Tag: parhaat videopelit

  • Top 10 Red Dead Redemption -tehtävää

    Top 10 Red Dead Redemption -tehtävää

    John Marston videopelissä Red Dead Redemption
    Western-klassikko Red Dead Redemption julkaistiin vuonna 2010

    Red Dead Redemption -pelin ikimuistoisimmat hetket

    Rockstar Gamesin kehittämä lännenseikkailu Red Dead Redemption täyttää kymmenen vuotta. Tämän vuoksi on hyvä hetki muistella peliä, joka siirsi avoimen maailman pelimekaniikan Villin Lännen maisemiin. Ei ihme, että siitä on tullut klassikko.

    Sittemmin jatko-osa Red Dead Redemption 2 on noussut yhdeksi viime vuosien kehutuimmista peleistä. Kuitenkin, oma sydämeni sykkii yhä vahvimmin alkuperäiselle osalle. Vaikka se ei ole yhtä massiivinen, se on silti täynnä toimintaa, tunnekuohuja ja Rockstarille ominaista mustaa huumoria.

    John Marston haluaa jättää rikollisen menneisyytensä taakseen. Silti liittovaltion agentit pakottavat hänet tuomaan entiset jengitoverinsa oikeuden eteen. He pitävät Marstonin perhettä panttivankina, kunnes hän on löytänyt Dutch van der Linden ja muut rikoskumppanit.

    Siksi Marston kipuilee virkavallan pelinappulaksi joutumisen kanssa. Lisäksi Marstonin pitää suorittaa hengenvaarallisia ja moraalisesti arveluttavia tehtäviä päästäkseen kohteidensa kintereille.

    Matkan varrella Marstonia auttavat ja kampittavat monenlaiset hahmot. Esimerkiksi paheellinen upseeri DeSanta, ihmelääkettä kaupitteleva Nigel West Dickens sekä liuta muita eksentrisiä persoonia.

    Tästä huolimatta Red Dead Redemption ei ole pelkkä tribuutti länkkäreille. Päinvastoin, se on yksi kaikkien aikojen parhaista western-tarinoista.

    Red Dead Redemption on yksi kaikkien aikojen western-tarinoista

    Mutta mitkä ovat sen ikimuistoisimmat hetket?

    Tässä listassa jaan omat suosikkitehtäväni.

    10. Red Dead Redemption Treasure Hunter Challenges

    Ensinnäkin, peli tarjoaa erilaisia haasteita. Ne liittyvät esimerkiksi metsästykseen, uhkapeleihin ja kasvien keräämiseen. Haasteista tienaa sekä kokemuspisteitä että rahaa.

    Usein jätän suurimman osan näistä kesken. Kuitenkin on yksi haaste, josta en luovu. Tarinan alussa Marston pelastaa aarteenmetsästäjän ryöväreiden väijytykseltä. Palkkioksi hän saa kartan, joka johdattaa salaiselle aarteelle. Kyseessä on ensimmäinen kymmenestä kultaharkkokätköstä, jotka on piilotettu eri puolille pelimaailmaa.

    Suoritan kaikki aarrehaasteet joka kerta. Syy on selvä: niistä saadut sadat dollarit mahdollistavat investoinnit erikoisaseisiin ja muihin kalliisiin hankintoihin.

    9. Justice at Pike’s Basin

    Marston ajautuu jatkuvasti tekemään palveluksia ihmisille, joiden toivoo auttavan vanhojen tuttujensa löytämisessä.

    Armadillon sheriffi kutsuu Marstonin avuksi. Tällä kertaa tehtävänä on ajaa karjavarkaat pois Pike’s Basinin kanjonista.

    Kyseessä on suoraviivainen “tapa kaikki” -tehtävä. Silti se tarjoaa riittävästi haastetta pelin alkuun. Lisäksi se jää mieleen yhtenä tarinan ensimmäisistä pitkistä tulitaisteluista.

    8. Hanging Bonnie McFarlane

    Myöhemmin Marston auttaa sheriffiä järjestämään vaihtokaupan. Tarkoitus on vaihtaa rikollinen kidnapattuun Bonnie McFarlaneen.

    Valitettavasti vaihtokauppa paljastuu huijaukseksi. Niinpä Marston joutuu taistelemaan tiensä kymmenien jengiläisten läpi. Lopulta hän ehtii estämään viattoman karjatilallisen hirttämisen.

    Matkan aikana Tumbleweedin alueelle Marston ja sheriffi keskustelevat oikeudesta. Samalla he pohtivat, miten väärin keinoin oikeutta toisinaan ylläpidetään.

    7. Man Is Born Unto Trouble

    Seuraavaksi tarina esittelee hilpeän juoppohullun nimeltä Irish. Hän auttaa Marstonia etsimään konekivääriä, jota tarvitaan hyökkäykseen Bill Williamsonin tukikohtaan.

    Ase kuitenkin sijaitsee kaivoksen syvyyksissä. Siksi Marstonin täytyy raivata tieltään liuta liipasinherkkiä mainareita. Pelaaja voi käyttää ympäristöä edukseen: esimerkiksi räjäyttämällä lyhtyjä ja dynamiittilaatikoita vihollisten lähellä.

    Lopulta palkintona on vauhdikas kaivoskärryajelu. Tässä vaiheessa vihollisia voi niittää urakalla jo matkalla ulos.

    6. Mexican Caesar & The Great Mexican Train Robbery

    Kun tarina etenee, Marston matkaa Meksikon puolelle. Täällä hän joutuu työskentelemään vuoroin kapinallisille ja vuoroin virkavallalle. Asetelma muistuttaa elokuvaa Kourallinen dollareita, jossa Clint Eastwood tasapainoilee rikosperheiden välillä.

