Lumiukot ovat selvästi tärkeä joulun symboli Hurraakerkolle. Mutta siinä, missä yksi on rakastettu perinne, toinen on vuosia vaivannut mysteeri.
Olen vuosien varrella ehtinyt kartuttaa virallista joululaulusoittolistaani Spotifyssä kiitettävän pitkäksi. Mukana on niin moderneja hittejä kuin timantteja ikivihreitä. Jälkimmäistä lajia edustaa mm. suurklassikko Winter Wonderland, josta olen aina diggaillut.
Samalla olen kuitenkin ihmetellyt erästä kohtaa lyriikoista:
In the meadow we can build a snowman And pretend that he is Parson Brown
He’ll say are you married We’ll say No Man But you can do the job when you’re in town
Kuka on tuo lumiukon esikuvaksi kelpaava, persoonallisella nimellä siunattu Parson Brown – joku 30-luvun julkkis kenties?
Kuin kaksi marjaa.
Itse asiassa Parson ei olekaan erisnimi, vaan tarkoittaa englanniksi pappia. Tuohon aikaan Jenkkilän syrjemmillä seuduilla oli tavallista, että yksi pappi vastasi useamman paikkakunnan asukkien sielunhoidosta, ja Winter Wonderlandissa rakastunut nuoripari huvittelee ajatuksella naimisiinmenosta.
Pappi muuttui pelleksi
Jälleen on yksi jouluinen mysteeri selvitetty! Toki halutessaan voisi selvittää pennsylvanialaisten kirkonmiesten työhistorioita ja kuka juuri tuo Brown oli, mutta omalla kohdalla utelu päättynee tämän biisin osalta tähän.
Winter Wonderlandista on purkitettu vuosikymmenten aikana satoja covereita, ja monissa näistä myöhemmistä versioista viittaus Browniin on poistettu. Pappismiehen sijaan lauletaankin sirkuspellestä: ”–And pretend he is a circus clown.”
Onko herra Brown vetänyt lumiukkovertauksista herneen nenään, vai onko avioituminen koettu jotenkin epäsoveliaaksi aiheeksi joululaululle? Mutta tässä vielä fun fact: kappaleessa ei mainita kertaakaan joulua.
Lumiukon katsominen on edelleen yksi ehdottomista suosikkiperinteistäni jouluna.
We’re walking in the air…
Suosikkijuhlani joulun lähestyessä koittaa jälleen aika katsoa perinteikkäin menoin eräs suuri klassikko: Lumiukko-animaatio.
Vuonna 1982 julkaistun lyhytelokuvan ehdoton kohokohta ainakin omalla kohdalla on sekvenssi, jossa levottomaksi käyvä lumiukko kuljettaa tarinan päähenkilön, pienen pojan, kohti Joulupukin maata Walking In The Airin soidessa taustalla.
Ajattomaksi hitiksi nousseen kappaleen sävelsi Howard Blake, mutta kuka esiintyykään solistina?
Yleinen oletus on, että laulaja on Aled Jones, mutta itse asiassa alkuperäinen esittäjä on kuoropoika Peter Auty lontoolaisesta St. Paulsin katedraalista.
Syynä sekaannukseen lienee se, että Jonesin kolme vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen lelumainosta varten purkittamasta versiosta tuli suuri listahitti, kun taas Autyn esitystä ei edes noteerattu Lumiukon lopputeksteissä (ei ennen 2000-luvulla tehtyä remasterointia).
Väärinkäsitystä tukee varmasti myös poikien samankaltaiset äänet. Sivukorvalla kuunnellessa esitykset ovat liki identtiset. Walesilainen kuoropoika Jones valittiin pestiin säveltäjä Blaken suosituksesta, kun äänenmurros esti Autyn palkkaamisen mainosversion esittäjäksi.
Blaken versiosta muodostui varsinainen jouluklassikko, joka on innoittanut suuren määrän cover-versioita eri tyyleillä. Omalla tavallaan ympyrä sulkeutui vuonna 2007, kun aikuisiällä baritoniksi kasvanut Jones äänitti biisistä duetto-version lapsisopraano-itsensä kanssa.
