Kerava on kuin anti-Atlantis, joka nousi meren syvyyksistä käsityöläisten keitaaksi.
Miten Keravasta tuli Kerava?
Viikko sitten sivusin Keravan historiaa aavistuksen verran, joten ajattelin tällä kertaa käsitellä kaupungin syntytarinaa tarkemmin.
Keravan alueella on ollut ihmisiä jo noin 7000 vuotta ennen modernin ajanlaskun alkua. Tuolloin alue oli muinaisen Ancylusjärven rannikkoa. Jääkauden väistyessä Ancylusjärvi peitti vielä Suomen ja Ruotsin nykyiset rannikot.
Merenranta-asuinpaikka oli valittu metsästys- ja kalanpyyntimahdollisuuksien vuoksi. Lapilan Pisinmäeltä on löytynyt Keski-Uudenmaan merkittävin kivikautinen jäännös – luita ja nuolenkärkiä ajalta 6300-5500 eKr. Aineiston mukaan metsästettiin majavia, susia, norppaa ja haukea. Majavaa pyydystettiin varmaankin sekä maukkaan lihan että turkin takia. Norppa oli tärkein riistaeläin, sillä siitä saatiin kaikkea: lihaa, traania lamppuihin ja nahkoja.
Maanviljely oli vielä täysin tuntematon asia eikä saviastioita osattu valmistaa. Asuntona oli kevytrakenteinen tuohella tai nahoilla katettu kota.
Keravan ilmestymistä meren kuohuista juhlistamaan Lapilaan on pystytetty muistomerkki, mutta sen löytäminen on tätä nykyä lähes yhtä vaikeaa kuin edellä mainittujen nuolenpäiden bongaaminen. Rispektiä Ancylusjärvelle, ei kaupunkihuollolle.
Ancylusjärven muistomerkki Lapilassa. Tällä reissulla en piskuista merkkiä löytänyt, oli heinikkoon hautautunut vallan.
1500-luvulla Keravalla asui arviolta vain 160 ihmistä. Hämäläisen eräkauden jälkeen Kerava oli vuoteen 1862 rautatien tuloon saakka selkeästi maalaisyhteisö ja rautatien rakentamisen aikoihin Keravan alueella oli noin 450 asukasta.
Junaliikenne Helsinki-Hämeenlinna-radalla alkoi vuonna 1862. Rautatie toi mukanaan paljon teollisuutta, ja Kerava tunnettiinkin pitkään erityisesti puuseppien paikkakuntana: 1900-luvun alussa keskustaan rakennettu Keravan Puusepäntehdas oli aikoinaan Suomen suurin ja tunnetuin julkisten tilojen kalustaja. Sinikultainen vaakunamme ”nikkarinkruunuineen” on hatunnosto tälle Keravan kehitykselle tärkeälle teollisuudenhaaralle.
Käsityöläis- ja kulttuuriperintö elää Keravalla yhä, vaikka kaupungin syntytarina monille hämärän peitossa onkin. Niin monen polven keravalaisille kuin uusasukkaillekin olisi siis sukellus historiaan paikallaan.
Kuin tarunhohtoisen Atlantiksen peilikuva, pieni suuri kaupunkimme nousi aikanaan meren syvyyksistä. Paljon on historiaa tutkittu, mutta mitä aarteita mahtaakaan Kerava vielä kätkeä maaperässsään? Erään teorian mukaan Kalevalan tapahtumat sijoittuvat Pohjanlahdelle, toisen mukaan taas huomattavasti etelämpään. Kuljetettiinko Sampoa Pohjolasta kohti Väinölää Ancylus-järveä pitkin? Ehkä – onhan Keravallakin Sampola ja Kalevakin. Olemmeko olleet sokeita paikkakuntamme mahtaville taikavoimille?
Okei, tuskin. Tuo Kalevala-höpötys oli aika lailla kukkua. Mutta toisaalta, sijaitsevathan Jeesuksenkin suvun jäänteet Louvressa, jos Dan Brownia on uskominen. Ehkä eräs Sampolan tunnelissa sijaitseva taideteos onkin osa Sampoa itseään…