Räjähtämässä pian syötevirtaasi: eeppinen uusioversio uskomattomasta kulttiklassikosta!
Vuoden 2014 Film Februaryn loppuhuipennus on pian käsillä. Teemakuukauden suuri ensi-ilta on uudelleenmiksattu versio legendaaristen Shawn veljesten tuottamasta vähemmän legendaarisesta scifi-toimintaelokuvasta Inframan.
Vuonna 1975 valmistuneessa elokuvassa hakataan jos minkälaisia hirviöitä hurjan robotti-kungfun voimin. Inframan on kuin sekoitus RoboCopia ja Kuuden Miljoonan Dollarin Miestä. Jopa Terminator ottaisi turpaan Inframanilta. Laserissa ja mutanteissa löytyy, mutta juonesta ja toteutuksesta puuttuu paljon puhtia. Yllä oleva alkuperäinen jenkkitraileri kertonee paljon teoksen tahattoman (?) camp-henkisestä toteutuksesta. Vuosien saatossa Inframan on ehkä ihan syystäkin vaipunut unholaan harvojen tuntemana kulttielokuvana.
Supersankarit ovat muutaman vuoden ajan olleet kuuminta hottia valkokankaalla, joten oli korkea aika kaivaa Inframan-tieteiskökköily naftaliinista. Pian julkaistavassa remix-versiossa on kosolti uutta musiikkia, osuvat suomenkieliset tekstitykset – ja paljon vähemmän pituutta. Mutta paneutukaamme Inframanin uuden tulemisen nyansseihin paremmin lähipäivinä.
Mistä bongasin kummallisen scifi-sekoilun? James Rolfen arvostelusta tietysti. Halusin heti alla olevan videon nähtyäni päästä käsittelemään elokuvaa itsekin, sillä vanha scifi ja Shaw-leffat kiinnostavat – varsinkin sellaiset elokuvat, jotka sanovat “boom! Boom!! BOOM!!!”
“He’s gonna take you back to the past / to play the shitty games that suck ass…” Arvostelujen arvostelut, osa 1/2
Viihdyttävimmät AVGN-jaksot
Hehkutettuani James Rolfen ja Doug Walkerin räävittömiä leffa- ja peliarvosteluita ties kuinka moneen otteeseen on näin TOP TEN -kesän kunniaksi korkea aika listata kymmenen suosikkivideotani kummaltakin tekijältä. Aloitamme vihaisen videopelinörtin kymmenellä viihdyttävimmällä tuotoksella.
James Rolfen Cinemassacre-sivustolla on tuntikaupalla vanhoja elokuvia ja pelejä käsitteleviä arvosteluita, joissa hän esiintyy joko omana itsenään tai Angry Video Game Nerd -hahmona. Rolfen toinen alias, lautapelejä pelaava Board James, on viihdyttävä kaveri hänkin, mutta keskittykäämme nyt legendaarisen videopelinörtin tuotantoon.
Tässä siis HurraaKerkon valitsemat 10 viihdyttävintä AVGN-jaksoa.
10. Pong Consoles
Pong-pelit eivät koskaan ole erityisemmin kiinnostaneet, mutta Rolfe osaa esitelmöidä yksitoikkoisemmastakin aiheesta erittäin viihdyttävästi ja asiantuntevasti. Jaksossa listataan melko suoraviivaisesti erilaisia Pong-pelikonsoleita vuosien takaa, mutta luetteloinnin sekaan pudotellaan muutamia hauskoja reaktioita laitteiden kummallisiin teknisiin ratkaisuihin. Think that makes me happy? It doesn’t.
9. Bugs Bunny’s Birthday Blowout
Bugs Bunny oli yksi ensimmäisistä niin sanotusti tarinallisemmista AVGN-jaksoista. Rolfe saa kaverikseen itsensä Väiski Vemmelsäären – väkivaltaisin seurauksin. AVGN on todella äkäisellä päällä, ja Mike Matein hauskasti imitoimaa Väiskiä läiskitään nöyryytykseen saakka. Tha-tha-that’s all, fucks!
