ohjaaja Nolan

Mitä Batmanille tapahtuu seuraavaksi?

Mitä Batmanille tapahtuu seuraavaksi?

The Dark Knight cometh...?

The Dark Knight cometh…?

Nouseeko Yön Ritari jälleen?

Kuluneen leffakesän aikana Alien-tieteiskauhusarja sai uuden alun kiitos Prometheuksen, Expendables-sarja jatkui entistä hullunkurisempana ja Batman-trilogia saatettiin kunniallisesti päätökseen. Prometheus valoi uskoa scifi-elokuvien uuteen nousuun ja The Expendables 2 oli ylivoimaisesti hauskimpia elokuvia pariin vuoteen. Näistä ansioista huolimatta mielessä päällimmäisenä pyörii kuitenkin Batmanin kohtalo. Mitä tapahtuukaan Gothamin viittasankarille seuraavaksi? Continue reading →

Posted by hurraakerkko in Culture Vulture, 3 comments

Kesän merkit XVI: Elokuvissa…taas

Suorittaessani kielenhuoltoa parin vuoden takaisille Kesän Merkeille en voinut olla huomaamatta, että kesäleffoja käsittelevän Merkin(nän) lisäksi selittelin elokuvajuttuja niin monta kertaa, että huhhuh…and here we go again!

Heti alkuun luu kurkkuun: elokuvakesä on ollut hemmetin hyvä.

Kesän leffoissa oltiin aivojen sisällä tai pistettiin vaan aivot narikkaan.

Elokuvateatterissa on tullut käväistyä kolmasti, eikä yksikään näytös ole paljastunut hukkareissuksi. Sex & The City II, Inception ja viimeisimpänä The Expendables olivat kaikki rautaa. Valkokangaselämykset kulkivat sukupuoli-identiteettien suhteen kyllä totisesti Venuksesta Marsiin.

Huvittavaa, että myös kaksi vuotta sitten Kesän merkeissä puhuttiin Sinkkuelämistä – tuolloin julkaistiin kaupunkiseksittelyelokuvien ykkösosa. Taidan pitää jatko-osasta kuitenkin huomattavasti enemmän yksinkertaisesti siitä syystä, että se on paljon edeltäjäänsä hauskempi. Se ei myöskään ole niin pitkää aikaväliä ja useita lähes yhtä ”tärkeitä” ihmissuhdejuonia rinnakkain käsittelevä mammutti, vaan virtaviivainen iloittelu.

The Expendables
Ei hemmetti. Arnold, Sly, Bruce, Dolph ja nippu muita muskelimasoja nähtiin viikonloppuna revittelemässä suoralla kasariasenteella. Odotukset olivat korkealla, ja oli ilo huomata, että niihin myös totisesti vastattiin. Testosteronia pumpattiin, oli verta ja suolenpätkiä, ja juonentapainen oli tosiaan niin suuri hatunnosto actionin kultakaudelle, ettei voinut olla nauraa räkättämättä. Täyttä aivot narikkaan -väkivaltaviihdettä.

Elokuva suurin herkku etukäteen oli tieto kohtauksesta, jossa Sylvester, Arnold ja Bruce esiintyisivät yhdessä. Pojat kettuilevat toisilleen rennosti, ja syy kohtaukselle oli fiksusti keksitty. Kohtaus oli tietysti eeppinen, muttei onneksi se koko elokuvan kohokohta. Arnold sai taputukset ilmestyessään elokuvayleisön eteen ja Sly kuittasi lopuksi hyvät naurut kettuilemalla Arskan poliitikonuralle. Kaiken kaikkiaan Expendaabelit oli loistava päätös kesälle teatteripenkillä.

Oldies But Goldies
Myös kaksi vuotta sitten katsottiin siis Sinkkuelämiä. Kaksi vuotta sitten katsottiin Christopher Nolanin ohjaustyö. Kaksi vuotta sitten tsekkasin ekaa kertaa Dirty Harryn. Kaksi vuotta sitten mainitsin Suomi-filmin, jossa Tauno Palo flirttailee perunamyyjäpamfletin avulla.