    Yhdessä tehtävässä, nimeltään Mexican Caesar, Marston suojelee miliisien ammusjunaa kapinallisten yllätyshyökkäykseltä. Toiminta alkaa jo matkalla junalle, kun pieni joukko kapinallisia lähtee takaa-ajoon. Kaikki tällaiset tehtävät, joissa pelaaja saa istua vaunuissa ja ammuskella ympärillä parveilevia vihollisia, ovat erityisen hauskoja.

    Varsinainen koitos alkaa kuitenkin vasta junan kyydissä. Marston saa käyttöönsä konekiväärin, jolla kapinallisia niitetään hengästyttävällä tahdilla.

    Toisessa tehtävässä, The Great Mexican Train Robbery, Marston puolestaan auttaa kapinallisjohtaja Abraham Reyesin joukkoja. Tavoitteena on ryöstää varusteita kuljettava juna.

    Tämä saattaa olla ainoa kerta, kun stealth-hiiviskely on pakollista. Reyes antaa Marstonille heittoveitsiä, joita hyödyntämällä pelaaja voi sniikata junalle. Hiiviskely jää kuitenkin lyhyeksi. Ryöstö havaitaan, ja yhtäkkiä niskaan iskeytyy kokonainen divisioona aseistettuja sotilaita.

    Monia tehtäviä edeltää pitkä ratsastus tehtäväalueelle. Näiden aikana käydään usein filosofisia keskusteluja matkakumppanien kanssa. Reyesin kanssa ratsastaessa kuullaan yksi pelin terävimmistä sananvaihdoista:

    Reyes: “Nyt kun olemme ystäviä, toivon sinun hillitsevän himosi tappaa minut.”

    Marston: “Lupaan, että olet ensimmäinen, joka tietää, jos tapan sinut.”

    5. The Burning

    Bonnie McFarlanen pääasiallinen tehtävä on opettaa Marstonille (eli pelaajalle), miten ratsastetaan, hoidetaan maatilaa ja ajetaan karjaa.

    Pelin alkupuolelle sijoittuvat tehtävät ovat toimintaa kaipaavalle pakkopullaa, vaikka Bonnie onkin yksi suosikkihahmoistani.

    The Burning on kuitenkin dramatiikaltaan toista maata.

    Bonnien maatilan ladossa syttyy tulipalo. Pelaajan on kiivettävä sisään palavaan rakennukseen pelastaakseen sisälle juuttuneet hevoset. Jännitys ei aina vaadi luotien viuhumista.

    4. We Shall Be Together In Paradise

    Irishin antamat tehtävät ovat kautta linjan viihdyttäviä ja kuljettavat pelaajan uniikkeihin miljöisiin.

    Williamson pakenee Fort Mercerin tulitaistelusta, joka on tarinan ensimmäisen näytöksen loppuhuipennus. Niinpä Irish auttaa Marstonin ylittämään rajan Meksikoon. Lauttamatkaan tulee komplikaatioita, kun joukko Irishin vihamiehiä odottaa vastarannalla.

    3. I Know You

    Metsästykseen, ampumatarkkuuteen ja keräilyyn liittyvien haasteiden ohella matkan varrella voi suorittaa varsinaisen tarinan ulkopuolisia sivutehtäviä. Ne vaikuttavat pelaajan kunniapisteisiin.

    I Know You on yksi mieleenpainuvimmista sivutehtävistä. Marston kohtaa mystisen pukumiehen, joka käyttäytyy kuin tuntisi Marstonin läheisesti. Hän antaa Marstonille useita moraalia koettelevia tehtäviä. Ensimmäisessä pitää valita, estääkö tuntematonta miestä tekemästä aviorikosta.

    Pukumies ilmestyy viimeisen kerran Marstonin farmilla. Loppuhuipennus jättää niin Marstonin kuin pelaajan hämmentyneisiin tunnelmiin. Hahmo on niin kryptinen, että käsittelin sitä 10 vuotta sitten Digilluusiossa.

    2. An Appointed Time

    Vallankumous käynnistyy ja Meksiko on sekasorron vallassa. Marston aikoo pelastaa vangitun Reyesin teloitukselta, kun tämän tyttöystävä tulee väliin.

    Reyesin ja Luisan suhde on yksi pelin mehukkaimmista. Maalaistyttö on Reyesin pauloissa ja puhuu tästä tulevana aviomiehenään, kun taas sikamainen Reyes ei edes muista daamin nimeä. Luisan kuolema onkin nopeasti sivuutettu antikliimaksi, mikä alleviivaa hänen vähäistä merkitystään kapinallisjohtajalle.

    Tehtävä ei kuitenkaan todellakaan pääty siihen.

    Marston haastaa Reyesin vanginneen upseerin kaksintaisteluun, minkä jälkeen pitää vapauttaa putkassa viruvat vapaustaitelijat ja johdattaa heidät miliisien kimppuun. Edessä on monivaiheinen tulitaistelu, jossa kuluu kosolti Dead Eyeta ja konekiväärin luoteja.

    Viimein Marston ja Reyes hoitelevat Williamsonin ja diktaattorin elkein käyttäytyvän kenraali Allenden, ja Marstonin on aika palata Amerikkaan viimeisen kohteensa Dutchin jäljille. Toisen näytöksen päätteeksi Meksiko jää Reyesille, joka ei välttämättä ole yhtään sen kunniallisempi kuin hallitus, jonka hän halusi syöstä vallasta.

    1. Red Dead Redemption -pelin paras tehtävä: And The Truth Will Set You Free

    Lopulta matka vie Blackwaterin moderniin kaupunkiin, joka tarjoaa raikkaan kontrastin loputtomiin aavikoihin.