#8. Plumbers Don’t Wear Ties
AVGN käsittelee 3DO-konsolin oletettavasti surkeinta peliä. 3DO ei ollut itselleni entuudestaan tuttu – toisin kuin toisessa jakossa esitelty Atari Jaguar – mutta laitteen historiikki esitetään niin, että se alkaa kiinnostaa. Arvosteltavan pelin kahjo juoni naurattaa älyttömyydellään. We haven’t even gotten past credits and already the game is a piece of monkeyfuck.
7. Game Glitches
Vanhoja pelejä vaivaavia toimintahäiriöitä käsittelevä video on Pong-jaksoakin kovempi todiste Rolfen kyvystä löytää mielenkiintoisia koukkuja tehokkaasti kolutusta retropeliaiheesta. Glitch Gremlin on riemastuttava riiviö. I’ve got glitches in me britches for ya Nerd!
6. Godzilla
Jaksoa vaivaa sama hämärä valaistus kuin Plumbers-jaksossakin nähdään, mutta muuten jakso on täyttä rautaa. Hirviöelokuvia fanittavan Rolfen pettyminen pelaamiinsa peleihin heijastuu nokkelana verbaaliakrobatiana. Uudempien Godzilla-pelien pelaamisen jälkeen pettymys kulminoituu AVGN:n yhteen isoimmista raivokohtauksista. To sum this up,I’d like to recite a very famous quote from William Shakespreare – ‘Fuck it!’
5. Ninja Gaiden
Uudempien jaksojen kärkiluokkaa. Päästäkseen pelistä läpi AVGN etsii käsiinsä omintakeisen ninjan. Vaikka mukafilosofiset opit ja rankat fyysiset treenit eivät tuota tulosta, NES-ninjojen taistelu mahdotonta peliä viihdyttää sekoittamalla asiapitoiseen arvosteluun 80-luvun urheilu- ja tanssiteemaisia kasvutarinaleffoja. Before you leap, you must look. Before you look, you must think. Before you think, you must feel. Before you feel— I’ve had enough!!
4. A Nightmare On Elm Street
Yhden kauhuleffasuosikkini peliversion arvostelussa lähdemateriaalin unenomaisuus yhdistyy komeasti AVGN:n alatyyliseen sanailuun. Videossa nähdään klassikkomaneereita, kuten heitto “what were they thinking!?” ja LJN-pelinkehittäjään kohdistuvaa kritiikkiä, ja Elm Streetistä ammennetaan tehokkaasti. Lisäksi video sisältää yhden AVGN-lempiletkautukseni: “They should have just called it BOO – Haunted House.”
3. Street Fighter 2010
Arvostelu vilisee viittauksia niin Jean-Claude Van Dammeen, Sonny Chibaan, HR Gigeriin ja ties mihin, ja AVGN:n esitys polveilee viihdyttävästi läpi vuosien ja konsolien. Who would have thought Street Fighter’s past lied in the future, which is now the present?
2. The Wizard / Super Mario Brothers 3
Yksi AVGN:n eeppisimmistä videoista on yhdistelmä leffa-ja peliarvostelua.
Molemmat kohteet ovat tuttuja omasta lapsuudesta, mikä antaa videolle paljon nostalgista lisäarvoa (päivitys 3/2015: jakson täysi versio on poistettu YouTubesta, joten tässä virallinen, pelkkään peliin keskittyvä versio).
Kuten SMB3:n kohdalla pitääkin, Rolfe kerrankin hehkuttaa arvostelemaansa peliä – kunnes siitä löytyy herkullisia, demonisia salamerkkejä. Loppuhuipennus on kunnolla överiksi vedetty tehosteiden taisto, jolle on pakko nostaa hattua. Watch that fucking language!
1. Dr. Jekyll & Mr. Hyde Revisited
Suosikkijaksoni käsittelee peliä, jota en koskaan tullut pelanneeksi lapsena. Siitä huolimatta video on täynnä dramatiikkaa niin vuorosanojen, tunteiden kuin kuvauksenkin puolella. Yksi suosikkivitseistäni on kohta, jossa videon edetessä humaltuva Rolfe vertaa peliä alkuperäisen kirjan otsikkoon: “This game is certainly a strange case indeed!”
Eittämättä kököltä vaikuttavasta pelistä napataan kosolti herkullisia yksityiskohtia, ja tekninenkin toteutus kertoo, miten paljon videoon on panostettu. I’m sorry I’m late honey, but the whole town just tried to kill me, that’s all.
