä puhelimen tai tabletin ruutua. Ohjaimen avulla pelaamisessa on tekemisen meininkiä. Vaikka monet mobiilipelit vaativat hoksottimia ja tarkkuutta, tuntuu sormen sohiminen passiiviselta.

En ole mikään himopelaaja, mutta retroilun avulla on mahdollista löytää joka puolelta maailmaa ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita kuin itse. James Rolfe ja muut tarjoavat myös inspiraatioita sisällöntuotantoon – tätä blogiartikkelia varten tuotettu video on saanut suoraan inspiraationsa muista netissä nähdyistä pätkistä.

Pelien tekeminen on isoa bisnestä, mutta myös pelaamisesta on tullut oma viihdeformaattinsa.

Pelivideoiden tekeminen ei ole suosittuja vain retroilijoiden keskuudessa. YouTuben eniten tilattu henkilö on ruotsalainen PewDiePie, joka testaa videoissaan mitä kummallisimpia pelejä eri alustoilla. Huippusuositut Twitch-palvelu ja YouTube Gaming antavat mahdollisuuden kenelle tahansa striimata pelejään suorana lähetyksenä.

Mikä pelivideoista sitten tekee niin suosittuja? Niissä keskiössä on pelaajan oma kokemus, ei peli itse. Haemme pelaajista vertaistukea ja inspiraatiota. Haluamme nähdä jonkun joko selättävän itselle mahdottomalta tuntuvan tehtävän tai sitten nähdä hänen kärvistelevän yhteisen ongelman kanssa.

DuckTales Remastered ja päivitetyt klassikot

Retropelaamiseen ei aina tarvita alkuperäisiä kasetteja. Laittomia emulaattoripelejä on saatavilla pilvin pimein, mutta vanhoja klassikoita myös päivitetään ihan virallisesti.

Monia pelejä onkin optimoitu mobiililaitteille sopiviksi, ja usein varsin onnistuneesti. NES-klassikko DuckTales siirtyi erinomaisesti iPadille, samoin PC-räiskintä Doom. Grim Fandangonkin uusioversio kerää kehuja.

Hauskimman päivityksen on kuitenkin tarjonnut vanha kunnon Nintendo lanseeraamalla Super Mario Maker -pelin, jossa kuka tahansa voi suunnitella omia tasohyppelyitään. Vanhan sukupolven pelit eivät tosiaan ole vain meidän kolmekymppisten ikuisten lasten leikkikenttää.

Retropelejä pelatessa muistaa, etteivät grafiikat ole kaikki kaikessa.

Easter Egg: Soundcloudista löytää kosolti vanhojen konsolipelien äänimaailmaa matkivia chiptune-biisejä, mutta vinkataanpa tällä kertaa toisesta kasaritribuutista. Blood Bros -kaksikon mix tape on turboahdettu macholla asenteella.

30.3.2016
Kuukauden Digilluusio: 10 tekijää, joita seuraan somessa

Some on täynnä inspiroivia taiteilijoita ja suuntaanäyttäviä älykköjä. Ketä sinä seuraat?

Onneksi olkoon, Digilluusio!

On pienen selkääntaputtelun aika: teknologia-aiheita kerran kuussa luotaava Digilluusio-sarja on kasvanut jo viiden vuoden ikään! Vuosien aikana käsittelyssä on ollut monipuolinen kattaus ilmiöitä sosiaalisen median, elektroniikan ja digitaalisen viihteen maailmasta. Aiheet syntyvät omista kokemuksista ja havainnoista, mutta toki tietoa artikkeleita varten on kaivettu mitä erilaisemmista lähteistä.

Siitä pääsemmekin tämänkertaiseen topiikkiin. Netissä tulee työnkin puolesta seurattua kaikenlaisia sivustoja ja palveluita – ja tietenkin myös erilaisia merkkihenkilöitä. Seuraavaksi listataankin sekalaisessa järjestyksessä 10 tekijää, joita seuraan sosiaalisessa mediassa – tekijöitä, jotka alituiseen auttavat oivaltamaan ja inspiroivat luomistyöhön.

10. Cinemassacre & Channel Awesome

The Nostalgia Critic ja Angry Video Game Nerd

Niputetaan nämä “itsestäänselvyydet” heti listan alkuun – olenhan vuosien varrella kirjoittanut useampaankin otteeseen rääväsuisista nettikriitikkohahmoista, joita esittävät James Rolfe ja Doug Walker. Heidän tyylinsä ja tekniset ratkaisunsa ovat hiipineet omiin videoihini ja kirjoituksiini useampaan otteeseen, ja negatiivisetkin huomiot tutuista peleistä ja elokuvista lämmittävät sydäntä.

9. Lifehacker

Lifehacker opetti, miten hyviä toimistotyökaluja Lego-ukkelit ovat.

Sivusto tarjoaa kekseliäitä knoppeja kaikenlaisista aiheista aina laitteiden käytöstä siivoamiseen ja ruoanlaitosta elämäntapamuutoksiin. Uusia artikkeleita julkaistaan liukuhihnalta, joten Facebookissa seuratessa saa varautua aikamoiseen uutisvirtaspämmiin. Toisaalta valtaosa artikkeleista on mielenkiintoista ja hyödyllistä settiä.