Melodramaattisia eleitä, merellistä suspensea – ja perunanviljelypamfletteja.

Viimeisellä viittaan yhteen lapsuuteni lempileffoista. Olenkin jo selittänyt, mistä Viikon tyttö (1946) suunnilleen kertoo, joten ei siitä sen enempää. Mutta hehkutanpa männä juhannusta, jolloin elokuva tuli Teemalta täysin out of the blue kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ei ole varmaankaan 90-luvun alun jälkeen esitetty tuota kadonnutta romanttista sillitehdaskomediaa näköraadiossa.

Ja tekipä Teema kesän aikana toisenkin suuren kulttuuriteoksen esittämällä tieteisklassikon, jonka näkemisestä olen unelmoinut jo lukiopojasta lähtien: saksalainen Metropolis vuodelta 1927 oli täyttä, täyttä, totaalista upeutta. Mykkäelokuva lumosi musiikillaan, visionäärisellä dystopiamaailmallaan ja tietysti saksalaisilla väliteksteillä. Elokuva on tällaiselle scifi-teutoni-fanittavalle nörtille vavahduttava kokemus.

Kauhuklassikot Dracula (1931) ja Creature Of The Black Lagoon (1954) kuuluvat myös Kerkon tämän kesän ohjelmistoon. Jälkimmäisen muistan nähneeni joskus 10-11-vuotiaana, ja päivien ajan rakentelin Legoista omaa laguunimonsteria. Veden alla kuvatut uiskentelut ovat edelleen vaikuttavaa katseltava. Eeppistä luontokuvaa kaipaaville suosittelen myös hömppäkomedian ja luontodokkarin risteytystä Hatari! (1962), pääosassa John Wayne.

Tsekkasin taannoin ekaa kertaa Terminator Salvationin. Sain sen CDONista alle eurolla, enkä voinut vastustaa sokkona ostamista. Ei ihan oldie mutta suht goldie. Yllätyinkin positiivisesti – vaikkeai elokuva tietenkään kahden ekan tasolle nousekaan. Muutaman osuvan viittauksen avulla onnistutaan luomaan toimiva itsenäinen elokuva. Ja onpahan Arskalla jälleen sormensa pelissä…

Sure Bets
Arnoldin kanssa ei kesäleffailtaa suunnitellessa voi mennä vikaan, ei ainakaan miehen kasarileffojen. Expendablesiin valmistaudui katsomalla vanhan kunnon Commandon. Sama kesäkelpoisuus pätee Clint Eastwoodiin, oli leffan vuosiluku mikä tahansa. Vanhat Tähtien Sodat sopivat kesään nekin – ja oikeastaan kesään kuuluukin juuri vähintään sen parikymmentä vuotta vanhojen leffojen tsiigaaminen.

Kuten jo kaksi vuotta sitten sanoin, kunnon kesäleffat tarjoavat naurua ja toimintaa, pientä pintaliitoa, pientä mielikuvitusmaailmaan sukeltamista. Kesäleffojen maailmassa säännöt ovat vapaammat, mutta niiden sopii tuoda kaikille jotain.

Tämän kesän parhaat filkat? Varaa on valita, mutta nostetaan kolmen kärkeen Metropoliksen, Inceptionin ja Expendablesin (eri syistä) nostattamat suuret tunnekuohut.

Ulkoilma, aurinko, hellerajan rikkomiset – who cares????

Posted by hurraakerkko in Blogi, 1 comment
Istutuksia – arvostelussa Christopher Nolanin Inception

Istutuksia – arvostelussa Christopher Nolanin Inception

Ajatuksia Inception-elokuvasta näin tuoreeltaan.

Inception on huikea matka mielen syövereihin

Suuntasin eilen illalla pitkästä aikaa Helsinkiin, kohteena elokuvateatterin pimeä; ensimmäistä kertaa vuosiin elokuvissa yksin. Vaikka olisin muutaman ihmisen seurakseni eri mieluusti ottanutkin, en harmitellut soolosuoritusta pätkääkään – olen aina tykännyt käydä leffoissa yksinkin.

