Ajatuksia Inception-elokuvasta näin tuoreeltaan.
Inception on huikea matka mielen syövereihin
Suuntasin eilen illalla pitkästä aikaa Helsinkiin, kohteena elokuvateatterin pimeä; ensimmäistä kertaa vuosiin elokuvissa yksin. Vaikka olisin muutaman ihmisen seurakseni eri mieluusti ottanutkin, en harmitellut soolosuoritusta pätkääkään – olen aina tykännyt käydä leffoissa yksinkin.
Kipaisin ennakkovarausliput Tennarin kassalta, tsekkasin popcorn-hinnaston ja lähdin kiertelemään kaupungilla. Oli tuulista ja viikonpäivästä johtuen kiintoisimmat ajantappokaupat olivat jo kiinni, joten haahuiluni ei kauaa kestänyt. Elokuva päättyi myöhään, ja olikin hauska nähdä myös pääkaupungin puolenyön pulssi: bilehileet etsivät klubejaan, terassit täyttyivät ihmisistä ja musiikista, tummanpunaisella taivaalla sukkuloi Circuksen valonheittimen keila.
Vaikka haahuilinkin Helsingissä vain hetken, huomasin, miten olin jotenkin kaivannut pääkaupungin sykettä. En erityisemmin haluaisi asua siellä, mutta veri vetää automaattisesti synnyinsijoille; ruuhkiin ja väenpaljouteen, joihin etenkin teininä hukuttauduin alituiseen; kauppoihin ja elokuviin, joihin investoin rahani.
Harmikseni sain jo taannoin Sinkkuelämäin jatko-osaa katsoessa huomata, että Tennispalatsin leffakrääsäkauppa Kukunor on sulkenut ovensa – paikalla oli kuivattuihin hedelmiin erikoistunut herkkukauppa. Se harmittaa, vaikken sinne kuin pari kertaa rahani syytänyt. Memorabilian hypistely oli kuitenkin aina osa elokuvanautintoa.
Idea leffan näkemisestä istutetaan
Juurikin Sinkkuelämää-jatko-osan näytöksessä sain ensi kertaa vihiä Inceptionistä.
Viikkojen ajan Inception-kuume on noussut, ja etenkin tämä ensi-iltaa edeltävä viikko on ollut aikamoista hikoilua. Tiesin katsovani leffan ensi-iltaviikonloppuna oli mikä oli, ja lippujen varaaminen netissä oli jotenkin hekumallinen tapahtuma. Teatterisaliin istuutuessani huomasin, ettei ennakointi ollut tosiaankaan turhaa – sali oli viimeistäkin paikkaa myöten täynnä ja ympärilläni ihmiset sopivat keskenään paikkojen vaihdosta niin, että hajapaikoille joutunut kolmikko pääsi vierekkäin istumaan.
Elokuvassakin sanotaan, että idea on kuin virus – pieninkin siemen kasvaa, tartunta leviää ja silleen. Samoin kävi kuumeeni. Kaupungilla kävellessäni huomasin miettiväni jopa, millaiset alkutekstit elokuvassa mahtaa olla. Saliin pääsyä vartoessani katsahdin teini-irmoja leffaherkkuineen ja ajattelin: “tajuaakohan noi tästä leffasta mitään?” Mitä snobbailua, hyi hyi. Minkä idean olikaan ennakkohype minuun istuttanut?
Paikka oli muuten futisaikojen pelinumeroni 27, rivi oli 17 salissa 1. Jälkimmäiset ovat siskoni syntymäaika… Ehkä numerot olivat vain sattumaa. Ehkä se oli vain unta.
Mainokset alkavat nykyään jo ennen näytöksen alkua, tai siis ensin tulee äänettömiä mainoksia. Vihdoin valot sammuvat, ja oikeat mainokset alkavat. Mukana on mitä osuvimmin The Expendables -elokuvan mainos; kesän kolmannen must see -leffan katsomisesta porukalla on jo sovittu. Mainosten jälkeen kangas paljastuu täyteen mittaansa – ja löydän itseni katsomassa Inceptionia.