    Kuitenkin pelin kolmas näytös kärsii kisaväsymyksestä. Vaikka tulitaistelut käyvät yhä intensiivisemmiksi, tehtävien rakenne muuttuu yksitoikkoiseksi. Lisäksi uudet hahmot eivät saa tarpeeksi aikaa, jotta niihin ehtisi muodostaa syvällistä suhdetta.

    Samaan aikaan Marstonin kärsivällisyys on lopussa. Liittovaltion agentit pakottavat hänet hoitamaan Dutchin joukon lopullisesti. Heti raadollisen And You Will Know the Truth -tehtävän jälkeen ratsuväki lähtee vuoristoon Dutchin tukikohtaan.

    Matka huipulle alkaa tunnelista, joka johtaa kallion laelle. Toisaalta edelliset puoli tuntia ovat olleet räjähtävää toimintaa, mutta tässä vaiheessa eteneminen tuntuu yllättävän helpolta. Kehittäjät eivät lisänneet juuri lainkaan vihollisia, joten pelaaja saa kulkea rauhassa.

    Käytävän päässä odottaa kieleke, kymmenien metrien korkeudessa. Marston pyytää Dutchia antautumaan, mutta tämä kieltäytyy. Sen sijaan hän tekee itsemurhan hyppäämällä alas. Näin viimeinen välienselvittely päättyy melankoliseen keskusteluun muuttuvasta maailmasta ja selviytymisestä.

    Viimein agentit vapauttavat Marstonin velvollisuuksistaan. Hän ratsastaa kohti kotia Jamie Lidellin Compass-kappaleen soidessa taustalla. Tässä hetkessä pelaajaa rouhaisee syvältä, ja kyyneleet ovat herkässä.

    Red Dead Redemption -pelin uusi versio 2021?

    Red Dead Redemptionin maailmasta, hahmoista ja tehtävistä riittäisi pureskeltavaa useampaankin artikkeliin tai videoon.

    Tämänkin listan koostaminen oli todella hankalaa, sillä peli on täynnä tehtäviä, jotka viihdyttävät useammankin pelikerran jälkeen. Kerro kommenteissa, jos listalta unohtui joku suosikkisi.

    Red Dead Redemption II sijoittuu aikaan ennen ykkösosan tapahtumia. Sen laajaan maailmaan uppoutuu väistämättä tuntikausiksi kerrallaan. Pelin päähenkilö Arthur ei ole yhtä karismaattinen kuin Marston, mutta kaksikon kohtalot kietoutuvat yhteen hienovaraisesti tarinan aikana.

    Epookin mielenkiintoisimpia aspekteja on seurata Dutchin muutosta jalosta idealistista vainoharhaiseksi mielipuoleksi, sillä hahmon kohtalo on vahvasti ykkösosan konfliktin ytimessä.

    Olisipa Star Wars -esiosat osattu kirjoittaa yhtä koukuttavasti.

    Vaikka RDR2 otti harppauksen niin tarinankerronnan, grafiikoiden kuin pelimekaniikan monipuolisuuden suhteen, alkuperäinen Red Dead Redemption on kestänyt aikaa (ja useita läpipeluukertoja) erinomaisesti. Mitä nyt grafiikat ovat vanhentuneet. Olenkin innoissani huhusta, jonka mukaan Rockstar julkaisisi pelistä remasteroidun version vuoden 2021 alussa.

    Lue myös: 10 sykähdyttävää biisiä videopeleistä

  • Cult Sure: Miksi Marion prinsessan nimi oli Toadstool?

    Cult Sure: Miksi Marion prinsessan nimi oli Toadstool?

    Cult Sure selvittelee Marion pelastaman prinsessan nimen alkuperää. Entä kuka on prinsessa Daisy?

    Onko Marion heila Peach, Toadstool – vai Daisy?

    Vanhojen Super Mario -pelien pelaajat hihittelivät aina sankarillisen putkimiehen tyttöystävälle.

    Miten Sienivaltakunnan sievälle söpöliinille annettiin niinkin kummallinen nimi kuin Toadstool eli ”Sammakonkakka”? Entä missä vaiheessa hänestä kuoriutui persikkainen Peach, jona hänet nykyään tunnemme?

    Toadstool-nimen alkuperä

    Japanissa hahmon nimi on aina ollut Peach. Persikka on hedelmällisyyden symboli ja voi viitata kauniiseen, hedelmälliseen naiseen.

    Peliyhtiö Nintendon Amerikan-pomojen mielestä vertauskuva oli liian rohkea länsimaisille yleisöille, joten prinsessa nimettiin uudelleen.

    Koska pelimaailman sientä muistuttavia hahmoja kutsuttiin Toadeiksi, Toadstool koettiin sopivaksi aliakseksi aateliselle. Miten ihmeessä kaunottaren nimeksi annettiin jotain niinkin groteskia kuin ”Sammakonkakka” – saiko kuningas tietää, että tyttären oikea isä onkin yksi jaloissa vilistävistä sieniukoista ja niin katsonut kasvattilapsensa olevan yhtä arvokas kuin kasa ulostetta?

    Valitettavasti nimen etymologia on varsin arkinen: toadstool tarkoittaa yksinkertaisesti myrkkysientä englanniksi. Toki edelleen voidaan argumentoida, ettei nimi tunnu erityiseltä hellyydenosoitukselta.

    Vuosien saatossa olemme oppineet tuntemaan Marion niin, niin usein pelastaman siniverisen nimellä Peach.

    Länsimaalaiset kuulivat ensi kertaa Peach-nimen 1993 julkaistussa Yoshi’s Safarissa, mutta seuraavana vuonna julkaistussa Wario Land: Super Mario Land 3 -pelissä palattiin jälleen sienimetsälle.