He’s the angriest gamer you’ve ever heard
Pienestä sivuprojektista syntynyt AVGN-kriitikkohahmo on siivittänyt Rolfen suureen suosioon ympäri maailmaa. Rolfe suhtautuu tekemiseensä intohimolla, ja osaa esittää asian kuin asian asiantuntevasti mutta hauskasti.
Kymmenen AVGN-suosikkijakson valitseminen oli yllättävän helppoa. Voisinpa sanoa samaa Doug Walkerista… Valinta oli vaikea, mutta parin päivän päästä paljastetaan suosikkini The Nostalgia Criticin tuotannosta. Stay tuned!
Lapsena kaikki leffafanit halusivat tehdä samaa kuin arvovaltaisten sanomalehtien arvovaltaisesti tähti-ikoneita jakelevat ukulit: katsella elokuvia päivät pääksytysten ja saada siitä palkkaa. Sosiaalisen median myötä unelma on toteutunut, ja nettiin on kasvanut kokonainen arvostelijoiden sukupolvi, joka tekee arvosteluista enemmän kuin pelkkiä tekstinpätkiä – ne ovat tekijän omaan elämään kytkettyjä, mielikuvitusta pulppuavia tribuutteja idoleille.
Vietämme entistä enemmän aikaa tietokoneella eikä televisio enää vedä yleisöä samaan tapaan kuin ennen vanhaan. Yleisö ja tarjonta on fragmentoitunut, mutta samalla ohjelmatarjonta tuntuu yksitoikkoiselta kiitos uusintojen ja jenkkisarjojen Suomi-versioiden takia. Kuten kesäkuun Digilluusiossa todettiinkin, homogeenisen ja ideoita kierrättävän ohjelmiston takia etenkin nuoriso etsiytyy helposti nettiin, jossa YouTuben ja Blip.tv:n tyyliset sivustot ovat kuin omia televisiokanaviaan.
Netissä television ja sanomalehdet medioina hylänneet esiintyjät saavat haluamaansa tahtiin luoda juuri haluamiaan sisältöjä ilman, että joku tuottaja tai päätoimittaja hioisi räävittömyyksiä pois. Käyttämänsä huumorin ohella monet tekijät yllättävät myös kunnianhimollaan ja älykkyydellään. (more…)
Kickstarter ja muut palvelut auttavat rahoittamaan projektin kuin projektin.
Crowdfunding on päivän (kiro)sana
Tiedonhakuun keskittymisen ja sosiaalisen median kukoistuksen jälkeen yhdeksi netin suurimmista trendeistä on noussut omien bisnesideoiden rahoittaminen crowdfundingin avulla. Lahjoitusten kerääminen netissä ei kuitenkaan aina ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa.
Vuonna 2009 perustettu Kickstarter on netin tunnetuimpia verkon joukkorahoituspalveluja. Sen kautta kuka tahansa voi siis hakea rahoitusta hankkeelleen, oli kyseessä sitten leffan tuottaminen tai uuden pelikonsolin rakentaminen. Samoin kuka tahansa palveluun liittyjä voi investoida haluamansa summan projektille, jonka katsoo lupaavaksi rahoituskohteeksi.
Muutamassa vuodessa Kickstarterin suosio on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Media hehkuttaa, ja rinnalle on noussut useita vastaavia palveluita, kuten IndieGoGo, bloggaajille ynnä muille nettisisällön tekijöille suunnattu Flattr tai aikuisviihdetuottajille suunnattu *tirsk* OffBeatr. Suomalaisia startupeja ja muita nousukkaita palvelee serviisi nimeltä Mesenaatti.me.
Yleislinjat ovat kaikissa palveluissa samat: tekijä ilmoittaa projektinsa luonteen ja tarvitsemansa rahasumman. Lahjoittajat vinguttavat visaa haluamansa summan – joskin yleensä tekijän määrittämien hintaportaiden mukaan. Yleensä lahjoittajalle on luvassa jokin lahjoitussummaan perustuva erityiskunnia, kuten esimerkiksi “kaikille $50 lahjoittaneelle lähetämme oman, tekijöiden nimmareilla varustetun kopion valmiista tuotteesta”.