Kipaisin ennakkovarausliput Tennarin kassalta, tsekkasin popcorn-hinnaston ja lähdin kiertelemään kaupungilla. Oli tuulista ja viikonpäivästä johtuen kiintoisimmat ajantappokaupat olivat jo kiinni, joten haahuiluni ei kauaa kestänyt. Elokuva päättyi myöhään, ja olikin hauska nähdä myös pääkaupungin puolenyön pulssi: bilehileet etsivät klubejaan, terassit täyttyivät ihmisistä ja musiikista, tummanpunaisella taivaalla sukkuloi Circuksen valonheittimen keila.

Vaikka haahuilinkin Helsingissä vain hetken, huomasin, miten olin jotenkin kaivannut pääkaupungin sykettä. En erityisemmin haluaisi asua siellä, mutta veri vetää automaattisesti synnyinsijoille; ruuhkiin ja väenpaljouteen, joihin etenkin teininä hukuttauduin alituiseen; kauppoihin ja elokuviin, joihin investoin rahani.

Harmikseni sain jo taannoin Sinkkuelämäin jatko-osaa katsoessa huomata, että Tennispalatsin leffakrääsäkauppa Kukunor on sulkenut ovensa – paikalla oli kuivattuihin hedelmiin erikoistunut herkkukauppa. Se harmittaa, vaikken sinne kuin pari kertaa rahani syytänyt. Memorabilian hypistely oli kuitenkin aina osa elokuvanautintoa.

Idea leffan näkemisestä istutetaan

Juurikin Sinkkuelämää-jatko-osan näytöksessä sain ensi kertaa vihiä Inceptionistä.

Viikkojen ajan Inception-kuume on noussut, ja etenkin tämä ensi-iltaa edeltävä viikko on ollut aikamoista hikoilua. Tiesin katsovani leffan ensi-iltaviikonloppuna oli mikä oli, ja lippujen varaaminen netissä oli jotenkin hekumallinen tapahtuma. Teatterisaliin istuutuessani huomasin, ettei ennakointi ollut tosiaankaan turhaa – sali oli viimeistäkin paikkaa myöten täynnä ja ympärilläni ihmiset sopivat keskenään paikkojen vaihdosta niin, että hajapaikoille joutunut kolmikko pääsi vierekkäin istumaan.

Elokuvassakin sanotaan, että idea on kuin virus – pieninkin siemen kasvaa, tartunta leviää ja silleen. Samoin kävi kuumeeni. Kaupungilla kävellessäni huomasin miettiväni jopa, millaiset alkutekstit elokuvassa mahtaa olla. Saliin pääsyä vartoessani katsahdin teini-irmoja leffaherkkuineen ja ajattelin: “tajuaakohan noi tästä leffasta mitään?” Mitä snobbailua, hyi hyi. Minkä idean olikaan ennakkohype minuun istuttanut?

Paikka oli muuten futisaikojen pelinumeroni 27, rivi oli 17 salissa 1. Jälkimmäiset ovat siskoni syntymäaika… Ehkä numerot olivat vain sattumaa. Ehkä se oli vain unta.

Mainokset alkavat nykyään jo ennen näytöksen alkua, tai siis ensin tulee äänettömiä mainoksia. Vihdoin valot sammuvat, ja oikeat mainokset alkavat. Mukana on mitä osuvimmin The Expendables -elokuvan mainos; kesän kolmannen must see -leffan katsomisesta porukalla on jo sovittu. Mainosten jälkeen kangas paljastuu täyteen mittaansa – ja löydän itseni katsomassa Inceptionia.

Vaihtoehtoinen todellisuus

Inception kertoo miehestä, joka osaa varastaa ajatuksia ihmisten unista. Hänelle tiimeineen tarjotaan mahtavaa palkkiota vastaan poikkeuksellista keikkaa – tavoitteena onkin istuttaa ajatus uneksijan päähän. Tieteistrilleri tarjoilee niin paljon koukkuja ja draamaa, ettei kaikkea rönsyilyä voi tai edes kannata elokuvaa näkemättä tietää.