Entä Auty? Hänkin on jatkanut laulajan uraansa ja esiintynyt useissa oopperarooleissa. Nillittäjä toivoisi hänenkin äänittävän dueton itsensä kanssa – hänhän oli alkuperäinen esittäjä – mutta ehkä hänen esityksensä painotettuine ärrineen seisoo riittävästi omillaan jaloillaan ja sykähdyttää aina jouluaattoisin, kuljettaen meidät jouluiseen ihmemaahan.
Päivitys 2022: Katso arvostelu toisesta jouluklassikkovideosta, Whamin Last Christmasista.
“Noni, nyt on kasetit pitkin mäkeä”, totesi itse Joulupukki hapuillen maahan levinneitä lahjoja kohti, maaten maassa tuskissaan. Hänen yllään levisi kaunis aattoyön tähtitaivas, mutta hänen sisällään kasvoi todellinen pimeys. Totisesti tähtisumu tuntui täyttävän koko hänen särkevän mielensä.
Pukki katsahti vieressään kyljellään makaavaa rekeä… tai oikeastaan sen romua. Samoin romuna olivat hänen piparitäytteiset sisuksensa. “Kunpa saisin hieman Muorin tulista glögiä”, Pukki huokaisi henkitoreissaan.
Hänen näkökenttänsä muuttui välillä sumeaksi. Mustia täpliä, valkoista kohinaa. Lihakset turtana. Suusta valui jotain punaista, joka ei tosiaankaan Muorin glögiä. Oliko jotain murtunut? Hän katsoi uudelleen reen suuntaan, muttei uskaltanut kunnolla katsoa. Verinen lumi antoi vihjeen porojen kohtalosta.
Pukki yritti hahmottaa, mitä oli tapahtunut. Hän oli ollut matkalla jakamaan lahjoja, kun kesken hypernopeuden maailma oli räjähtänyt hänen kasvoilleen. Palattuaan tajuihinsa hän oli löytänyt itsensä keskeltä lumista autiomaata. Reki oli korrella, mutta sen runko näytti olevan yllättävän hyvässä kunnossa. Mikä tahansa ajokkiin oli osunutkin, osuma oli ollut tarkka. Suoraan vuoksenvaraajaan, reen aikakieputtimen virtalähteeseen.
“Petterikin on vielä elossa”, kuului yhtäkkiä tumma ääni jostain kaukaisuudesta. Kohisevan hengityksen saattelemana pimeydestä astui esiin tummanpuhuva hahmo, joka oli Pukille turhankin tuttu.
“Mitä SINÄ täällä teet?”, Pukki korahti vihoissaan – ja samalla peloissaan.
Luku 2
Sillä pimeästä ei paljastunutkaan kuka tahansa hiippari, vaan itse Darth Pucci – Korvatunturin kauhu, tontuista tuimin!
“Se olit sinä. Sinä sabotoit konettani!” Pukki murahti ja vaivoin kampesi itsensä toisen kyynärpään varaan. Darth Pucci katsoi maassa makaavaan veriviholliseensa tulisilla silmillään. Hän päästi ilmoille syvän, voitonriemuisen naurahduksen.
“Olet vanha ja kömpelö. Irtauduit hyperajosta liian aikaisin”, Pucci mörisi. Hänen katseensa kohdistui maahan rysähtäneeseen rekeen, joka vain hetkeä aiemmin oli kiitänyt taivaalla 88 mailin tuntinopeudella. “Aivan liian helppoa…”
“Mutta… Miksi teit sen? Sinä tiedät, että minulla on miljoonittain lahjoja jaettavana!”, Pukki torui sabotoijaansa. “Vai edelleenkö jaksat uskoa siihen hömppään, että joulua vietetään jonkin kolmen tietäjän löytämän lapsen vuoksi? Siksihän sinut alun perin potkittiinkin ulos Pajalta!”
Darthin elektroniset näköaistimet kohdistuivat jälleen Pukkiin: “Sinun levittämäsi kaupallinen propaganda tuhoaa todellisen joulun hengen! Muista syntytarina tai hanukka tai kwanzaa – mutta hiiteen lahjoinesi! Oliko sodassa lahjoja, ei ollut! Olen lukenut filosofian kirjoja, niin tiedän kyllä!”