Mielenkiintoisten projektien tukeminen kuulostaa hienolta mahdollisuudelta vaikuttaa – ja onko olemassa kätevämpää sponssinhakutapaa kuin netin kautta anominen? Crowdfunding on mahtava idea, joka voi mullistaa bisnesajattelun. Valitettavasti keksintöjen suosiolla on kuitenkin myös varjopuolensa, eivätkä kaikki olekaan päässeet toteuttamaan ideoitaan noinvainsuitsait helposti.
Senja opettaa sinulle ruotsia – mutta ilman joukkorahoitusta
Senja lär dig svenska.
Joukkorahoitussaittien pohjaratkaisuna on usein ainakin toinen kahdesta mallista: All Or Nothing, jossa lahjarahat siirtyvät tekijälle vain jos projektin tavoitesumma saavutetaan, tai Keep It All, jossa raha liikkuu vaikkei tavoitesumma saavuteta. Jälkimmäisessä mallissa tekijän on kuitenkin (ymmärtääkseni) kärvisteltävä keskenään puuttuvan summan kanssa, ja hänen pitää palauttaa rahat jos projektin tavoitteita ei saavuteta.
Esimerkiksi Kickstarterissa rahat voi palauttaa lahjoittajille, jos jokin menee projektin toteuttamisessa menee vikaan. Jenkkilässäkin – jossa crowdfunding on lainsäädännön puolesta helpompaa ja yhteiskunnallisesti trendikkäämpää – on monen tekijän unelmaproju kaatunut johonkin ongelmaan. Tuore esimerkki Suomesta taas osoittaa, miten onnistutkin keräys voidaan torpata jopa niin tehokkaasti, että crowdfundingista nousee kohu.
Facebook-sivulla Senja opettaa sinulle ruotsia syntyneen idean myötä Senja Larsen suuntasi Kickstarteriin kerätäkseen rahaa oikean ruotsin oppikirjan koostamiseen. Yleisö oli innolla mukana, ja rahat projektiin saatiin tehokkaasti kasaan.
Suomen viranomaiset päättivät kuitenkin tutkia frökenin rahankeruuta, eivätkä tykänneet näkemästään. Suomen rahankeräyslainsäädännön mukaan keräys voidaan järjestää varojen hankkimiseksi yleishyödylliseen toimintaan, eikä siihen saa liittyä lahjoittajalle annettavaa vastiketta. Larsenin ja muiden projektissa työskentelevien mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti rahankeräys, vaan tuotteen ennakkomyynti ja markkinointikampanja. Vastaus ei tyydyttänyt poliisihallintoa, joka Kickstarter-hakemuksen sanavalintojen pohjalta päätti kieltää koko keräyksen. Harmaalla alueella liikkumisen takia Senja päättikin palauttaa rahat ja luvata vielä ilmaiset kopiot lahjoittajille kaupan päälle.
Suomen talous joukkorahoituksella uuteen nousuun
Mesenaatti.me-sivuston kuvitusta.
Ymmärtääkseni fröken Senjan kohuttu mutta kehuttu kirjatuotanto porskuttaa edelleen, mutta rahoitussekoilun nostattaman mediakuohunnan onnistui paljastaa suuri sudenkuoppa.
Suomessakin olisi Kickstarterin kaltaiselle palvelulle takuuvarmasti tilausta, mutta lakipykälät hankaloittavat toimintaa merkittävästi. Vinguttaisin visaa ilomielin, jos tietäisin kaverini suunnittelevan vaikkapa oikean hover boardin rakentamista vuoteen 2015 mennessä.
Toki lakien on tarkoitus suojata taviksia huijauksilta, mutta silti jotain olisi syytä tehdä. Lainsäädäntöä tulisi muokata sallimaan yhteisöllinen rahoittaminen. Jos lakipykäliä ei taasen saada rukattua suopeampaan suuntaan, Suomen Kuvalehden mukaan vaihtoehtona on toteuttaa joukkorahoitushankkeita täällä jatkossa eri tavalla kuin maailmalla on totuttu – esimerkiksi poistamalla mahdollisuus vastikkeettomaan lahjoitukseen. Vaikka rahoituksen pointtina onkin vain mahdollistaa unelmien toteuttaminen, pitäisin mahdollisuudesta saada rahoja vastaan jotain nimellistä glooriaa.