8. Humza Deas

Who is Humza Deas?

Brooklynilainen valokuvaaja kiertelee kotikaupunkiaan, mutta toisin kuin mies Humas of New Yorkin takana, Humza Deas keskittyy ennemmin kaupungin öisiin valoihin ja saloihin ja julkaisee kuvansa Instagramissa. Huikeimpia otoksia ovat ne, joissa kuvaaja on kiivennyt esim. pilvenpiirtäjän huipulle keskellä yötä tai löytänyt hylätyn rakennuksen.

7. Every Frame A Painting

YouTube-sarja käsittelee elokuvantekoa mielenkiintoisella koukulla. Tony Zhou tarttuu yleensä tiettyyn elokuvaan tai tekijään ja syväluotaa tämän kuvaus- ja editointitekniikkaa ja kohtauksen “stagingia”. Näiden havaintojen kautta ymmärrämme, miten tärkeää vaikka oikean kuvakulman löytäminen on tarinankerronnalle tai mikä tekee Michael Bayn leffoista niin uniikkeja visuaaliselta ilmeeltään.

6. Liz Heron

Facebook taipuu myös journalistiseksi työkaluksi.

Entinen NY Timesin toimittaja siirtyi Facebookin leipiin kehittämään some-palvelun journalistisia mahdollisuuksia. Liz Heron jakaa paljon uutisia liittyen työnantajansa palvelu-uudistuksiin ja erilaisiin some-tutkimuksiin, ja huomaankin tallentavani lähes kaikki hänen jakamansa linkit.

5. Kasper Strömman

Hei kaverit, pakko jakaa.

Vuoden Graafikko (2013) ahkeroi työnsä ohella humoristina, jonka blogi käsittelee markkinointia (etenkin mainonnan ja brändien visuaalisuutta) mahtavan parodisella otteella. Osansa ovat saaneet mm. Postin ja Elisan brändiuudistukset. Ensikosketus Kasperiin oli Kerava-aiheisen t-paidan bongaaminen miehen pyörittämästä verkkokaupasta.

4. Jenna Marbles

Jenkkiläinen YouTube-tähti Jenna Marbles nousi maailmanmaineeseen videolla, jossa hän opasti, miten huijata olevansa hyvännäköinen. Jenna julkaisee videoita milloin mistäkin aiheesta, mutta omalla kohdalla eniten naurattavat miesten ja naisten eroihin liittyvät sisällöt. Sarkastinen, roisi huumori hyppyleikkauksilla rytmitettynä on säilynyt Jennan tavaramerkkinä tähän päivään saakka.

3. Murad Osmann

Photoshopilla voi olla tietty osuus, mutta #followmeto-kuvat ovat häikäiseviä.

Venäläinen valokuvaaja kiertää puolisonsa kanssa maailmaa ja tallentaa seikkailut upeiksi Insta-postauksiksi hashtagilla #followmeto. Otoksissa tyttöystävä ottaa kuvaajaa kädestä ja johdattaa hänet milloin suurkaupungin saloihin, rannalle tai vuoristoon. Monet muutkin ovat inspiroituneet ottamaan kuvia samalla häsällä, mutta Muradin kuvat ovat “often imitated, never bettered”.

2. Ben Horowitz

Kiitos Wiredille mahdollisuudesta tutustua Beniin ja hänen yhtiökumppaniinsa Marc Andreesseniin, mielenkiintoisia herroja.

Teknologia-alalla vaikutusvaltaisen pääomasijoittaja Andreessen-Horowitzin toinen osapuoli voitti minut puolelleen yksinkertaisella tempulla: hänen blogipostauksensa alkavat aina aiheeseen sopivalla hiphop-quotella. Tämän lisäksi Ben Horowitz kirjoittaa hyvin mielenkiintoisella tavalla alan ilmiöistä ja liiketoimintaan liittyvistä näkemyksistään. Suosittelen myös hänen kirjaansa The Hard Things About The Hard Things, jossa hän käsittelee esim. Netscape-uransa aikana tekemiään virheitä ja onnistumisia hyvin konkreettisesti ja ajatuksia herättävästi.

1. Epic Rap Battles of History

Päätetäänpä listaus kunnon räjähdykseen. YouTube-sarjan jaksoissa historian merkkihenkilöt ottavat toisistaan mittaa rap-taistoissa, joissa ei sanan säilää säästellä. Suosikkejani ovat mm. Freddie Mercury vs Frank Sinatra sekä Joulupukki vs Mooses (jota esittää Snoop Dogg). Vuosien varrella kierrokset ovat kiihtyneet ja tuoreimmissa jaksoissa saattaakin olla useampi hahmo haastamassa riitaa.

Lopuksi: seuraa minua

Seuraaminen on sosiaalisen median ydin. Katsomme, mitä muut tekevät ja vasta sitten toimimme itse. Andy Warholin lausahdus 15 minuutin maineesta taipuukin tätä nykyä ennemmin muotoon “everyone is famous to 15 people“. Valitettavasti tälle listalle mahtui vain murto-osa heistä, joita seuraan. Kenties jatkamme inspiraationlähteiden listaamista joskus myöhemmin.