“Sinun taikauskosi ei ole mitään verrattuna tuon reen voimaan, Darth! Se on Joulumaan mahtavin vekotin!”, Pukki kihisi. Mutta yhtäkkiä hänen kurkussaan alkoi tuntua kuristava tunne, eikä hän ollut saada henkeä. Avuttomana hän katsoi kättä ylhäällä pitävää Darth Puccia, joka vuorostaan torui punanuttuista lahjakuskia: “Pidän uskonpuutettasi häiritsevänä.”
Sitten Pucci irrotti maagisen kuristusotteen, ja Pukki haukkasi happea. Sitten Joulupukki ymmärsi. “Sinä… Siksi sinä räjäytit rekeni! Kun reki on poissa pelistä, en pääse jakamaan lahjoja…”
“…Ja sitten, kun kukaan ei saa lahjoja… niin, he ovat varmasti pettyneitä aluksi… mutta ensireaktion jälkeen he ymmärtävät, että joulussa on muutakin kuin lahjapaketit: lämpö, yhdessäolo, pyhä sanoma!”
“Et voi olla tosissasi! Miten käy markkinavoimien, senkin sika! Mahdat olla tyytyväinen itseesi”, Pukki totesi. Darth naurahti omahyväisesti: “Tässä on onnelliset kasvot, minä olen onnellinen mies! Luulitko tosiaan, että pääsisit pälkähästä, kun häädit minut tehtaaltasi…Ja turhaan sinä mistään markkinavoimista urputat, kun minunkin rakentamiseni oli prototyyppitesti lahjatuotannon automatisoinniksi. Sinä aiot irtisanoa kaikki tontut ja koneistaa koko verstaasi.”
“Ho-ho-ho! Luuletko saavasi minut hämmästymään säikähtäen?” sivalsi Pukki. “Minä en ole peloissani.”
“Vielä sinä olet. Vielä sinä olet.”
Luku 3
“Mitä sinä nyt aiot?” huudahti vanha Pyhä Nikolaus Darth Pucin perään. Darth puuhasteli reen parissa, mutta Pukki ei nähnyt hänen tekemisiään kunnolla.
“Yksinkertaista”, Pucci sanoi. Aikakieputin, joka aika-avaruus-jatkumoa taivuttamalla mahdollisti Pukin lahjakierroksen taianomaisella nopeudella, oli säästynyt tuholta. Hän saisi vuoksenvaraajan toimimaan pakomatkan ajaksi. “Ryöstän rekesi, tuhoan lahjat ja jätän sinut elukoinesi oman onnesi nojaan. Ehkä onni on myötä ja pääset vielä mutustamaan Muorin piparia – mutta se ei minua kiinnosta.”
“Sinä et voi… Olemme molemmat tehneet virheitä, mutta murhaaja et edes sinä ole. Emmekö voisi vain sopia riitamme ja mennä kotiin syömään makkaraa ja juomaan kotikaljaa?”
“Vain voittajat muistetaan, on liian myöhäistä vastustaa!”, Darth Pucci mörähti ja käynnisti reen yhdistettyään oman vara-akkunsa virtalähteeseen. Helvetin kova korjaamaan koneita – ja helvetin huono. Niin oli Pukki joskus hänestä sanonut. Mutta nyt oli ympyrä sulkeutunut, ja Darth Pucci oli Mestari. Vuoksenvaraaja näytti käristyneenäkin aivan jouluvaloletkulta.
Sitten hän irrotti vähintään puolikuolleet porot valjaistaan. Yhtä niistä, Dasheria, joka oli huonoimmassa kunnossa, Pucci katsoi…tuntien ehkä jopa hieman sääliä: “Harmi, ettei hän selviä hengissä. Mutta toisaalta, kukapa selviää?”
Darth Pucci käynnisti reen, ja yhtä uljaasti kuin aina ennenkin se nousi ilmaan leijumaan kuin helikopteri ikään. Hänen allaan levittäytyi luminen erämaa, jonka keskellä oli syvänpunainen lammikko, ja vieressään lahjoja pikku Eskille ja Valfridille ja muille maailman lapsille. Lahjoja, minä vihaan lahjoja! Ja vielä kerran hän katsoi Joulupukkia, joka aneli: “Darth, muista lapset! Et sinä heitä halua satuttaa… Minä aistin ristiriidan sinussa.”
“Ei ole ristiriitaa. Hasta la vista, Pukki!” Ja niin Darth Pucci karautti tiehensä, pitkin taivaan latuja, kohti Tuomion Vuorta, jossa hän tuhoaisi kaikki nuo kirotut lahjat.