Projekteja on tosiaan “kaatunut” Jenkeissäkin, ja muun muassa Kickstarter pyrkii yhä tarkemmin pitämään yllä kuria erilaisin ukaasein. Palvelu haluaa siis varmistaa, että sponssia hakevat ovat suunnitelleet projektinsa kunnolla. Hankkeilta vaaditaan yksityiskohtaisia tietoja riskeistä ja haasteista, tuotantoaikataulusta ja paljosta muusta. Rahaa saa kerätä vain projekteille, ei esimerkiksi oman lainan maksua varten, ja projektin pitää osua johonkin Kickstarterin määrittelemistä projektikategorioista.
Uskalla unelmoida
…And share the love! Joukkorahoituksella voitaisiin rakentaa huikeita menestystarinoita. Flattr-palvelun kuvitusta.
Joukkorahoitus on yksi tämän hetken puhutuimmista online-ilmiöistä, ja sen avulla voitaisiin mahdollistaa Suomessakin vaikka millaisia innovaatioita.
Yksi mielenkiintoisimmista Kickstarter-projekteista, johon olen törmännyt, on OUYA- pelikonsoliprojekti. Tiimin tavoite on rakentaa kaikille avoin pelikonsoli, johon kuka tahansa voi rakentaa pelejä. Mielenkiintoinen hanke ottikin heti julkaisuhetkellään tulta alleen: tavoitteena olleen 950 000 dollarin sijaan Kickstarter-hakemus keräsi 8,5 miljoonaa. Toinen mielenkiintoinen menestystarina on fanittamani pelikriitikon James RolfenAngry Video Game Nerd -elokuvaprojekti, joka rahoitettiin IndieGoGon avulla.
Eikä toki sovi unohtaa, että helsinkiläinen Wish Inc. sai kerättyä Kickstarterin kautta tavoitesummansa kolminkertaisena – ja ilmeisesti täysin lakipykälien puitteissa. Olkoon tämä rohkaiseva esimerkki joukkorahoituksen valoisammasta tulevaisuudesta.
Toivon, että rahoitussysteemi avautuu kunnolla suomalaisille mahdollisimman pian. Rahankeruulait on saatava nettiajan tasalle. Vaikka Suomessa miten aina haaveiltaisiin seuraavasta Nokiasta, on startupien vaikea päästä käyntiin pelkällä yrittäjien starttirahalla tai muulla nykyisen systeemin mahdollistamalla tukiaisella. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin “sen uuden Angry Birdsin” rakentaminen yhteisöllisesti, puolen Suomen tukemana?
Easter Egg: Toisia voi toki tukea ilman rahaakin. Dreamdo-palvelussa voi etsiä henkistä tsemppiä tai ihan käytännön apua unelmien toteuttamiseen. Beta-vaiheessa olevaan suomalaispalveluun voi nyt hakea jäseneksi, ja on siellä unelmoimassa jo ainakin yksi tämän palstan lukijoille tuttu tyyppi. Ei muuta kuin kaikki toteuttamaan itseään!
Tarkkasilmäisin kuvatekstikyylä saattoi bongata viime Digilluusiosta varoituksen tämänkertaisesta aiheesta.
Kuten on varmasti jo useampaan otteeseen käynyt ilmi, fanitan James Rolfen “The Angry Video Game Nerdinä” tekemiä peliarvosteluita. Rolfe tehtailee paljon muitakin arvosteluita ja videoita – eikä sisällöllinen taso tunnu kärsivän aktiivisesta julkaisutahdista.
Cinemassacre-porukan videot ovat sekoitus anarkistista huumoria ja asiantuntevaa arvostelua ja pop-kulttuuritietoutta. Loistavan materiaalin äärellä viihtyy aina vaan, ja etenkin AVGN-jaksoja jaksan katsella uudelleen ja uudelleen.
Alun perin Rolfen pelivideot keskittyivät 8-bittisen Nintendon peleihin – juuri sen ihanan harmaan laatikon, jolla kaikki pelasimme kultaisella 80-luvulla. Retroilu on poikaa, vaikka kaikkiaan meillä taisi olla ehkä kolme omaa peliä. AVGN saa kuitenkin ne huonotkin pelit ja leffat vaikuttamaan mitä kiehtovimmilta teoksilta.