Finnish Community Managers – Unite!

EasterEgg: Yhteisömanagereiden oma tapahtuma CMADFI 2015 keräsi jälleen monta sataa some-asiantuntijaa yhteen. Lahdessa järjestetyssä tapahtumassa kuultiin mm. mielenkiintoinen esitys somea koskevasta lainsäädännöstä – jota ei ole olemassa. Suomen laissa ei mainita sanaa Internet lainkaan, saati sitten sosiaalista mediaa. Kampanjoita ja kisoja luodessa onkin hyvä muistaa, että usein itse some-palvelun ohjenuorat rajoittavat tekemistä enemmän kuin maan oma lainsäädäntö.

30.1.2015
Kuukauden Digilluusio: Palkitsevampaa pelaamista (+video)

Onko mobiilipelaaminen oikeasti kivaa?

Kiitos mobiililaitteiden ja sosiaalisen median käytämme enemmän aikaa pelaamisen kuin koskaan. Toisinaan pelaamme jopa tietämättämme, Yhä harvemmin pelaamme palkitsevasti.

Pelaaminen on jo pitkään ollut myös aikuisten hommaa. Reilu 15 vuotta sitten konsolipelaamisen katsottiin vielä olevan lapsellista puuhastelua, eikä yläasteikäinen herkkä teini rohjennut myöntää rakkauttaan Nintendoa kohtaan ihan kelle tahansa – ei ainakaan vastakkaiselle sukupuolelle, jonka silmissä ei muutenkaan tullut näytettyä koulun cooleimmalta.

Sitten tuli Sony PlayStation, varmasti ensimmäinen konsoli, joka teki pelaamisesta aikuisten oikeasti hyväksyttävää myös aikuisten kesken.

Alkuperäisen Pleikkari-buumin jälkeen olemme alkaneet pelata konsolien lisäksi myös puhelimilla ja muilla mobiililaitteilla, ja Angry Birdseihin ja muihin hitteihin ovat koukussa kaikki junioreista senioreihin. Päivitykset uusine hahmoineen ja lisäkenttineen laajentavat pelikokemusta aivan uudella tavalla verrattuna vanhoihin harmaakuorisiin Nintendo-peleihin.

Mutta miten palkitsevaa nykyaikainen pelaaminen oikeastaan on?

Itseäni ainakin turhauttaa esimerkiksi Clash of Clansin tukikohdan rakentamiseen vaadittu aika. Hyökkäykset vastustajien tukikohtiin kestävät pari minuuttia, mutta joukkojen kouluttamiseen ja rakennusten laajennusten valmistumiseen voi tuhrautua jopa useampi päivä. Rakentajien ollessa varattuna ja joukkojesi vajaita et voi tehdä mitään.

Aika paljon pitää siis nähdä vaivaa saadakseen muutamaksi minuutiksi actionia. En tarvitse nonstop-räiskettä nauttiakseni pelistä, mutta miksi 90 prosenttia peliajasta pitää kuluttaa tuijottamalla ruutua passiivisena? Clash of Clans on taidolla tehty kokonaisuus, mutta ennemmin sen äärelle palaa hallinnoinnin pakosta kuin pelin nautinnollisuudesta. Erikoisominaisuudet, achievementit, hankitaan rahalla, ei ahkeralla pelaamisella.

Nykypelien motto: suorita paljon, saavuta vähän

Emme aina hoksaakaan, miten pelaaminen kuuluu muuallekin kuin video- tai mobiilipeleihin.

Monet sivustot ja sosiaalisen median palvelut palkitsevat aktiivisuudesta kunniamerkein tai pisteyttämällä toimintaamme. Pelillistämällä palvelun käyttäjä saadaan palaamaan sivustolle. Monissa tapauksissa, kuten lokaatiopalvelu Foursquaren kohdalla, kisa pisteistä on kuitenkin enemmän rasitteeksi kuin hyödyksi. Tekee ehkä mieli tehdä check-in, jottei aina olisi kaverilistan pahnanpohjimmaisena käyttäjänä – mutta toisaalta: mitä saan siitä, että kirjaudun kavereita ahkerammin sisään johonkin julkiseen kohteeseen? En mitään.

Vanhojen pelien iPad-versiot todistavat, miten konsolimaisuus ei toimi mobiilissa. Esimerkiksi GTA III:n iPad-versio on ihailtavan uskollinen originaalille teokselle, mutta pelaaminen ilman ehtaa ohjainta on luotaantyöntävän kömpelöä.

Mobiilipelien pitää olla yksinkertaisia jo siksikin, että niitä ohjataan kosketusnäytön avulla. Siitä huolimatta kaipaan jonkinlaista tarinaa, jonkinlaista kokemuksen tunnetta mobiilipeleihin.

