Gotan Projectin keikka Helsingissä oli huumaava kokemus.
Arvostelussa fuusiotangon mestareiden keikka
Sali hiljenee punaisen valon täyttäessä lavan. Tulinen hehku antaa jo vihiä tulevasta; intohimoa, romanssia, sykähdyttävää tangoa. Hennot valokeilat lavan takaseinää, jonka läpi kuin aave ilmestyy gangsteripukuinen muusikko toisensa jälkeen. Jalustalla seisova nainen tarttuu viuluunsa, mies istuutuu flyygeliin ääreen, toinen nostaa haitarin syliinsä, kolmas soittaa ensimmäisiä tahteja kitarallaan. Vielä viimeisen vapaan mikrofonin eteen astelee tumma laulajatar, ja sitten…
…Epoca.
Gotan Projectin tango-ambient-jazz-elektro -sekoitus huumaa Kulttuuritalolle kerääntyneen yleisön, jonka joukossa istun valkoisine kauluspaitoineni, tummine housuineni ja krakoineni. Kotona hyvältä idealta tuntunut teemapukeutuminen sai minut todellakin erottumaan joukosta joko tyylikkäänä tosifanina tai sitten väärään juhlasaliin eksyneenä mormonina. Varokaa, sillä on pamfletteja!
La Revancha Del Tango
Olin jo pitkään haaveillut Gotanin näkemisestä livenä, ja kuultuani marraskuun keikasta en turhaan viivytellyt lipun varaamista. Viime kesän Pori Jazz -keikka jäi näkemättä, onneksi jo näin pian tarjoutui revanssin mahdollisuus. Lippu sopi mainiosti Ittelle-synttärilahjaksi.
Keikka on todella tyylikäs, ja Gotan Projectin musiikki toimii erinomaisesti livenä. Sen osasin ennakoida jo heidän live-levynsä pohjalta, mutta itse näkeminen on tietysti aina oma juttunsa. Kolmen sällin kokoonpanoa on laajennettu seitsenhenkiseksi, ja köörin mukana on esiintyjiä niin Argentiinasta, Sveitsistä kuin Ranskastakin.
Hyvästä livevedosta kertoo jo se, että jopa monet ei-diggaamistani kipaleista muuttuvat suorana lähetyksenä ihan timangeiksi. Siitä esimerkkinä Tango 3.0 -levyn biisi Rayuela. Bändi ilahduttaa esittämällä lähes kaikki lempparini: Una Musica Brutale, Diferente, Epoca…No, Domingo jää uupumaan, mutta korvaavia rytmijunttauksia kuullaan kyllä roppakaupalla.
Live-kokoonpano nostaa nautinnollisesti esiin pienimmätkin nyanssit. Pianisti Lalo Zanellin iskut erottuvat juuri oikeissa kohdissa muun musiikin läpi, Facundo Torres bandenoneoneineen ja Ananta Roosens viuluineen tuovat tangon ytimen esiin. Laulajatar Claudia Pannonen ääni sykähdyttää vahvuudellaan ja tietyllä tummuudellaan.
Varsinainen Gotan-kolmikko hoitaa homman kotiin kitaroilla ja muilla instrumenteilla. Eritoten Christoph Müller miksauspöytänsä takana ilahduttaa dj-kyvyillään. Välillä hänen esiintymisensä tuo mieleen Kraftwerkin ja Jean Michel Jarren live-tavaramerkit; ihmeellisiä soittimia, minimalistista elehdintää isojakin rytmejä ilmaan paiskoessa. Kraftwerk-vibaa tulee myös takaseinälle heijastettavista videopätkistä.
Loppua kohden keikka alkaa muistuttaa trance-klubia jykevine konebiitteineen – ja heitetäänpä ilmoille jopa Lady GaGa -samplea.
Kolmikko on pukeutunut tavaramerkkimäisen siististi pukuihin ja gangster-hattuihin. Vahva valaistus luo yhtyeestä salaperäisen kuvan, kun puolet kasvoista jäävät hatun lierin alle pimentoon.
Mi Confesíon
Keikka on erittäin hyvin järjestetty – keikka alkaa lähes tasan ovella ilmoitettuun aikaan – ja musiikin luonteen kunniaksi konserttisalin lattiatasolta on revitty tuolin tanssikansan tieltä. Ennen keikkaa saankin seurata pienellä myötähäpeällä pariskuntaa, jotka tangoilevat vähän liiankin vakavasti. Lopulta tanssilattia on niin täyteen ahdettu (liput ”kentälle” on siis myyty siis erikseen, lehtereiltä ei lattialle ole asiaa), että ihmismassa kykenee vain tiiviiseen stadionhuojuntaan.
Erään ison, ison miinuksen annan kuitenkin – aulassa myytävän bändikrääsän joukossa ei ole tarjolla minkäänlaista keikka-t-paitaa!? Miten minä nyt tämän keikan muistan – pelkän blogimerkinnän voimallako? That’s MADNESS!
Kangastuotannollisesta lapsuksesta ja muutamasta musiikillisesta suvantokohdasta huolimatta keikka on sanalla sanoen mahtava.
Välillä vain suljen silmäni ja annan musiikin vietellä; sukellan punaiseen hehkuun.