He’s Gonna Take You Back To The Past
Jamesin mahtavuudesta lisää seuraavassa videossa:
Rolfen tyyli, taito ja tietämys ovat inspiroineet minuakin monessa projektissa, vaikkei se ehkä aina esimerkiksi tällä palstalla näykään. Ennalta tuntemattomistakin peleistä olen bongannut paljon todella hyvää musiikkia, ja vaikka miten Xboxia tai kiinalaista Wii-piraattia pelaisinkin, toisinaan mietin vanhan Super Nintendon esiin kaivamista – missä se sitten lieneekään.
Muistan joskus pienempänä paljonkin pohtineeni, kuka olisi idolini, eikä vastausta oikein tuntunut löytyvän. Sittemmin olen kyllä ikuisesti ja tulenpalavasti faniutunut monellekin leffalle, artistille tai muulle – mutta idoli? Onko minulla vieläkään sellaista?
On, muutamakin. Ei siitä sen enempää. Mutta jos pohtisin fanittamista vähän itserakkaammin, tuleekohan minusta joskus fanituskohde tai jopa idoli jollekulle? Olisihan se aikamoista.
What were they thinking?
Tykkään saada positiivista palautetta; kukapa ei? Usein paras kehu tulee rivien välistä, ihmiseltä, jonka kanssa ei minkäänlaista dialogia odottaisi. Eräänä yläasteen päivänä rinnakkaisella luokalla, samalla teknisen kurssilla opiskeleva poika (jota muistaakseni jostain syystä kutsuttiin Valaaksi tai Mursuksi, joksikin arktiseksi animaaliksi kuitenkin) sattui olemaan S-Marketin hohdokkaassa parkkihallissa.
“Hei, ooksä oikeesti kirjoittanut kirjan? Aika siistii”, totesi hän yhtäkkiä. Huhumylly oli pyörinyt ihmeen tehokkaasti – ja yhtäkkiä poistuinkin kalseasta betonimöhkäreestä ilahtunein mielin.
Sain koo-oo kirjasta aikanaan ihan kustannusyhtiöltäkin palautetta – vaikka käsis odotetusti haulikkona takaisin tulikin – ja sisältö oli rohkaisevan rakentavaa. Vuosia myöhemmin kirjoitin hajanaisen tekeleen uudelleen. Ei vastausta, ei palautetta.
Olin alun perin kirjoittanut kirjan pahimman Douglas Adams -faniuden huumassa. Faniuden tärkeä tehtävä ja suuri lahja fanittajalle onkin se, että ihailun kohde rohkaisee tekemään myös itse. Oli jälki sitten hyvää tai huonoa.
Mitähän George Lucas tykkäisi Aatu Returnsin valomiekkapolkupyöräpumpuista?
EasterEgg: Synttärit häämöttävät, ja Ittelle-lahjaksi ostin lipun suuresti fanittamani Gotan Projectin keikalle. Tässä linkki yhteen timanttiin.
Aikuiseen ikään tultuani olen hyväksynyt tuon tosiasian – and embraced it to the full. Joo tykkään Tähtien Sodista, joo tiedän vähän turhankin paljon pop-kulttuuritriviaa, ja joo, tietokoneetkaan eivät nyt täysin vieraita olentoja ole.
Olen toisaalta aina tiennyt olevani nörtti, enkä ole tainnut sitä piirrettä koskaan liiemmin pakoilla. Se ei toki ole estänyt cooleihin piireihin pyrkimistä – heikoin tuloksin. Ehkä minua onkin aina ennemmin haitannut nörttiyden takia saamani kohtelu.
En tietenkään ollut peruskoulussa niiden “suosittujen” tyyppien suosiossa, eikä naisonnea liiemmin ollut. Olinhan ruusupuskanaamainen rasvaisella Elvis-tukalla varustettu ja kauluspaitaan uskonnollisesti pukeutuva hikke. Vetovoimaa oli kuin märällä villasukalla.
Toisaalta sitten en ollut kuitenkaan tarpeeksi nörtti kaveeratakseni kunnolla niiden HC-9,9-keskiarvo -nörttien kanssa. En ollut riittävän cool heidänkään mittarillaan. Ehkä se oli se karvaampi juttu. Eivät hekään häävejä ystäviä olleet – kukapa tykkäisi olla aina “kavereittensa” sorsittavana – mutta yläasteikäisenä olisi tietysti halunnut kuulua edes johonkin joukkoon. Kun parhaat kaveritkin olivat muilla luokilla, eivät koulutunnit jääneet muistiin hauskan yhdessäolon takia.