    Lopullinen nimenvaihdos tapahtui Super Mario 64:ssä, jossa prinsessa allekirjoittaa kirjeen ”virallisella nimellään” Princess Toadstool, mutta lisää mukaan tuttavallisemman muodon Peach.

    Olettavasti prinsessan koko nimi on siis Peach Toadstool. Hauska tutustua!

    Prinsessa lähettää kirjeen nimellä Peach Toadstool Marion ensimmäisessä 3D-seikkailussa Super Mario 64.

    Peach Zelda-pelissä?

    Peach Toadstool on Marion mielitietty, mutta hahmo on tehnyt cameo-rooleja myös muissa Nintendo-klassikoissa.

    GameBoylle julkaistussa seikkailussa Link’s Awakening pelin nimikkosankari törmää Christine-nimiseen vuoheen, pyytää Linkiä toimittamaan rakkauskirjeen. Kun Mr. Write avaa kirjeen, kuoresta löytyy valokuva. Nimenä alla lukee Christine, mutta kuvassa keimaileekin tutunoloinen sienivaltakunnan prinsessa.

    Kuka on prinsessa Daisy?

    Persikka Myrkkysieni ei kuitenkaan ole ainoa prinsessa, jonka kanssa Mariolla on ollut sutinaa. GameBoylle julkaistussa Super Mario Landissä putkimies rientää nimittäin Daisy-nimisen neidon apuun.

    Kuka onkaan tämä kilpaileva kuninkaallinen, joka tarvitsee apua vain yhdessä Mario-pelissä?

    Nintendon lokalisointitiimit ovat ottaneet käännösten kanssa vapauksia moneen otteeseen. Tulihan Guns’n’Rosesinkin jäsenistä Mega Man -hahmoja samasta syystä. Daisy voisi olla oikeasti Peach. Toadstoolillahan on tummat hiukset Super Mario Bros. 2:ssa.

    Kyseessä ei kuitenkaan ole käännöskukkanen, sillä Daisyn nimi esiintyy kaikissa Super Mario Landin mainosmateriaaleissa. Daisy on oma hahmonsa, ja vuosien varrella tästä Sarasalandin hallitsijasta on tullut pelattava hahmo useissa Mario-peleissä.

    Marion huomio tuntuu silti keskittyvän Peachiin, ellei hän sitten tapaile Daisyä salaa. Aivan niin – olemme pelanneet “Mariota” vuosikymmenten ajan, mutta todellinen pelaaja onkin Mario itse.

    Lue myös, miten sensuuri teki Turtleseista sankareita ja muista, että “All your base are belong to us“.

    Bonus: katso Hyperkin Retron 5 -arvosteluni
  • 10 sykähdyttävää biisiä videopeleistä

    10 sykähdyttävää biisiä videopeleistä

    parhaat biisit videopeleistä
    Hatunnosto Koji Kondolle, David Wiselle ja muille maineikkaille videopelisäveltäjille.

    Monet videopelit muistetaan niiden hahmoista, grafiikoista ja siitä, miten peliohjaimen intensiivinen hakkaaminen rasitti peukaloita. Lisäksi niiden soundtrackit saattavat tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Nintendo Classic Mini -retrokonsolin saapumista odotellessa on aika nostaa hattua muutamalle erinomaiselle videopelibiisille. 

    Super Metroid Theme

    Aloitetaan pahaenteisissä tunnelmissa. Scifi-seikkailun aavemainen tunnusmusiikki tuo niin tehokkaasti mieleen ensimmäisen Terminator-elokuvan, ettei voi olla tykkäämättä.

    Street Fighter II: Guile Theme

    Jos Bill Conti olisi säveltänyt pelisoundtrackeja, tässä olisi tulos. Kaikki kuulostaa paremmalta, kun Guilen tunnarin pistää taustalle – jopa Hyperkin Retron 5 -arvosteluni.

    Donkey Kong Country: Aquatic Ambiance

    Testosteroniähkyn jälkeen chillataan hetki ja sukellellaan koralliriutalla. Seurana mukava miekkakala ja garvainen gorilla, tietenkin.

    F.E.A.R II Project Origin: Alma’s Theme

    F.E.A.R-sarjan kakkososa on Doomin ja Halon ohella suosikkini FPS-peligenrestä. Sen kauhukuvastosta vihjaillaan jo yliluonnollisilla kyvyillä varustetulle Alma-neidolle omistetussa tunnusmusiikissa. Ensi yönä nähdään painajaisia.

    Super Castlevania 2: Dance of the Holyman

    Jatketaan kauhuteemalla, mutta vähän reippaammalla biitillä.

    Megaman 2: Dr. Wily’s Castle

    Tasohyppelyklassikon soundtrack on täyttä rautaa musiikista tehosteääniin. Etenkin matkalla pääpahiksen linnaan kuultava kappale saa hien pintaan.

    Halo 3: Halo Reborn

    Halo jatko-osineen on jälleen esimerkki pelistä, jonka soundtrack on täynnä vaikuttavaa kuultavaa. Dramaattinen Halo Reborn -teema tarjoaa niin toivon kuin uhkaavan kohtalon sävyjä.

    Kuten tämä lista vihjaa, olen yleensä ennemmin retropelien ystävä. Moderneissa peleissä etuna on kuitenkin muun muassa se, että musiikki kytkeytyy saumattomammin pelitapahtumiin. Halossakin tuntee välillä matkaavansa orkesterin ja kuoron seurassa, ja muusikot onnistuvat aloittamaan soiton aina juuri oikealla hetkellä.

    Super Mario World: Castle/Fortress

    Ensimmäisen Super Mario Brosin tunnusmusiikki on kaikkien tuntema suurklassikko. Samoin jatko-osat ovat pullollaan ikimuistoisia ralleja. Tällä kertaa nostetaankin hattua kenties vähemmän tunnetulle kappaleelle SNES-konsolille julkaistusta Super Mario Worldista, hyytävälle linnateemalle.