Tuomion Vuori odottaa…
Välinäytös
Mutta sitten, kesken ilmalennon hänen mieleensä hiipi ajatus. Ilkeä epäilys; ilkeä, ällöttävä epäilys; ilkeä, ällöttävä, kalvava epäilys. Oliko tämä sittenkään oikea tapa tehdä oikeutta Joululle? Olihan Turussakin jo joulurauha maahan julistettu… Muista lapset, oli Pukki hänelle sanonut.
Hän pysäytti reen juuri ennen hyperajoon siirtymistä. Taivaalle syttyi suuri revontulten tulimeri, joka ympäröi Darth Pucin hetkeksi, joka tuntui ikuisuudelta. Hän oli saapunut Tuomion Vuoren kupeeseen, kun hänelle revontulessa ilmestyi mahtava hahmo, kuin palava pensas keskellä taivasta. Oliko Darth tullut yhtäkkiä hulluksi; sitä hän ei tiennyt; oliko hahmo tullut hänen mielikuvituksestaan; Jumala koneesta?
“Minä olen se, joka olen”, sanoi tuo kasvoton hahmo, tuo Tsoukkiäijä, jylisevällä äänellään. Sen ääni oli kuin valtameri, tyyni mutta samalla täynnä vanhoja, rajuja myrskyjä. “Sinä olet oikealla asialla, Darth, mutta sinulla on vielä paljon opittavaa. Minun on aika antaa sinulle uudet Joulun käskyt. Tässä ovat todellisen joulun ohjeet. On niitä seitsemän, seitsemän tontun tehtävää…”
Luku 4
Ja niin Darth Pucci heräsi valveunestaan – ja tuon mahtavan ilmestyksen avulla hän oli vihdoin kunnolla ymmärtänyt Joulun todellisen merkityksen. Hän käynnisti hetkeksi sammuneen rekensä uudelleen, asetti GPS-paikantimeen uuden kohteen, ja palasi pikavauhtia Joulupukin luokse.
Mutta päästyään tämän luokse oli vanha punanuttu jo sulkenut silmänsä. Tutut punaiset posket olivat kalpeat, eikä partakaan enää hohtanut lumenvalkeana. Oliko hän tullut liian myöhään katumapäälle?
Hän nosti Pukin syliinsä ja kaivoi taskustaan pullon, joka sisälsi omatekoista hohtoviiniä, vahvinta koko Pohjolassa. Hän kaatoi sitä Pukin haavoille ja loput väkisin tämän suuhun, jota ympäröivät huulet jo sinertivät. Mutta mitään ei tapahtunut. Oliko jo liian myöhä? Varpunen laskeutui heidän vierelleen. Lumihiutaleet leijailivat hitaasti alas jouluyön taivaalta valoa heijastaen.
Kunnes vihdoin Pukki yskäisi voimakkaasti muutaman kerran, ja väsyneesti hän avasi silmänsä. “Darth, sinä palasit”, Pukki kuiskasi. “Minä… minä tiesin, että palaisit.”
“Ei ole aikaa hempeillä. Tule kanssani, jos haluat elää”, sanoi Pucci ja jo yritti nykäistä Pukkia ylös. Hän katsoi sabotaasinsa uhria uusin silmin. He olivat yö ja päivä, kolikon kääntöpuolet – mutta silti samaa kolikkoa.
“En taida pystyä”, Pukki ähkäisi, kun häntä yritettiin nostaa. “Tai no, menishän tää päivä näinkin… mutta pakko yrittää”, hän sitten totesi yrittäen könytä istumaan.
“Tee tai älä tee. Ei ole yrittämistä”, sanoi Pucci ja nosti Pukin kyberneettisillä käsillään. Ja hän nosti Pukin syliinsä, nousi ja kantoi hänet rekeen. Pukki kääntyi istumaan ja hetken aristeltuaan huomasi voivansa paremmin…niin, todella paljon paremmin. “Sinä et tuhonnutkaan lahjoja. Mikset?”
“On sinun tehtäväsi jakaa lahjoja, ja minun tehtäväni on jakaa syntytarinan ilosanomaa. Mä suuren ilon ilmoitan: lahjat ovat yhtä tärkeä osa joulua kuin uskonnon alku. Saatan olla puoliksi kone ja puoliksi ihminen, mutta olen kuitenkin kokonaan tonttu! Muuttuvat laulut, vierähtävät vuodet – mutta joulussa pysyy antamisen ilo ja seimelle kerääntymisen riemu!”