Vaihtoehtoinen todellisuus
Inception kertoo miehestä, joka osaa varastaa ajatuksia ihmisten unista. Hänelle tiimeineen tarjotaan mahtavaa palkkiota vastaan poikkeuksellista keikkaa – tavoitteena onkin istuttaa ajatus uneksijan päähän. Tieteistrilleri tarjoilee niin paljon koukkuja ja draamaa, ettei kaikkea rönsyilyä voi tai edes kannata elokuvaa näkemättä tietää.
Ohjaajan pallilla istuu Christopher Nolan, joka on myös käsikirjoittanut unitutkielmansa. Inceptionissä onkin paljon samaa ilmapiiriä ja tyylittelyä kuin Nolanin Batman-elokuvissa. Nolan on hyvin tyylikäs tirehtööri, joka osaa yllättää katsojan ja pitää mielenkiinnon yllä.
Kuvasto on eleganttia ja isoa, mutta tehosteet eivät vie liikaa fokusta tarinalta. Hans Zimmerin musiikit vyöryvät päälle, ja Inception onkin yhtä testosteronipainajaista (hyvällä tavalla siis) alusta loppuun.
Pääosaa esittää Leonardo DiCaprio, joka ei koskaan ole ollut erityinen lemppari. Nyt kuitenkin näin, että ikääntyminen on ollut eduksi, eikä ruudulla ole mikään Titanic-teini. Aikuistuneelle DiCapriolle kuitenkin sopii se poikamainen, persoonallinen ääni, joka on edelleen tallella.
DiCaprion aisaparina nähdään Kolmas Kivi Auringosta –sarjasta tuttu Joseph Gordon-Levitt, joka vetää jäykkistoimintaukon roolinsa kunnialla kotiin. Gordon-Levittin valinta rooliin on siinä mielessä osuva, että hän esiintyi aikanaan Heath Ledgerin aisaparina siinä yhdessä teinileffassa. Ledger taas muuttui kuolemattomaksi kiitos Nolanin kahden vuoden takaisen Yön Ritari -leffan. Ehkäpä Inception avaakin Gordon-Levittille ovet ”aikuisiin” elokuviin (ei, en tarkoita aikuisviihdettä) ja isoihin rooleihin.
Nolan on tuonut muitakin Batmaneista tuttuja Inceptioniin, mutta esimerkiksi Michael Caine tuntuu tällä kertaa vain piipahtavan kankaalla.
Matrixiä mutta tyylikkäämmin.
Juoni vie läpi mielen sokkeloiden niin kovalla vauhdilla, että välillä meinaa kyllä eno tippua veneestä (turha snobbailla teinien ymmärryksestä, kun ei itsekään pysy mukana). Infoa, syitä ja selityksiä annetaan kuitenkin sen verran, että mukana pysyy tarpeeksi hyvin. Tarina on hyvin mielikuvituksellinen, ja fiiliksiä tulee Matrixista, Bond-leffoista ja Blade Runnerista.
Yllätyin, miten “messissä” olin leffassa – kuume kohosi totaalisesti nuppiin – kun huomasin liikkuvani penkissä hidastusten ja kamera-ajojen mukana. Tunnetasolla seurasin DiCaprion taistoa demoniensa kanssa suurella mielenkiinnolla, ja lopussa huomasin oikein toivovani: “lopeta pyöriminen, lopeta pyöriminen!” (…Lause ei viittaa Leoon.)
Toki elokuvassa oli puutteensakin. Välillä tuntui, että juonta hoputetaan turhankin vikkelällä tahdill ja että se on Nolanille ominaisella tavalla turhankin monimutkainen. Tempo kuitenkin rauhoittui “sopivan intensiiviseksi” itse tehtävän suorittamisen ajaksi. Lopun herkuttelu unien eri tasoilla on niin mannaa ja nannaa, että huh huh.
Inception – 4,5 tähteä
Inception ansaitsee erittäin very kiitettävän arvosanan. Olen aina ollut mielikuvituksekkaan toiminnan ja scifin ystävä, joka on kiinnostunut unista.
Unet sekä löytävät vastauksia että kysyvät uusia kysymyksiä. Ne ovat myös aina olleet tärkeä inspiraation lähde. Inceptioninkin mukaan ne voivat olla vaihtoehtoinen todellisuus; ne tuntuvat todellisilta uneksiessamme. Vasta herättyämme mietimme jonkin olleen outoa.