    Red Dead Redemption: Born Unto Trouble

    Olen hehkuttanut western-teemaista seikkailua jo vuosia, enkä pelkästään sen soundtrackin takia. Rockstar Gamesin pelit ovat aina täynnä erinomaista musiikkia – esimerkiksi L.A. Noiren melankolinen jazz-tunnari kannattaa myös tsekata.

    FarCry 3: Blood Dragon Theme

    Saatetaan lista päätökseen vielä yhdellä adrenaliinipiikillä. Luvassa kasarisoundin inspiroimaa synthwave-tykitystä, jonka tahtiin kuka tahansa voi kuvitella olevansa neonvärisen yön sankari.

    Sykähdyttävät videopelibiisit eivät tähän pääty – jo Mario-pelien kappaleista saisi helposti oman listansa. Minkä pelin soundtrack on jäänyt sinulle mieleen? Kerro kommenteissa!

  • Kuukauden Digilluusio: Retropelaamisesta tuli oma bisneksensä – katso video

    Kuukauden Digilluusio: Retropelaamisesta tuli oma bisneksensä – katso video

    Arvostelussa Hyperkin Retron 5

    Pelaaminen on jo pitkään ollut kaikenikäisten harrastus.

    Tyhjennämme ajatuksia ja täytämme tylsiä hetkiä naputtelemalla mobiililaitteen ruutua siinä toivossa, että oma klaani voittaa tai lintu löytää ryöstetyt munansa. Alati mukana kulkevan pelikoneen – älypuhelimen – lisäksi uppoudumme kotona eeppisiin konsoli- tai tietokonepeleihin, jotka vaativat viikkojen mittaista sitoutumista.

    Alkusysäyksen pelien muuttumiselle salonkikelpoiseksi myös aikuisille antoi 1990-luvun puolivälissä julkaistu Sony PlayStation -konsoli. Varttuneempaan makuun sopivat seikkailut, kuten Metal Gear Solid, todistivat, ettei pelaaminen ole vain lasten touhua.

    Omalla kohdalla lämpimimmät videopelimuistot ovat kuitenkin ajalta, jolloin Nintendon ja Segan konsolit taistelivat bittisotaansa. Super Mario Bros 3:n tai Donkey Kong Countryn kaltaiset pelit tuntuvat yhä huomattavasti laadukkaammilta kuin nykypäivän yksinkertaiset ajantappopelit.

    Ilokseni olen huomannut, etten ole fanituksessa yksin. Retropelaamisen ympärille onkin kasvanut vuosien saatossa ihan oma “teollisuudenhaaransa”.

    Uusia pelejä ei tietenkään enää julkaista – ei ainakaan virallisesti; modit ja homebrew-pelit ovat toki suosittuja HC-pelaajien kesken.

    Eniten huomiota keräävät AVGN:n kaltaiset nettikriitikot, jotka kahlaavat läpi vanhoja pelejä. Lisäksi on olemassa lukuisia varta vasten retropeleille omistettuja verkkokauppoja. Yksityisyrittäjät jopa paikkaavat himoretroilijoiden vanhoja haavoja myymällä niinkin niche-tason tuotteita kuin end labeleita N64-peleille.

    Hyperkin Retron 5 -arvostelu

    Mikä parasta, tarjolla on myös konsoleita, joilla voi pelata Nintendon ja Segan vanhoja bittiklassikoita.

    Hankin jokin aika sitten juuri tällaisen retropelikoneen. Hyperkin Retron 5:n avulla voi pelata 8- ja 16-bittisiä Nintendo-klassikkoja niin Japanista, Euroopasta kuin Jenkkilästä. Tuki löytyy myös GB/GBA- ja Sega Genesis -peleille.

    Laite on yhteensopiva alkuperäisten ohjainten kanssa, mutta Hyperkinin oma, kustomoitava bluetooth-ohjainkin hoitaa homman kotiin pätevästi.

    Kaiken lisäksi omat suoritukset on mahdollista tallentaa – merkittävä etu Mario-sarjan kaltaisia pitkiä tasohyppelyitä hakatessa. Hyperkin tarjoaa siis saman hyödyn kuin emulaattorit, mutta myös oikean pelikonsolikokemuksen. Hyperkin Retron on retroilijalle todellinen aarre.

    DuckTales Remastered
    Retropelit tekevät paluuta remasteroituina versioina. Mm. NES-klassikko DuckTales on saanut komean päivityksen mobiilipelimuotoon.

    Miksi rakastan retropelejä?

    Retropeli-innostukseni taustalla ovat varmasti myös ajan kultaamat muistot, mutta pääsyynä on niiden palkitsevuus. Et etene tai saa power-upeja vinguttamalla Visaa, vaan saavutukset ovat kiinni omista taidoista. Myös vastoinkäymiset johtuvat omasta suorituksesta, eivät siitä, että toinen pelaaja käy tuhoamassa Clash of Clans -kyläsi yön aikana.

    Pelaaminen myös tuntuu konkreettisemmalta käyttäessä peliohjainta, eikä vain töpöttäessä puhelimen tai tabletin ruutua. Ohjaimen avulla pelaamisessa on tekemisen meininkiä. Vaikka monet mobiilipelit vaativat hoksottimia ja tarkkuutta, tuntuu sormen sohiminen passiiviselta.

    En ole mikään himopelaaja, mutta retroilun avulla on mahdollista löytää joka puolelta maailmaa ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita kuin itse. James Rolfe ja muut tarjoavat myös inspiraatioita sisällöntuotantoon – tätä blogiartikkelia varten tuotettu video on saanut suoraan inspiraationsa muista netissä nähdyistä pätkistä.