Ja niin he molemmat oppivat, että jouluun mahtuu muutakin kuin vain lahjat, ja muutakin kuin vain uskonnolliset dogmat. Joulu oli riemujuhla kaikille maan kansoille! Ja miten heitä ilahduttikaan olla jälleen sovussa. Pukki perui Pajan yt-neuvottelut ja Pucci… hän toi tasapainon Jouluun. Ja kaikki oli jälleen hyvin. Sen pituinen se.
Käytän aina paljon aikaa joululahjojen suunnitteluun ja tekemiseen tai hankkimiseen, sillä en koskaan halua vain vetää rillit pois ja riman ali. Onhan joulu suosikkijuhlapyhäni!
Vuosi toisensa perään eräs ihmisryhmä kuitenkin aiheuttaa ristiriitaista tunnelmaa, joka sekä huvittaa että aavistuksen aiheuttaa lisästressiä.
Mitä ostaa omille vanhemmille?
Ei, ‘ongelmana’ ei ole ideoiden uupuminen. Vanhempien lahjomisen tavaramerkkimäisenä hidasteena onkin yleinen haluttomuus saada mitään lahjoja ylipäätään. “Ei sitten mitään lahjoja! Minä en tarvitse mitään, minulla on jo kaikkea!”
Tuskinpa olen ainoa lapsi, jonka vanhempi vuodesta toiseen heittää saman valitusvirren. Ainakin molempien appivanhempien olen samat sanat kuullut tyttärelleen esittävän. Eikä lahjakielto tosiaan jouluun rajoitu. Ei, lahjoja ei saa antaa niin kirkkopyhinä kuin synttäreinäkään.
Lahjathan hankitaan/tehdään joka tapauksessa. Vaikka olisikin jo kaikkea, aina voi hankkia varakappaleet.
Olen kylläkin itsekin tänä jouluna sopinut, että mahdolliset lahjat olisivat joko Taikalle tai sitten olisi jotain yhteistä vaimon kanssa jaettavaksi. Ehkä jonkun henkkoht pyynnön olen esittänyt. Mutta kuitenkin, polku on eteeni asetettu. Pian ei Kerkollekaan saa antaa lahjoja. Se risoo vietävästi.
By the way, jos ehdit tästä artikkelista konkreettisia ideoita – pahoittelen, että tarjolla oli vain vuodatusta eikä vinkkejä. Viimeksi joulusarja tosin käsitteli tiedostavampia lahjaideoita.
[PÄIVITYS 2022: lahjojen äärellä ollaan myös Whamin musiikkivideossa Last Christmas. Lisää kasarifanitusta YouTubessa!]
Ensi viikon alussa Taika saanee postikortin Pelastakaa Lapset -järjestöltä
Tyttö nimittäin osti järjestön Toivekaupasta lahjan: syntymätodistuksen 170:lle malilaislapselle. Lahjan hinnaksi tuli 50 euroa, ja vastalahjaksi postissa tulee kortti ja roppakaupalla hyvää mieltä… no, jos ei Taikalle itselleen (hän alle kaksivuotiaana tuskin asiaa vielä ymmärtää) niin ainakin hänen vanhemmilleen ja etenkin noille muutamalle malilaiselle.
Ostos tuli tehtyä liian pitkään jatkuneen harkinnan jälkeen. Olemme pitkään suunnitelleet, että jossain vaiheessa ottaisimme esimerkiksi kummilapsen Afrikasta. Siihen emme ole ehtineet, enkä koskaan tullut koulussakaan toteuttaneeksi suunnittelemaani kolehtia jonkin isomman paketin ostamiseen joulun alla.
Do They Know It’s Christmas?
Oli siis aika korjata tilanne. Jos ei kummilapsen hankkimiseen vieläkään tule ryhdyttyä, niin ainakin joku tätä syntytodistuslahjaa vastaava pitää kehitellä vastedes joka joulu. On aika alkaa miniversioksi Band Aidia, rallatella omat säkeet siihen John Lennonin joululauluun. Ehkä siinä samassa Taikakin oppii jotain.