Nörttiyteni taso asetti minut eräänlaiseksi väliinputoajaksi – ei tarpeeksi laimee, ei tarpeeksi viilee. Ajattelin kuitenkin jo pienenä, että “vielä heille näytän!”
Kaveritilanteeseen tuli ratkaiseva muutos riparilla, kun tutustuin paremmin Atteen. Ysin alkaessa vietinkin aikaani jo täysin uudessa porukassa, jonka legendaarinen henki elää edelleen. Lukioaikainen unelmakin tuli vuosi sitten toteen, kun siitä-yhdestä-vuotta-alemmalla-vuosikurssilla-olevasta-kissasta tuli vaimoni. Nörtin on nyt helppo hymyillä, ja nörttiys tullee aina olemaan iso osa minua.
Nörtin evoluutio
Mutta missä välissä nörttiydestä tuli hyväksyttävää? Digitaalisen vallankumouksen myötä viimeistään – jos et ole netissä tai omista kannettavaa mediasoitinta, olet auttamattoman out, ja kaikkia vaivaa FOMO.
He’s the Angry Video Game Nerd…
Elokuvissakin nörtit ovat kaukana vuoden 1995 Golden Eye -elokuvan Boriksesta, kasarileffojen geekeistä nyt puhumattakaan. Tätä nykyä tietokone-ekspertit ovat mallikatalogista repäistyjä hunkseja parransänkineen ja veisteltyine leukaperineen.
Nörttiys on tullut katu-uskottavasti myös musiikkiin, kiitos Pharrell Williamsin luotsaaman N*E*R*D*-hiphop-poppoon.
Maailman cooleimman nörtin Conan O’Brienin ohella olen ikuisesti faniutunut monasti tälläkin palstalla hehkuttamaani James Rolfeen, joka esiintyy nettivideo-ohjelmassaan Angry Video Game Nerdinä. AVGN siis arvostelee vanhoja videopelejä ja elokuvia asiantuntevasti ja hemmetin hauskasti. Koukuttaa kuin MoonTV:n Kreivi Stakula aikanaan.
Lempparipelien kimpussa
Vuosia sitten Nintendo 64 -pelikonsoli ja PlayStation kävivät kovaa sotaa pelikonemarkkinoiden herruudesta.
En innostunut Pleikkarista silloin enkä innostu sen uudemmistakaan malleista, mutta katkerana myönnän Playstationin muuttaneen erään asian elämässäni: kiitos Sonyn, pelaamisesta tuli nopeasti myös aikuisten hommaa. En ole mikään maailman kovin pelaaja, mutta joskus kyllä maistuu hyvän toiminnan äärellä XBOX360:tä hakkailla – eikä pelinautintoa ole tarvinnut hävetä.
Thief on loistava hiivistelyseikkailu, Mario Kart mahtava ajopeli ja DK Country tasokas tasohyppely.
Nintendo-pelit ovat aina olleet lähellä sydäntä, vaikka nykään Xboxin nimeen vannonkin. Villen kanssa pelasimme suurella intohimolla muun muassa Mario Kart 64 -peliä, joka viihdytti meitä vielä vuosien kisaamisen jälkeen. Pelaamisen ohella tykkäsin usein myös vain seurata kaverin pelaamista.
Yläasteaikoina seurasin innolla myös Teemun työskentelyä, kun hän ohjelmoi omia pelikenttiä Thief-seikkailupelin moottorilla. Osallistuin pelitehtävien suunnitteluun niin käsikirjoittajana kuin ääninäyttelijänäkin – ja haave oman action-seikkailupelin tekemisestä on edelleen voimassa. Metropolian pelisuunnittelukurssilla sainkin paljon kiitosta eräästä pelisynopsiksesta opettajaltamme, joka on töissä pelifirmassa.
Lähinnä sydäntä ovat aina olleet action-pelit, etenkin FPS-räiskinnät eli subjektiivisesta näkökulmasta pelattavat ammuskelut. Doomin pioneerityön jälkeen tällaiset pelit käyneet läpi valtavan evoluution, ja peleissä on parhaimmillaan erittäin monimutkaiset juonet, kymmeniä pelaajan kanssa vuorovaikutuksessa olevia hahmoja, elokuvamaiset musiikit ja liki fotorealistiset grafiikat. Enää räiskintäkään ei ole vain räiskintää, vaan strategiaa vaativaa, leffamaista fiilistelyä.