    Pelien tekeminen on isoa bisnestä, mutta myös pelaamisesta on tullut oma viihdeformaattinsa.

    Pelivideoiden tekeminen ei ole suosittuja vain retroilijoiden keskuudessa. YouTuben eniten tilattu henkilö on ruotsalainen PewDiePie, joka testaa videoissaan mitä kummallisimpia pelejä eri alustoilla. Huippusuositut Twitch-palvelu ja YouTube Gaming antavat mahdollisuuden kenelle tahansa striimata pelejään suorana lähetyksenä.

    Mikä pelivideoista sitten tekee niin suosittuja? Niissä keskiössä on pelaajan oma kokemus, ei peli itse. Haemme pelaajista vertaistukea ja inspiraatiota. Haluamme nähdä jonkun joko selättävän itselle mahdottomalta tuntuvan tehtävän tai sitten nähdä hänen kärvistelevän yhteisen ongelman kanssa.

    DuckTales Remastered ja päivitetyt klassikot

    Retropelaamiseen ei aina tarvita alkuperäisiä kasetteja. Laittomia emulaattoripelejä on saatavilla pilvin pimein, mutta vanhoja klassikoita myös päivitetään ihan virallisesti.

    Monia pelejä onkin optimoitu mobiililaitteille sopiviksi, ja usein varsin onnistuneesti. NES-klassikko DuckTales siirtyi erinomaisesti iPadille, samoin PC-räiskintä Doom. Grim Fandangonkin uusioversio kerää kehuja.

    Hauskimman päivityksen on kuitenkin tarjonnut vanha kunnon Nintendo lanseeraamalla Super Mario Maker -pelin, jossa kuka tahansa voi suunnitella omia tasohyppelyitään. Vanhan sukupolven pelit eivät tosiaan ole vain meidän kolmekymppisten ikuisten lasten leikkikenttää.

    Retropelaaminen Hyperkin Retron 5 arvostelu HurraaKerkko
    Retropelejä pelatessa muistaa, etteivät grafiikat ole kaikki kaikessa.

    Easter Egg: Soundcloudista löytää kosolti vanhojen konsolipelien äänimaailmaa matkivia chiptune-biisejä, mutta vinkataanpa tällä kertaa toisesta kasaritribuutista. Blood Bros -kaksikon mix tape on turboahdettu macholla asenteella.

  • Cult Sure: Mitä tapahtui Mortal Kombat -pelin näyttelijöille?

    Cult Sure: Mitä tapahtui Mortal Kombat -pelin näyttelijöille?

    Ketkä esittivät Mortal Kombat -hahmoja?

    Ensimmäinen Mortal Kombat oli niin väkivaltainen, että se oli yksi nykypäiväisen pelien ikäluokittelujärjestelmän “innoittajista”.

    Vanhemmat ja viranomaiset paheksuivat yletöntä väkivaltaa, joka oli hurmannut nuorison. Erityisesti närää aiheutti se, että verta ja suolenpätkiä roiskimassa oli kavalkadi fotorealistisia pelihahmoja. Samoihin aikoihin supersuosiota nauttinut Street Fighter sentään näytti animaatiolta, eikä siinä nähty tipan tippaa verta, joten “eiköhän sellainen ole OK”.

    Molemmat pelit olivat niin menestyksekkäitä, että niistä tuotettiin live action -versiot valkokankaalle samoihin aikoihin. Kumpikaan ei ollut mestariteos, mutta 80-90-luvun nuorisolle niillä on omaa sentimentaalista arvoa.

    Vuonna 1995 julkaistu Mortal Kombat -elokuva onkin yksi suurimmista syyllisistä nautinnoistani. Elokuvan tunnusbiisiä, “tarinaa” ja taistelukohtauksia tulee muisteltua retroilevalla lämmöllä.

    Olen itse asiassa viettänyt huomattavasti enemmän aikaa leffan kuin pelisarjan kimpussa. Tunnen leffan näyttelijäkaartin nimeltä (säälittävää, tiedän), kun taas itse alkuperäisen pelin hahmojen tosielämän malleista en tiedä mitään.

    Ironista kyllä, yksikään pelin esiintyjistä ei (tietääkseni) ollut mukana Paul W.S. Andersonin ohjaamassa filmatisoinnissa. Keitä olivatkaan nämä digitoitujen taistelijoiden esikuvat tosielämässä?

    Alkuperäiset Mortal Kombat -esiintyjät

    Mortal Kombat game classic
    Monien roolihahmojen mies Daniel Pesina poseeraa Johnny Cagena.

    Monet “näyttelijöistä” ovat tosielämässäkin budo- tai muiden urheilulajien ammattilaisia. Jokseenkin ironisesti niin pelin sankaria Liu Kangia kuin loppuvastus Shang Tsungia esitti sama henkilö, korealais-amerikkalainen stunttikoordinaattori ja elokuvatuottaja Ho–Sung Pak.

    Pak ei ollut ainoa, joka esitti useita hahmoja. Eniten ruutuaikaa sai Daniel Pesina, joka esitti niin Johnny Cagea kuin yhteneväisistä ninja-asuistaan tunnettuja Sub-Zeroa, Scorpionia ja Reptileä. Pesinan pesueesta pelissä esiintyi myös Danielin veli Carlos, joka esitti jumalhahmo Raidenia.

    Ekstraknoppi: Danielin esittämät naamioidut ninjahahmot suunniteltiin yksinkertaisesti retusoimalla roolipuku eri väriseksi. Oikeasti puku oli punainen, ja myöhemmin pelisarjaan ympättiinkin sekä punainen, liila että musta versio ninjasapluunasta.

