Karaten opettelu alkaa auton pesemisestä. Film Februaryn päätteeksi jaamme liudan muitakin opetuksia elokuvista.
Kuka sanoi, että elokuvat olisivat pelkkää ajanhukkaa? Päinvastoin – niistähän voi oppia vaikka mitä.
Film Februaryn päätteeksi listataan asioita, joita elokuvat ovat opettaneet meille. Luvassa ei ole suuria elämänviisauksia tai kuluneita kliseitä – ei onnen tavoittelua tai luotisateessa haavoittumattomia sankareita, vaan kunnon konkretiaa. Toinen asia sitten, onko opeista mitään hyötyä arjessa. Varoituksen sana: mukana voi olla spoilereita.
Mutta tässä siis kymmenen opetusta, jotka elokuvan maailma on meille tarjonnut. Continue reading →
Bisnesmiehen ja ilotytön satumainen rakkaus on Hollywoodin realistisimpia romanttisia komedioita
Liikemies Edward pysähtyy kysymään ajo-ohjeita kadulla päivystävältä prostituoidulta Vivianilta, ja kaksikko päätyy viettämään yön yhdessä. Seuraavana aamuna he tekevät diilin: huomattavaa rahasummaa vastaan Vivian toimii Edwardin seuralaisena tämän työmatkan ajan. Yhteisen viikon aikana Vivian ja Edward sulattavat toistensa sydämet ja muiden mielipiteistä huolimatta elävät happily ever after.
Pretty Woman on kaikkien aikojen menestynein romanttinen komedia ja suurimpia elokuvallisia syyllisiä nautintojani. Perusasetelmaltaan leffa on suurenmoisen epärealistinen moderni satu, mutta se on silti kaikkea muuta kuin pelkkää hömppää. Continue reading →
Kukaan miespuolinen ei voi tykätä mistään poikabändeihin liittyvästä, ei varsinkaan Bäkkäreistä. Paitsi…
Olin seitsemännellä luokalla Backstreet Boysin breikatessa. Vaikka jo eläkkeelle siirtynyt Take That oli opettanut, ettei poikien ole soveliasta kuunnella mitään poikabändiä, diggailin takakadun poikien ensimmäisistä, We’ve Got It Going Onin ja Get Downin tyylisistä ralleista. Vauhdikkaat pop-rallatukset innostivat sen verran, että päädyin lainaamaan bändin ensilevyn eräältä luokkalaiseltani. Lainan takana oli kyllä muutakin – olin ihastunut tuohon tyttöön ja kaipa ajattelin kerääväni pisteitä kuuntelemalla samaa musiikkia kuin hänkin.
Kun kotona kuunnellessa levy pääsi biisiin I’ll Never Break Your Heart tai johonkin muuhun lässyttelyyn, flanellipaitaisen ruusupuskanaaman fiilis happani välittömästi, ja tajusin millaisen virheen olin tehnyt. Kappale oli niin imelää kamaa, että oli pakko luovuttaa. Niin pitkälle en ihastuksenkaan tähden voinut enää mennä. Balladi teki minusta teini-ikäisen Meatloafin: ”I’ll do anything for love (but I won’t do that).”
Levyn kuuntelun jälkeen jätin Bäkkärit omaan arvoonsa. Pojat osasivat edelleen koukuttaa pop-ralleillaan, mutta balladiosasto oli aina yhtä oksettavaa kuultavaa. Ellotus säilyi pitkään, kunnes vuosituhannen vaihteessa televisiossa esitettiin bändin uunituore, vakavahenkinen musavideo.
Teini-iässä kaikki poikabändeihin liittyvä oli ehdotonta nounouta, mutta tätä nykyä tyttöjen pyörryttäjiin sopii suhtautua jo huomattavasti suopeammin. Toki BSB ja muut ovat aina todella paljon omaan aikaansa sitoutuneita, joten rajut kotiblondaukset ja muut muotireleet huvittavat vuosi vuoden jälkeen aina enemmän. Kuitenkin, moni poikabändibiisi osoittaa kehuttavaa staying poweria. Esimerkiksi Take Thatilta löytyy montakin ajan hammasta kestänyttä biisiä.
Myös Backstreet Boysien Show Me The Meaning Of Being Lonely on kestänyt aikaa varsin hyvin. Bäkkäreillä (ja etenkin Nick Carterilla) on tapana vetää musavideoissa kaikki eleet täysin överiksi. Kädet heiluvat, ukot putoilevat polvilleen ja välillä vedetään ”verhot silmiltä”. Show Me The Meaning… -videossa pojat kuitenkin vakavoituvat ja heiltä on riisuttu suuri osa heidän ikonisoimistaan poikabändikliseistä. Vähäeleinen esitys on välillä jopa aidosti dramaattinen. Biisiä ja videota viedään eteenpäin tunnelmalla, eikä hokemalla babylovea tai tanssimalla rivissä.
Show Me The Meaning Of Being Lonelyssä suurimman vaikutuksen tekee se, että tytsyille lässyttämisen sijaan videossa käsitellään bändin jäsenten oikean elämän murheita. Avosydänleikkauksekseen joutunut jäsen nähdään videossa sairaalassa tarkkailemassa itseään suojelusenkelin lailla. Toinen katselee kotivideota hänestä ja kuolleesta isästään. Kuppilassa notkuva kiintiölatino näkee kuvajaisen edesmenneestä siskostaan. Kaupungin läpi viilettävä bussi on matkalla Denniz Streetille viittauksena syöpään menehtyneeseen tuottaja Denniz Popiin.
Henkilökohtaisen teeman lisäksi teos saa pisteitä siitä, että kaikki jäsenet pääsevät esiintymään tasavertaisina. Yleensä poikabändeissä tuntuu olevan vähintään yksi jäsen pelkän taustatanssijan roolissa, mutta nyt joka poika saa oman soolo-osuuden. Kaverit tapaavat toisensa vasta videon lopussa, ja sittenkin kävellään yhtenä rintamana aavikolle.
Toki videosta löytyy muutama kökköyskin. Jotenkin vaan aina iskee silmään kohtaus, jossa AJ astuu ulos bussista ja katselee ympärilleen biitin tahtiin. Nick Carter ei voi vastustaa vääntelehtimistä kameran edessä sooloa kadulla vetäessään, ja ehkä Briankin olisi voinut lopussa laskea käden sydämeltään vähän nopeammin.
Itse biisissä tykkään tunnelmasta, joka on melankolinen mutta silti… noh, kaipa pitää lukea plussaksi se, että biisi on tunnistettavasti bäkkärikamaa. Etenkin Kevin osaa laulaa soolonsa sopivan pelkistetysti, ja kertsi kajautetaan ah niin harmonisesti. Säkeistöissä pari kertaa kuultava dyndyn-biitti tuo mukaan hienoa dramatiikkaa. Howien soolo on oma hieno melodinen hetkensä.
Show Me The Meaning Of Being Lonely on tunteikas mutta samalla radioystävällisen virtaviivainen kappale, jonka esittää aikuistuneempi kööri takakadun poikia. Klassisella pop-kaavalla rakennettu balladi tuo mieleen toisen Backstreet Boysien levyttämän syyllisen nautintoni. Raskashenkisellä pianointrolla ja eeppisellä hiekan lyömisellä (!!!) maustettu Incomplete on niin melodramaattista kamaa, että sitä on pakko pelkästään ihastella. Pojat on poikia, takakadullakin.