Olen innokas pelaaja – pelaaminen on kausiluonteista, mutta aloittaessani jään myös helposti koukkuun. Haluan sopivasti haastetta ja ennen kaikkea sitä, että pelaaminen palkitsee; sitä, että olen aktiivinen tekijä ja aktiivinen onnistuja. Olen laiska pelaaja, joka vain haluaa nopeaa aivot narikkaan -viihdettä. En siis nauti siitä, että joudun odottamaan päivittymistä tai menettämään hermoni liian vaikean kentän takia. Pähkinänkuoressa paras peli on sellainen, jonka pääsee läpi.

Aito ja alkuperäinen mobiilipeli

Siskoni ilmoitti taannoin löytäneensä vanhan Game Boyni. Onneksi vuodet isovanhempiemme vanhan talon lämmittämättömässä kellarissa eivät olleet onnistuneet pilaamaan laitetta, vaan pystyn edelleen selättämään roistoja Turtlena tai RoboCopina. Löydöksen kunniaksi tuli tehtyä lyhyt videokin – saa nähdä teenkö jatkovideoita muista siskoni löytämistä GB-peleistä.

Joka tapauksessa, vanhoja Nintendo-pelejä hakkaillessa muistin vuosienkin tauon jälkeen, mikä teki noista peleistä niin nautinnollisia.

Uudet konsolipelit ovat suurempia kuin elokuvat ja yhdessä Angry Birds -kentässä on enemmän koodia kuin kokonaisessa NES-pelissä. Nykypelit voivat alustasta (konsoli, tietokone, mobiililaite) riippumatta olla häikäiseviä kokemuksia.

Grafiikat tai pelin pituus eivät kuitenkaan ole kaikki kaikessa. On nimittäin muutama ratkaiseva etu, jonka ansiosta edelleen jaksan liputtaa vanhojen konsolipelien puolesta: peliin pääsee heti sisään ja siinä on alku ja loppu, tarina, joka viedään pelaamalla päätökseen. Pelaaminen pysyy hauskana, koska haastetaso on kohdallaan, ohjaimet simppelit ja pelien ilme viihteellisen epärealistinen. Eteenpäin pääsee omalla ahkeroinnilla, ei maksamalla itseään sisään.

Bottom line: haluan mobiiliin palkitsevampaa pelaamista ja enemmän tarinoita.

Easter Egg: Suuri sankarini James Rolfe on palannut tekemään AVGN-videoita vaihtelevaan tahtiin. Taannoinen Tiger-peleille (joita oli suomalaisillakin lapsilla) omistettu jakso oli suuren viihdearvonsa lisäksi myös oivallinen bonus tähän Digilluusio-artikkeliin.

30.12.2013
TOP 10 Angry Video Game Nerd -jaksoa

“He’s gonna take you back to the past / to play the shitty games that suck ass…” Arvostelujen arvostelut, osa 1/2

Viihdyttävimmät AVGN-jaksot

Hehkutettuani James Rolfen ja Doug Walkerin räävittömiä leffa- ja peliarvosteluita ties kuinka moneen otteeseen on näin TOP TEN -kesän kunniaksi korkea aika listata kymmenen suosikkivideotani kummaltakin tekijältä. Aloitamme vihaisen videopelinörtin kymmenellä viihdyttävimmällä tuotoksella.

James Rolfen Cinemassacre-sivustolla on tuntikaupalla vanhoja elokuvia ja pelejä käsitteleviä arvosteluita, joissa hän esiintyy joko omana itsenään tai Angry Video Game Nerd -hahmona. Rolfen toinen alias, lautapelejä pelaava Board James, on viihdyttävä kaveri hänkin, mutta keskittykäämme nyt legendaarisen videopelinörtin tuotantoon.

Tässä siis HurraaKerkon valitsemat 10 viihdyttävintä AVGN-jaksoa.

10. Pong Consoles

Pong-pelit eivät koskaan ole erityisemmin kiinnostaneet, mutta Rolfe osaa esitelmöidä yksitoikkoisemmastakin aiheesta erittäin viihdyttävästi ja asiantuntevasti. Jaksossa listataan melko suoraviivaisesti erilaisia Pong-pelikonsoleita vuosien takaa, mutta luetteloinnin sekaan pudotellaan muutamia hauskoja reaktioita laitteiden kummallisiin teknisiin ratkaisuihin. Think that makes me happy? It doesn’t.

9. Bugs Bunny’s Birthday Blowout

Bugs Bunny oli yksi ensimmäisistä niin sanotusti tarinallisemmista AVGN-jaksoista. Rolfe saa kaverikseen itsensä Väiski Vemmelsäären – väkivaltaisin seurauksin. AVGN on todella äkäisellä päällä, ja Mike Matein hauskasti imitoimaa Väiskiä läiskitään nöyryytykseen saakka. Tha-tha-that’s all, fucks!

#8. Plumbers Don’t Wear Ties

AVGN käsittelee 3DO-konsolin oletettavasti surkeinta peliä. 3DO ei ollut itselleni entuudestaan tuttu – toisin kuin toisessa jakossa esitelty Atari Jaguar – mutta laitteen historiikki esitetään niin, että se alkaa kiinnostaa. Arvosteltavan pelin kahjo juoni naurattaa älyttömyydellään. We haven’t even gotten past credits and already the game is a piece of monkeyfuck.