    Daniel nappasi cooleimmat roolit, joiden lisäksi hän sai uusia pestejä jatko-osasta. Sen jälkeen hän kuitenkin irtisanoutui pelifirma Midwayn palveluksesta rojaltikiistojen johdosta. Oikeusjutussa pelifirmaa vastaan oli mukana muitakin “pelihahmoja” – mm. pelin ainoalle naishahmolle Sonya Bladelle kasvonsa antanut brittisyntyinen tanssija ja aerobic-ohjaaja Elizabeth Malecki.

    Richard Divizio Mortal Kombat näyttelijä Kano
    Richard Divizio alias Kano/Noob Saibot/Baraka/Kabal vuonna 2014.

    Flawless victory?

    Vaikka mallit eivät ole nousseet yhtä suuriksi tähdiksi kuin ikoniset roolihahmot, on elämää myös taisteluareenan ulkopuolella.

    Pak toimi stunttikoordinaattorina elokuvassa Teinimutanttininjakilpikonnat 2: Mönjän salaisuus. Daniel Pesinakin vilahtaa valkokankaalla Silppurin apurina. Vuonna 2003 kaksikko ja muutama muu MK-alumni tähdittivät kamppailulajielokuvaa Book of Swords, joka oli poppoon oma versio The Expendables -leffoista: tähdet iskivät silmää yleisölle muun muassa pukeutumalla pelihahmojensa tapaisiin vaatteisiin.

    Malecki on MK-roolinsa jälkeen vetäytynyt julkisuudesta, mutta monet malleista pitävät roolejaan arvossa ja kiertävät ahkerasti erilaisissa pelialan tapahtumissa muistelemassa menneitä ja jakamassa nimikirjoituksia. Tiettävästi esiintymisten yhteydessä ei ole revitty irti yhtäkään selkärankaa.

    HurraaKerkko Mortal Kombat
    Ho-Sung Pak ja Daniel Pesina “tositoimissa” ensimmäisessä Mortal Kombat -pelissä.
  • Cult Sure: Miten Doomin cheat-koodit syntyivät

    Cult Sure: Miten Doomin cheat-koodit syntyivät

    Doom peli kansikuva
    Doom on kaikkien aikojen legendaarisin räiskintäpeli

    Doomissa huijaaminen on hauskaa

    Id Softwaren vuonna 1993 julkaisema PC-peli Doom on kaikkien aikojen legendaarisin räiskintäpeli.

    Se ei ollut ensimmäinen pelihahmon näkökulmasta koettava 3D-seikkailu, mutta sen sulavasti toimiva pelimoottori lanseerasi First Person Shooter -formaatin valtavirtaan. Doom oli myös ensimmäisiä tietokonepelejä, jossa pelaajat voivat kamppailla toisiaan vastaan verkon välityksellä.

    Ja mikä tärkeintä, se oli helvetin väkivaltainen.

    Pelaajan tehtävänä on nimettömän sankarin roolissa selviytyä Marsin Phobos-kuulle rakennetun tutkimuslaitoksen vallanneiden hirviöiden hyökkäykseltä. Pelaaja saa käyttöönsä kaikenlaisia aseita konekivääristä moottorisahaan ja haulikosta laseriin. Yksi kuuluisimmista aseista on jättimäinen plasmatykki BFG 9000. Nimi on poliittisen korrekti lyhenne hyvin militaristiselta kuulostavasta termistä Big Fucking Gun. 

    Koska osa Doomin aseista ja muista lisävarusteista saattoi olla vaikea löytää, kehittäjät lisäsivät peliin nipun erityisiä koodeja, joista on vuosien saatossa tullut yhtä maineikkaita kuin konsolimaailmasta tutusta Konami-koodista. Kun heität ilmoille termin “IDDQD”, kuka tahansa 80-90-luvun nörtti tietää, mistä puhut. Mutta tietääkö hän merkityksen koodin takana?

    Jos olet Marsissa, saat olla kuolematon

    Pelin varrella vastaan tulee päättymätön lauma ulkoavaruuden ökkömönkiäisiä, jotka haluavat vain ja ainoastaan tappaa sankarimme. Vaikka vihollisten lahtaaminen on viihdyttävää ja sopivalla vaikeustasolla haastavaakin, on välillä hauskempaa turvautua huijaamiseen.

    Syöttämällä koodin IDDQD yksinpelin aikana pelaajasta tulee immuuni vastustajien hyökkäyksille. Kirjainyhdistelmän alku tulee pelifirman nimestä, loppu taas koodaaja Dave Taylorin kavereineen perustamasta leikkimielisestä Delta-Q-Delta-veljeskunnasta. Q-kirjain tulee sanasta Quit – kesken jättäminen oli veljeskunnan tavoite jokaisella college-kurssilla. 

    Koodin IDKFA loppuosa tulee sanoista Keys and Full Ammo, ja koodin avulla pelaaja saa – yllätys yllätys – kaikki pelikentällä etenemiseen tarvittavat avaimet sekä täydet ammusvarastot aseisiinsa.

    Huumoripitoisin Doom-koodi lienee kirjainyhdistelmä SPISPOPD. Lyhenne tulee eräältä peliin hurahtaneelta käyttäjältä, joka kommentoi verkkofoorumilla pelin nimen olevan liian eeppinen:

    Listen up, ID Software! Next time you have an impending release of a much anticipated game, make sure its name is not so cool-sounding as DOOM and much longer to eliminate all of the casual “Where can I get xxx” posts. How about “Smashing Pumpkins Into Small Piles Of Putrid Debris” for the next game?