Ohjaajan pallilla istuu Christopher Nolan, joka on myös käsikirjoittanut unitutkielmansa. Inceptionissä onkin paljon samaa ilmapiiriä ja tyylittelyä kuin Nolanin Batman-elokuvissa. Nolan on hyvin tyylikäs tirehtööri, joka osaa yllättää katsojan ja pitää mielenkiinnon yllä.

Kuvasto on eleganttia ja isoa, mutta tehosteet eivät vie liikaa fokusta tarinalta. Hans Zimmerin musiikit vyöryvät päälle, ja Inception onkin yhtä testosteronipainajaista (hyvällä tavalla siis) alusta loppuun.

Pääosaa esittää Leonardo DiCaprio, joka ei koskaan ole ollut erityinen lemppari. Nyt kuitenkin näin, että ikääntyminen on ollut eduksi, eikä ruudulla ole mikään Titanic-teini. Aikuistuneelle DiCapriolle kuitenkin sopii se poikamainen, persoonallinen ääni, joka on edelleen tallella.

DiCaprion aisaparina nähdään Kolmas Kivi Auringosta –sarjasta tuttu Joseph Gordon-Levitt, joka vetää jäykkistoimintaukon roolinsa kunnialla kotiin. Gordon-Levittin valinta rooliin on siinä mielessä osuva, että hän esiintyi aikanaan Heath Ledgerin aisaparina siinä yhdessä teinileffassa. Ledger taas muuttui kuolemattomaksi kiitos Nolanin kahden vuoden takaisen Yön Ritari -leffan. Ehkäpä Inception avaakin Gordon-Levittille ovet ”aikuisiin” elokuviin (ei, en tarkoita aikuisviihdettä) ja isoihin rooleihin.

Nolan on tuonut muitakin Batmaneista tuttuja Inceptioniin, mutta esimerkiksi Michael Caine tuntuu tällä kertaa vain piipahtavan kankaalla.

Matrixiä mutta tyylikkäämmin.

Juoni vie läpi mielen sokkeloiden niin kovalla vauhdilla, että välillä meinaa kyllä eno tippua veneestä (turha snobbailla teinien ymmärryksestä, kun ei itsekään pysy mukana). Infoa, syitä ja selityksiä annetaan kuitenkin sen verran, että mukana pysyy tarpeeksi hyvin. Tarina on hyvin mielikuvituksellinen, ja fiiliksiä tulee Matrixista, Bond-leffoista ja Blade Runnerista.

Yllätyin, miten “messissä” olin leffassa – kuume kohosi totaalisesti nuppiin – kun huomasin liikkuvani penkissä hidastusten ja kamera-ajojen mukana. Tunnetasolla seurasin DiCaprion taistoa demoniensa kanssa suurella mielenkiinnolla, ja lopussa huomasin oikein toivovani: “lopeta pyöriminen, lopeta pyöriminen!” (…Lause ei viittaa Leoon.)

Toki elokuvassa oli puutteensakin. Välillä tuntui, että juonta hoputetaan turhankin vikkelällä tahdill ja että se on Nolanille ominaisella tavalla turhankin monimutkainen. Tempo kuitenkin rauhoittui “sopivan intensiiviseksi” itse tehtävän suorittamisen ajaksi. Lopun herkuttelu unien eri tasoilla on niin mannaa ja nannaa, että huh huh.

Inception – 4,5 tähteä

Inception ansaitsee erittäin very kiitettävän arvosanan. Olen aina ollut mielikuvituksekkaan toiminnan ja scifin ystävä, joka on kiinnostunut unista.

Unet sekä löytävät vastauksia että kysyvät uusia kysymyksiä. Ne ovat myös aina olleet tärkeä inspiraation lähde. Inceptioninkin mukaan ne voivat olla vaihtoehtoinen todellisuus; ne tuntuvat todellisilta uneksiessamme. Vasta herättyämme mietimme jonkin olleen outoa.

Continue reading →

Posted by hurraakerkko in Culture Vulture, 7 comments