7. Game Glitches

Vanhoja pelejä vaivaavia toimintahäiriöitä käsittelevä video on Pong-jaksoakin kovempi todiste Rolfen kyvystä löytää mielenkiintoisia koukkuja tehokkaasti kolutusta retropeliaiheesta. Glitch Gremlin on riemastuttava riiviö. I’ve got glitches in me britches for ya Nerd!

6. Godzilla

Jaksoa vaivaa sama hämärä valaistus kuin Plumbers-jaksossakin nähdään, mutta muuten jakso on täyttä rautaa. Hirviöelokuvia fanittavan Rolfen pettyminen pelaamiinsa peleihin heijastuu nokkelana verbaaliakrobatiana. Uudempien Godzilla-pelien pelaamisen jälkeen pettymys kulminoituu AVGN:n yhteen isoimmista raivokohtauksista. To sum this up, I’d like to recite a very famous quote from William Shakespreare – ‘Fuck it!’

5. Ninja Gaiden

Uudempien jaksojen kärkiluokkaa. Päästäkseen pelistä läpi AVGN etsii käsiinsä omintakeisen ninjan. Vaikka mukafilosofiset opit ja rankat fyysiset treenit eivät tuota tulosta, NES-ninjojen taistelu mahdotonta peliä viihdyttää sekoittamalla asiapitoiseen arvosteluun 80-luvun urheilu- ja tanssiteemaisia kasvutarinaleffoja. Before you leap, you must look. Before you look, you must think. Before you think, you must feel. Before you feel— I’ve had enough!!

4. A Nightmare On Elm Street

Yhden kauhuleffasuosikkini peliversion arvostelussa lähdemateriaalin unenomaisuus yhdistyy komeasti AVGN:n alatyyliseen sanailuun. Videossa nähdään klassikkomaneereita, kuten heitto “what were they thinking!?” ja LJN-pelinkehittäjään kohdistuvaa kritiikkiä, ja Elm Streetistä ammennetaan tehokkaasti. Lisäksi video sisältää yhden AVGN-lempiletkautukseni: “They should have just called it BOO – Haunted House.”

3. Street Fighter 2010

Arvostelu vilisee viittauksia niin Jean-Claude Van Dammeen, Sonny Chibaan, HR Gigeriin ja ties mihin, ja AVGN:n esitys polveilee viihdyttävästi läpi vuosien ja konsolien. Who would have thought Street Fighter’s past lied in the future, which is now the present?

2. The Wizard / Super Mario Brothers 3

Yksi AVGN:n eeppisimmistä videoista on yhdistelmä leffa-ja peliarvostelua.

Molemmat kohteet ovat tuttuja omasta lapsuudesta, mikä antaa videolle paljon nostalgista lisäarvoa (päivitys 3/2015: jakson täysi versio on poistettu YouTubesta, joten tässä virallinen, pelkkään peliin keskittyvä versio).

Kuten SMB3:n kohdalla pitääkin, Rolfe kerrankin hehkuttaa arvostelemaansa peliä – kunnes siitä löytyy herkullisia, demonisia salamerkkejä. Loppuhuipennus on kunnolla överiksi vedetty tehosteiden taisto, jolle on pakko nostaa hattua. Watch that fucking language!

1. Dr. Jekyll & Mr. Hyde Revisited

Suosikkijaksoni käsittelee peliä, jota en koskaan tullut pelanneeksi lapsena. Siitä huolimatta video on täynnä dramatiikkaa niin vuorosanojen, tunteiden kuin kuvauksenkin puolella. Yksi suosikkivitseistäni on kohta, jossa videon edetessä humaltuva Rolfe vertaa peliä alkuperäisen kirjan otsikkoon: “This game is certainly a strange case indeed!”

Eittämättä kököltä vaikuttavasta pelistä napataan kosolti herkullisia yksityiskohtia, ja tekninenkin toteutus kertoo, miten paljon videoon on panostettu. I’m sorry I’m late honey, but the whole town just tried to kill me, that’s all.

He’s the angriest gamer you’ve ever heard

Pienestä sivuprojektista syntynyt AVGN-kriitikkohahmo on siivittänyt Rolfen suureen suosioon ympäri maailmaa. Rolfe suhtautuu tekemiseensä intohimolla, ja osaa esittää asian kuin asian asiantuntevasti mutta hauskasti.

Kymmenen AVGN-suosikkijakson valitseminen oli yllättävän helppoa. Voisinpa sanoa samaa Doug Walkerista… Valinta oli vaikea, mutta parin päivän päästä paljastetaan suosikkini The Nostalgia Criticin tuotannosta. Stay tuned!

15.8.2013
Kuukauden Digilluusio: Arvostelemalla tähtiin – kiitos Nostalgia Criticille ja muille nettikriitikoille

Kiitos Nostalgia Critic ja AVGN inspiraatiosta!