Ehdottomasti FPS-pelien kärkeen menevät jopa Halo 3:n ohi F.E.A.R-sarjan horror-räiskinnät. Kakkososa Project Origin säikäyttää paatuneimmankin Manaaja-fanin tunnelmallaan ja tehosteillaan. Pelimekaniikkakin on täysin kohdallaan, ja leveleiden putkijuoksumaisuudesta huolimatta peli vetää täysin mukaansa. Komeaa, kauhistuttavaa, coolia. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille kovanaamoille – niin hyvässä kuin pahassakin this game will f**k you up!
Halo-peleissä viehätysvoimaa koko sarjan läpi kulkevan eeppisen narratiivin ohella lisää upeaakin upeampi musiikki. Martin O’Donnellin ja Michael Salvatorin elektronis-klassiset scoret ovat ainutlaatuisia tunnelmaltaan, eikä magia jää pelkkään tunnariin. Sivumennen muistelen toistakin mahtavalla soundtrackillä varustettua peliklassikkoa: Super Nintendon Donkey Kong Countryä.
Pakko myöntää, etten kovinkaan monta peliä ole elämäni aikana läpi vetänyt. Niinpä muistelenkin lämmöllä sitä Lidlistä saamaani sairaslomaa, jonka aikana intouduin vetämään GTA III:n läpi. Rockstarin pelit eivät kuitenkaan ole suoraviivaisimmasta päästä avoimine pelimaailmoineen ja ajoittaisine bugeineen. GTA San Andreas iski gangsta-teemallaan syvälle sisimpään, mutta ehkä pelimaailmassa oli sitten jo liikaakin ylimääräistä nähtävää ja tehtävää.
Pelistudion uutukainen tuntuu olevan hieman toista maata. Aloitin Red Dead Redemptionin vasta jokin aika sitten, mutta voin jo nyt väittää sen nousevan yhdeksi kaikkien aikojen lempparipeleistäni.
RDR kuljettaa pelaajan western-maailmaan, jossa herkutellaan kaikilla länkkärikliseillä (Rockstar jos mikä osaa mehuttaa eri lajityyppien ja yhteisöjen stereotypioita). Maisemat ovat upeita ja tehtävissä on vaikeusaste kohdallaan. Maailman interaktiivisuus on aivan toista luokkaa kuin yhtiön aiemmissa.
Game Over… Continue?
Mitkä ovat hyvän pelin ainesosat? Intensiivistä toimintaa pienellä strategiamausteella, jännittävä juoni ja grafiikat kunnossa – ja pelimaailma, joka on vinksahtanut, mutta samalla uskottava. Bullet Time -efektistä tykkään aina. Automaattinen tallennus, erinomainen tähtäyssysteemi ja sopiva haastavuus kuuluvat asiaan.
En voi muiden puolesta puhua, mutten usko pelien vaikuttavan psyykeeni haittaavasti – paitsi tietysti silloin, kun on joku seetanan vaikea kenttä menossa eikä millään meinaa päästä pelissä eteenpäin. En kuitenkaan unelmoi rikolliseksi ryhtymisestä GTA:ta, Thiefiä tai Escape From Butcher Baytä pelattuani. Sen kylläkin myönnän, että jään melko helposti koukkuun hyvää peliä pelatessani.
Edelliset hyvän pelin piirteet pätevät seuraavaan paljastukseen, mutta ehkäpä joskus kerron eräästä lautapelistä, josta olen prototyypinkin rakentanut. Nimen voin kuitenkin kertoa jo nyt: JohnKimble.
Nörtti painaa nyt reset-nappulaa. Digilluusio jälleen kuukauden päästä.
EasterEgg: En osaa oikeastaan ohjelmoida mitään, mitä nyt pari html-kikkaa osaan tai ymmärrän. Pian voi olla kuitenkin tarvetta opetella kunnon CMS-nörtiksi, kun nykyinen Windows Live -blogialusta muuttuu WordPress-versioksi. Muutoksia lienee siis blogin ulkonäköön luvassa jo lokakuun aikana. Jatketaan ajatusta myöhemmin.