    Kommentin nähtyään pelinkehittäjät inspiroituivat luomaan uuden koodin, jonka avulla pelaaja voi kävellä seinien, vihollisten ja esineiden läpi. Tästä vuorostaan innostui rock-yhtye The Smashing Pumpkins sämpläämään pelin ääniä kappaleessaan Where Boys Fear to Tread.

    Tuomion jakaminen jatkuu

    Vaikka Doomin grafiikat ja pelimekaniikka ovat auttamatta vanhentuneet verrattuna moderneihin FPS-peleihin, on se edelleen rakastettu klassikko.

    Doom on yksi harvoista retropeleistä, joita on nautinnollista hakata myös moderneilla mobiililaitteilla. Siirto iPadille on huomattavasti onnistuneempi kuin niin ikään klassisen GTA III:n.

    Idillä ei ole aina käynyt hyvin siirtojen kanssa. Kun Doomia edeltänyttä Wolfenstein 3D:tä muokattiin sopivaksi Nintendo-konsoleille, pelin kehittäjät pettyivät huonoon siirtolaatuun ja sensuroituun väkivaltaan. Huhutaankin, että pelifirma antoi vitsillä Wolfensteinin lähdekoodin toiselle kehittäjälle, jotta tämä tuottaisi siitä uskonnollisella teemalla varustetun parodiaversion.

    Lue myös: Hellraiser – kaikkien aikojen kunnianhimoisin NES-peli, jota ei koskaan julkaistu

  • Cult Sure: Sensuuri teki teini-ikäisistä ninjakilpikonnista sankareita

    Cult Sure: Sensuuri teki teini-ikäisistä ninjakilpikonnista sankareita

    HurraaKerkko Turtles TMNT TMHT
    Viileimmät eläinhahmot kautta aikain.

    TMNT vs TMHT

    Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat eli suomalaisittain Turtlesit kaikkine oheistilpehööreineen ovat yksi ehdottomista sarjakuvasuosikeistani. Turtlesit olivat 80-90-luvulla niin bodacious, että kaikki lapset huusivat cowabungaa.

    Alun perin 80-luvun hittisarjisten parodiaksi tarkoitettu toimintaseikkailu nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi ja laajeni kokonaiseksi lelujen, elokuvien ja piirrettyjen tuoteperheeksi, josta tosifanit eivät koskaan saaneet tarpeekseen.

    Täytyy myöntää, että ensi kertaa kilppareista kuullessani olin skeptinen. Sininen, punainen, oranssi ja liila kilpikonna taistelemassa pahiksia vastaan? Pyh, tämä poika tyytyy He-Maniin!

    Pian kuitenkin huomasin faniutuneeni ikihyviksi, ja edelleen muistelen lämmöllä Turtles In Time -videopeliä, sarjiksia ja muita turtleseiden kulta-ajan seikkailuja.

    Yhtä asiaa muistan kummastelleeni jo pienenä. Miksi viherhipiäisiä sankareitamme nimitettiin eri tuotteisiin painetussa Turtles-logossa välillä otsakkeella Teenage Mutant Ninja Turtles ja välillä otsakkeella Teenage Mutant Hero Turtles?

    Syynä on hooposti perusteltu eurooppalainen sensuuri. Vaikka vuonna 1987 käynnistynyt TV-animaatio on huomattavasti vähemmän väkivaltainen ja vakava kuin Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin alkuperäinen sarjakuva, etenkin brittiviranomaiset suhtautuivat aseistautuneisiin ninjoihin nuivasti.

    Niinpä TMNT:stä tuli TMHT ja ninjoista sankareita. Muun muassa Saksan, Britannian ja Skandinavian kattanut sensuuri ulottui myös piirrossarjan legendaariseen tunnusbiisiin, jonka värssy “Splinter taught them to be ninja teens” vaihdettiin muotoon “Splinter taught them to be fighting teens.“

    Onpa järkevä muutos – tappelevat teinitkö ovat siis lapsille sopivampi ja vähemmän “yllyttävä” esikuva kuin tappelevat ninjat? Entä eikö hero-nimitys vain nosta nelikon entistä korkeammalle jalustalle? On suorastaan sankarillista asustaa viemärissä ja mätkiä rikollisia! Kaiken lisäksi on ihmeteltävä, miten viranomaiset ovat kuvitelleet yhden sanan auttavan siihen, että piirrossarjan jaksoissa tapellaan ihan yhtä paljon niin ninja– kuin hero-otsikonkin alla.

    Heroes In A Half-Shell

    Turtleseita on nähty vuosien saatossa monissa eri muodoissa, ja on vaikea valita “suosikki-inkarnaatiota” kaikista vaihtoehdoista. Alkuperäisen sarjiksen kilpparit eroavat paljon siitä pitkäikäisestä sarjiksesta, jota Suomessakin luettiin. Leffoissa nähdyt kilpparit olivat kanssa aika hömppää, kun taas satojen action-figuurien avulla sai toteuttaa vaikka millaisia väkivaltafantasioita.

    Suosikkikilpparini on joka tapauksessa edelleen Michaelangelo (paitsi Turtles-videopeleissä, joissa valitsen aina Donatellon).

    Tehostehömppäohjaaja Michael Bayn huhutaan työstävän uutta kilpparileffaa. Saa nähdä, mitä siitäkin projektista tulee – huhumylly ei hyvää lupaile. Bummer, dude. Kilpparit ansaitsevat kunnon elokuvan tehdäkseen jälleen comebackin.

    Saa nähdä tekeekö joskus comebackin myös Cult Sure –sarja, joka vähitellen alkaa lähestyä loppuaan. Ällös huoli, marginaaliaiheita kartoitetaan kuitenkin varmasti jossain muodossa myös tulevaisuudessakin. Cult Suren viimeinen osa julkaistaan ensi viikolla. Siihen asti – Cowabunga!