Netissä voi urputtaa myös tyylikkäästi

Lapsena kaikki leffafanit halusivat tehdä samaa kuin arvovaltaisten sanomalehtien arvovaltaisesti tähti-ikoneita jakelevat ukulit: katsella elokuvia päivät pääksytysten ja saada siitä palkkaa. Sosiaalisen median myötä unelma on toteutunut, ja nettiin on kasvanut kokonainen arvostelijoiden sukupolvi, joka tekee arvosteluista enemmän kuin pelkkiä tekstinpätkiä – ne ovat tekijän omaan elämään kytkettyjä, mielikuvitusta pulppuavia tribuutteja idoleille.

Vietämme entistä enemmän aikaa tietokoneella eikä televisio enää vedä yleisöä samaan tapaan kuin ennen vanhaan. Yleisö ja tarjonta on fragmentoitunut, mutta samalla ohjelmatarjonta tuntuu yksitoikkoiselta kiitos uusintojen ja jenkkisarjojen Suomi-versioiden takia. Kuten kesäkuun Digilluusiossa todettiinkin, homogeenisen ja ideoita kierrättävän ohjelmiston takia etenkin nuoriso etsiytyy helposti nettiin, jossa YouTuben ja Blip.tv:n tyyliset sivustot ovat kuin omia televisiokanaviaan.

Netissä television ja sanomalehdet medioina hylänneet esiintyjät saavat haluamaansa tahtiin luoda juuri haluamiaan sisältöjä ilman, että joku tuottaja tai päätoimittaja hioisi räävittömyyksiä pois. Käyttämänsä huumorin ohella monet tekijät yllättävät myös kunnianhimollaan ja älykkyydellään. (more…)

31.10.2012
Kuukauden Digilluusio: Senja opettaa, miten rahankeruu onnistuu netissä

Kickstarter ja muut palvelut auttavat rahoittamaan projektin kuin projektin.

Crowdfunding on päivän (kiro)sana

Tiedonhakuun keskittymisen ja sosiaalisen median kukoistuksen jälkeen yhdeksi netin suurimmista trendeistä on noussut omien bisnesideoiden rahoittaminen crowdfundingin avulla. Lahjoitusten kerääminen netissä ei kuitenkaan aina ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa.

Vuonna 2009 perustettu Kickstarter on netin tunnetuimpia verkon joukkorahoituspalveluja. Sen kautta kuka tahansa voi siis hakea rahoitusta hankkeelleen, oli kyseessä sitten leffan tuottaminen tai uuden pelikonsolin rakentaminen. Samoin kuka tahansa palveluun liittyjä voi investoida haluamansa summan projektille, jonka katsoo lupaavaksi rahoituskohteeksi.

Muutamassa vuodessa Kickstarterin suosio on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Media hehkuttaa, ja rinnalle on noussut useita vastaavia palveluita, kuten IndieGoGo, bloggaajille ynnä muille nettisisällön tekijöille suunnattu Flattr tai aikuisviihdetuottajille suunnattu *tirsk* OffBeatr. Suomalaisia startupeja ja muita nousukkaita palvelee serviisi nimeltä Mesenaatti.me.

Yleislinjat ovat kaikissa palveluissa samat: tekijä ilmoittaa projektinsa luonteen ja tarvitsemansa rahasumman. Lahjoittajat vinguttavat visaa haluamansa summan – joskin yleensä tekijän määrittämien hintaportaiden mukaan. Yleensä lahjoittajalle on luvassa jokin lahjoitussummaan perustuva erityiskunnia, kuten esimerkiksi “kaikille $50 lahjoittaneelle lähetämme oman, tekijöiden nimmareilla varustetun kopion valmiista tuotteesta”.

Mielenkiintoisten projektien tukeminen kuulostaa hienolta mahdollisuudelta vaikuttaa – ja onko olemassa kätevämpää sponssinhakutapaa kuin netin kautta anominen? Crowdfunding on mahtava idea, joka voi mullistaa bisnesajattelun. Valitettavasti keksintöjen suosiolla on kuitenkin myös varjopuolensa, eivätkä kaikki olekaan päässeet toteuttamaan ideoitaan noinvainsuitsait helposti.

Senja opettaa sinulle ruotsia – mutta ilman joukkorahoitusta

Senja lär dig svenska.

Joukkorahoitussaittien pohjaratkaisuna on usein ainakin toinen kahdesta mallista: All Or Nothing, jossa lahjarahat siirtyvät tekijälle vain jos projektin tavoitesumma saavutetaan, tai Keep It All, jossa raha liikkuu vaikkei tavoitesumma saavuteta. Jälkimmäisessä mallissa tekijän on kuitenkin (ymmärtääkseni) kärvisteltävä keskenään puuttuvan summan kanssa, ja hänen pitää palauttaa rahat jos projektin tavoitteita ei saavuteta.

Esimerkiksi Kickstarterissa rahat voi palauttaa lahjoittajille, jos jokin menee projektin toteuttamisessa menee vikaan. Jenkkilässäkin – jossa crowdfunding on lainsäädännön puolesta helpompaa ja yhteiskunnallisesti trendikkäämpää – on monen tekijän unelmaproju kaatunut johonkin ongelmaan. Tuore esimerkki Suomesta taas osoittaa, miten onnistutkin keräys voidaan torpata jopa niin tehokkaasti, että crowdfundingista nousee kohu.