En ala sen enempää jeesustella muiden kurjuuden varjolla, mutta vinkkaanpa hyvään linkkilistaan, jonka kautta löytää lisää auttamiskeinoja. Eikä ole hinnalla pilattuja.
Huomenna olisi määrä mennä loistavan suomalaiskoomikon keikalle, joka kulkee nimellä Ismo Leikola kasvaa ihmisenä. Onkohan Ismo kasvanut lahjoitusten kautta?
Joulu – ah, joulu – on pian täällä taas. Yksi ongelma tässä kuitenkin on. Lahjaideat ovat aika ratkaisevasti hakusessa.
Kuten pari viikkoa sitten kirjoitinkin, yleensä ekat lahjat tulee hankittua jo keskikesällä. Tällä kertaa kuitenkin haistattelen tuollaiselle ennakoinnille, joskaan en vapaaehtoisesti. On vähän pulaa lahjaideoista tosiaan.
Toki moni paketti on jo valmiina ainakin henkisesti, mutta sitten on muutamia ehtaa päänvaivaa aiheuttavia tapauksia. Tavoitteena kuitenkin on antaa lahjaksi, jonka eteen on uhrattu aikaa ja ajatusta.
Erästä lahjaa varten on tosiaan ajatuksia uhrattu: sain lahjaidean jo tammikuussa, mutta toteutus on laahannut pahasti perässä. Ehkäpä kuitenkin saan idean vielä toteutumaan lähipäivinä…
Aattona tuli suhattua pukkirallia Korsoon ja kahteen osoitteeseen kotikaupungissa ennen omaan kotiin pääsyä. Oli hyvää ruokaa, mukavaa tunnelmaa – ja rutkasti lahjoja.
Jouluaaton myöhäisiltaan ja joulupäivään kuuluukin tiiviisti tuoreen tavaran tutkiminen. Muutun apinaksi, jonka tekee alituiseen mieli pyöritellä ja hypistellä lahjoja käsissään. Jossain vaiheessa sitten tajuan, että DVD:tä voi katsoa, nyrkinmuotoisesta pullosta tulee hajustetta, kirjaa voi lukea ja niin edelleen. Lapsena hypistely oli tietysti kovimmillaan, kun sai leffoja ja leluja.
Lahjatoiveita ei ollut kovinkaan paljon, mutta sainpahan kaiken, mitä halusinkin. Darth Pucci itse asiassa kiikutti savupiipusta niin paljon lahjoja, etten tiedä, olenko ollut tarpeeksi kiltti lapsi ne ansaitakseni.
Joulun murros
Oudoimman lahjan titteli menee harvinaislaatuisesti tasapelillä kahteen osoitteeseen, joskin viime vuosien kiistaton mestari WP on nytkin palkintopallilla. Kattava Robot Chicken –dvd-kokoelma sai kuitenkin vastustajan siskoni antamasta Ghostbusters II –leffan vinyylistä, jolla Bobby Brown esiintyy. Näitä, kun pääsee tykittämään niin avot.
Jouluaatto meni joutuisasti, ja yllätyimme Taikan hienosta jaksamisesta. Sukkuloimme kuitenkin eri osoitteissa siihen tahtiin, että olisi luullut enemmän ressaavan pientä tonttua. Lapsi toikin uutta maustetta jouluun, ja muutenkin oli erilainen aatto. Saa nähdä, millainen joulu on vuoden päästä. Sillä totisesti elämme murroksen vuosia, joina vanhat perinteet saavat uusia muotoja ja uusiakin syntyy vuosittain. Saa nähdä, vietämmekö ensi joulun etsiessä Taikaa sohvan takaa Pukkia paossa…
Mutta onko joulun syvin merkitys lahjojen saaminen? On se. Ei ole, vaan yhdessäolo ja lämmin tunnelma, vaikkapa jouluruoalla ja –saunalla ryyditettynä. Näin postuumisti kiitän ja kumarran hienoista lahjoista ja toivotan itse kullekin vielä hyviä myöhäisiä juhlapyhiä!
PS. Sain luettua Mika Waltari –opuksen. Seuraavaksi iskeydyn Vellumiin, Kaikkeuden kirjaan. Ensin kuitenkin aherran Tarun Sormusten Herrasta alta pois – mutta puhutaan Tolkienin örkkitrilogiasta myöhemmin.