Facebook-sivulla Senja opettaa sinulle ruotsia syntyneen idean myötä Senja Larsen suuntasi Kickstarteriin kerätäkseen rahaa oikean ruotsin oppikirjan koostamiseen. Yleisö oli innolla mukana, ja rahat projektiin saatiin tehokkaasti kasaan.

Suomen viranomaiset päättivät kuitenkin tutkia frökenin rahankeruuta, eivätkä tykänneet näkemästään. Suomen rahankeräyslainsäädännön mukaan keräys voidaan järjestää varojen hankkimiseksi yleishyödylliseen toimintaan, eikä siihen saa liittyä lahjoittajalle annettavaa vastiketta. Larsenin ja muiden projektissa työskentelevien mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti rahankeräys, vaan tuotteen ennakkomyynti ja markkinointikampanja. Vastaus ei tyydyttänyt poliisihallintoa, joka Kickstarter-hakemuksen sanavalintojen pohjalta päätti kieltää koko keräyksen. Harmaalla alueella liikkumisen takia Senja päättikin palauttaa rahat ja luvata vielä ilmaiset kopiot lahjoittajille kaupan päälle.

Suomen talous joukkorahoituksella uuteen nousuun

Mesenaatti.me-sivuston kuvitusta.

Ymmärtääkseni fröken Senjan kohuttu mutta kehuttu kirjatuotanto porskuttaa edelleen, mutta rahoitussekoilun nostattaman mediakuohunnan onnistui paljastaa suuri sudenkuoppa.

Suomessakin olisi Kickstarterin kaltaiselle palvelulle takuuvarmasti tilausta, mutta lakipykälät hankaloittavat toimintaa merkittävästi. Vinguttaisin visaa ilomielin, jos tietäisin kaverini suunnittelevan vaikkapa oikean hover boardin rakentamista vuoteen 2015 mennessä.

Toki lakien on tarkoitus suojata taviksia huijauksilta, mutta silti jotain olisi syytä tehdä. Lainsäädäntöä tulisi muokata sallimaan yhteisöllinen rahoittaminen. Jos lakipykäliä ei taasen saada rukattua suopeampaan suuntaan, Suomen Kuvalehden mukaan vaihtoehtona on toteuttaa joukkorahoitushankkeita täällä jatkossa eri tavalla kuin maailmalla on totuttu – esimerkiksi poistamalla mahdollisuus vastikkeettomaan lahjoitukseen. Vaikka rahoituksen pointtina onkin vain mahdollistaa unelmien toteuttaminen, pitäisin mahdollisuudesta saada rahoja vastaan jotain nimellistä glooriaa.

Projekteja on tosiaan “kaatunut” Jenkeissäkin, ja muun muassa Kickstarter pyrkii yhä tarkemmin pitämään yllä kuria erilaisin ukaasein. Palvelu haluaa siis varmistaa, että sponssia hakevat ovat suunnitelleet projektinsa kunnolla. Hankkeilta vaaditaan yksityiskohtaisia tietoja riskeistä ja haasteista, tuotantoaikataulusta ja paljosta muusta. Rahaa saa kerätä vain projekteille, ei esimerkiksi oman lainan maksua varten, ja projektin pitää osua johonkin Kickstarterin määrittelemistä projektikategorioista.

Uskalla unelmoida

…And share the love! Joukkorahoituksella voitaisiin rakentaa huikeita menestystarinoita. Flattr-palvelun kuvitusta.

Joukkorahoitus on yksi tämän hetken puhutuimmista online-ilmiöistä, ja sen avulla voitaisiin mahdollistaa Suomessakin vaikka millaisia innovaatioita.

Yksi mielenkiintoisimmista Kickstarter-projekteista, johon olen törmännyt, on OUYA- pelikonsoliprojekti. Tiimin tavoite on rakentaa kaikille avoin pelikonsoli, johon kuka tahansa voi rakentaa pelejä. Mielenkiintoinen hanke ottikin heti julkaisuhetkellään tulta alleen: tavoitteena olleen 950 000 dollarin sijaan Kickstarter-hakemus keräsi 8,5 miljoonaa. Toinen mielenkiintoinen menestystarina on fanittamani pelikriitikon James Rolfen Angry Video Game Nerd -elokuvaprojekti, joka rahoitettiin IndieGoGon avulla.

Eikä toki sovi unohtaa, että helsinkiläinen Wish Inc. sai kerättyä Kickstarterin kautta tavoitesummansa kolminkertaisena – ja ilmeisesti täysin lakipykälien puitteissa. Olkoon tämä rohkaiseva esimerkki joukkorahoituksen valoisammasta tulevaisuudesta.

Toivon, että rahoitussysteemi avautuu kunnolla suomalaisille mahdollisimman pian. Rahankeruulait on saatava nettiajan tasalle. Vaikka Suomessa miten aina haaveiltaisiin seuraavasta Nokiasta, on startupien vaikea päästä käyntiin pelkällä yrittäjien starttirahalla tai muulla nykyisen systeemin mahdollistamalla tukiaisella. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin “sen uuden Angry Birdsin” rakentaminen yhteisöllisesti, puolen Suomen tukemana?

Easter Egg: Toisia voi toki tukea ilman rahaakin. Dreamdo-palvelussa voi etsiä henkistä tsemppiä tai ihan käytännön apua unelmien toteuttamiseen. Beta-vaiheessa olevaan suomalaispalveluun voi nyt hakea jäseneksi, ja on siellä unelmoimassa jo ainakin yksi tämän palstan lukijoille tuttu tyyppi. Ei muuta kuin kaikki toteuttamaan itseään!

28.9.2012
Kuukauden Digilluusio: Faniuden jäljillä (+video)

He’s the Angry Video Game Nerd…

Tribuutti AVGN-hahmolle

Tarkkasilmäisin kuvatekstikyylä saattoi bongata viime Digilluusiosta varoituksen tämänkertaisesta aiheesta.

Kuten on varmasti jo useampaan otteeseen käynyt ilmi, fanitan James Rolfen “The Angry Video Game Nerdinä” tekemiä peliarvosteluita. Rolfe tehtailee paljon muitakin arvosteluita ja videoita – eikä sisällöllinen taso tunnu kärsivän aktiivisesta julkaisutahdista.

Cinemassacre-porukan videot ovat sekoitus anarkistista huumoria ja asiantuntevaa arvostelua ja pop-kulttuuritietoutta. Loistavan materiaalin äärellä viihtyy aina vaan, ja etenkin AVGN-jaksoja jaksan katsella uudelleen ja uudelleen.

Alun perin Rolfen pelivideot keskittyivät 8-bittisen Nintendon peleihin – juuri sen ihanan harmaan laatikon, jolla kaikki pelasimme kultaisella 80-luvulla. Retroilu on poikaa, vaikka kaikkiaan meillä taisi olla ehkä kolme omaa peliä. AVGN saa kuitenkin ne huonotkin pelit ja leffat vaikuttamaan mitä kiehtovimmilta teoksilta.

He’s Gonna Take You Back To The Past

Jamesin mahtavuudesta lisää seuraavassa videossa:

Rolfen tyyli, taito ja tietämys ovat inspiroineet minuakin monessa projektissa, vaikkei se ehkä aina esimerkiksi tällä palstalla näykään. Ennalta tuntemattomistakin peleistä olen bongannut paljon todella hyvää musiikkia, ja vaikka miten Xboxia tai kiinalaista Wii-piraattia pelaisinkin, toisinaan mietin vanhan Super Nintendon esiin kaivamista – missä se sitten lieneekään.

Muistan joskus pienempänä paljonkin pohtineeni, kuka olisi idolini, eikä vastausta oikein tuntunut löytyvän. Sittemmin olen kyllä ikuisesti ja tulenpalavasti faniutunut monellekin leffalle, artistille tai muulle – mutta idoli? Onko minulla vieläkään sellaista?

On, muutamakin. Ei siitä sen enempää. Mutta jos pohtisin fanittamista vähän itserakkaammin, tuleekohan minusta joskus fanituskohde tai jopa idoli jollekulle? Olisihan se aikamoista.

What were they thinking?

Tykkään saada positiivista palautetta; kukapa ei? Usein paras kehu tulee rivien välistä, ihmiseltä, jonka kanssa ei minkäänlaista dialogia odottaisi. Eräänä yläasteen päivänä rinnakkaisella luokalla, samalla teknisen kurssilla opiskeleva poika (jota muistaakseni jostain syystä kutsuttiin Valaaksi tai Mursuksi, joksikin arktiseksi animaaliksi kuitenkin) sattui olemaan S-Marketin hohdokkaassa parkkihallissa.

“Hei, ooksä oikeesti kirjoittanut kirjan? Aika siistii”, totesi hän yhtäkkiä. Huhumylly oli pyörinyt ihmeen tehokkaasti – ja yhtäkkiä poistuinkin kalseasta betonimöhkäreestä ilahtunein mielin.

Sain koo-oo kirjasta aikanaan ihan kustannusyhtiöltäkin palautetta – vaikka käsis odotetusti haulikkona takaisin tulikin – ja sisältö oli rohkaisevan rakentavaa. Vuosia myöhemmin kirjoitin hajanaisen tekeleen uudelleen. Ei vastausta, ei palautetta.

Olin alun perin kirjoittanut kirjan pahimman Douglas Adams -faniuden huumassa. Faniuden tärkeä tehtävä ja suuri lahja fanittajalle onkin se, että ihailun kohde rohkaisee tekemään myös itse. Oli jälki sitten hyvää tai huonoa.

Mitähän George Lucas tykkäisi Aatu Returnsin valomiekkapolkupyöräpumpuista?

EasterEgg: Synttärit häämöttävät, ja Ittelle-lahjaksi ostin lipun suuresti fanittamani Gotan Projectin keikalle. Tässä linkki yhteen timanttiin.

31.10.2010