Lauantai, jona viimein astun niin tutulle mutta samalla niin vieraalle maaperälle.
Avast ye! This movie be rated Arrrr!
Raotan Nikkarin lukion pääovea ja astun koulun auditoriossa toimivaan elokuvateatteriin – vuosikymmenten jälkeen ensimmäiseen Keravalla toimivaan ihkaoikeaan elokuvateatteriin. Bio Mathilda on avannut ovensa jo vuosi sitten, mutta vasta nyt seison jonottamassa lipunmyynnissä.
Tunnelma tihkuu jännitystä; tiedän, että seurueen valitsema elokuva tulee olemaan kökkö; olen täysremontin jälkeen ensi kertaa koulussa, jossa opiskelin kuusi vuotta; ja tosiaan kaiken lisäksi olen elokuvateatterissa KERAVALLA! Uskomatonta! Istuminen teatterisalissa nostattaa varmasti samoja tunteita kuin 1800-luvun ihmisillä oli katsoessa ensimmäisiä eläviä kuvia. Mitä edistyksellistä pioneerityötä olemmekaan todistamassa!
Old School vs. New School
Noh, muutamia kummallisuuksiakin tästä viihdemedian uudisraivaajasta löytyy. Lipunmyyntikojun ohjelmistossa lukee, että elokuvan nimi on Pirates OFF the Caribbean. Saliin päästessämme näen pikkutytön kiikuttavan leffateatteriin kassillisen mäkkisafkaa ilman, että kukaan siitä valittaisi. Miten outoa, mutta samalla niin mahtavaa.
Vuoden 2002 abiturientoinnin jälkeen ei ole Nikkarin lukiossa tarvinnnut vierailla. Muutama vuosi sitten tämä vanhanaikaisen näköinen, huonosti ilmastoitu lautalaatikko ajettiin liki totaalisesti maan tasalle. Täydellisen remontin jälkeen rakennus on vihdoin edustuskelpoinen ja moderni oppilaitos, jonka tyyli pokkaa vielä asiallisesti vanhan Nikkarin suuntaan. Alma materimme nousee tuhkasta kuin Feeniks-lintu, ja Nikkarin henki puhaltelee jälleen.
Meneepä korkealentoiseksi. Mutta rehellisesti on pakko sanoa, että Nikkari on rempattu ihan kunnioitettavaksi laitokseksi. Sininen ulkokuori on nyt punainen, uusi pääovi on tyylikäs muttei hyppää silmille. Lähes kaikkia ulottuvuuksia on laajennettu ylös- tai ulospäin. Vanhaan ruokalaan sataa aurinkoa rakennuksen päälle laskeutuneen toisen kerroksen isoista ikkunoista. On uusia luokkia ja kaappeja ja avarampia tilaratkaisuja.
Näkymä kokonaan uudesta toisesta kerroksesta ruokalaan. Good For Spitting.
Siinä mielessä on pettymys astua teatterisaliin eli koulun auditorioon, joka on about täysin samanlainen kuin silloin aiemminkin. Onko sali ollut niin tyylikäs tai paikallishistoriallisesti merkittävä, että se on haluttu säilyttää kaikessa loistossaan sellaisenaan?
Vierailla Vesillä eli On Stranger Tides on Pirates Of The Caribbean -merirosvoseikkailujen neljäs osa. Olen siis heti varautunut ei-niin-laadukkaaseen elokuvakokemukseen, sillä tarjolla on jo lähtökohtaisesti kaksi miinusta: nelososat harvoin onnistuvat ylittämään alkuperäisiä trilogioita, enkä ole koskaan ollut Pirates-fani.
Ykkösen kävin aikanaan katsomassa ihan teatterissa asti. Petyin leffaan, vaikka jo trailerin perusteella rima oli matalalla. Kakkosta tuli joskus aloitettua, mutta vartin jälkeen oli pakko lopettaa törttöyden takia. Nelosen ympäripyöreästä otsakkeestakin jo tietää, ettei älyn riemuvoittoa ole nytkään syytä odottaa.
Ihmettelen, miksi Johnny Depp jaksaa vääntäytyä kapteeni Jack Sparrown rooliin jo neljättä kertaa. Olen aina pitänyt häntä näyttelijänä, joka tarkkaan valikoi leffansa niiden taiteellisuuden ja valtavirtaa välttävän tunnelman mukaan – mutta tässä se heiluttelee miekkaansa Disney-hömpässä jo kolmannessa jatko-osassa. Onko Johnny myynyt itsensä kaupallisuudelle?
Näiden hahmojen välinen suhde jää kyllä vähän hämärän peittoon. Kumpi lopulta tykkää kummasta?
Tällä kertaa piraattiporukat kamppailevat Nuoruuden Lähteen löytämisestä. Luvassa liukuhihnaäksöniä, ontuvia vitsejä, komeaa merellistä kuvastoa ja hassunkurista vanhan englannin puhumista merkkariaksentilla.
Toki elokuva on vauhdikas ja siinä mielessä jotenkin viihdyttävä. Se ei vaan sykähdytä tai kosketa millään tasolla. Päähahmotkin ovat ohkaisia, mutta muutenkin leffa vilisee tarpeettomilta tuntuvia ”gimmick-hahmoja”, joiden tarkoitus on vaan vähän sanoa jotain tai tarjota jotain muuta erityistä (esim. harvinaisen eläväiset zombiet, Sparrown isän ilmestyminen). Vitsit eivät ole hauskoja, ja niitä heikentää entisestään takanani istuva kymmenvuotias poika, joka nauraa höröttää joka kerta höhö-höhö, kun kapteeni Jack Sparrow avaa suunsa ja syö sämpylää.
Yksi vitsi on kuitenkin erinomaisen oivaltava, ja pelkästään tämän yhden sanaleikin ansiosta elokuva nousee pari pykälää Rispektin asteikolla. Etenkin tykkään siitä, ettei vitsiä kunnolla suomenneta tekstityksissä, jolloin pikkutuhmuus jää pienemmän porukan tajuttavaksi. Eräässä kohtauksessa seurueen mukana kulkeva lähetyssaarnaaja ehdottaa jotain. Jack Sparrow kannattaa ehdotusta sanomalla: ”I support the missionary’s position.” Big Up!
Toki elokuvassa on muutakin hyvää, onhan mukana Deppin ohella aikaskuuma Penelope Cruz ja ikiviileä Ian McShane. Legendaarista Lovejoyta aikanaan esittänyt McShane ei tosin pääse oikeuksiinsa tässä pinnallisessa seikkailussa (eikä kyllä Cruzkaan mitään unohtumatonta tarjoa). Loppua kohden tarina alkaa saada vivahteita kolmannesta Indiana Jonesista. Sivuhahmomerkkarien puheenparsi huvittaa tyylillään: ”Where be me mateys, arr?”
Lovejoyn ilmiselvä 3D-kikka.
Hans Zimmerin musiikit ovat takuuvarmalla taidolla tehtyä täyttä tavaraa: merkkariseikkailuun sopivaa ylipaisuvaista hehkutusta, joka on kuitenkin kepeää verrattuna viimekesäisen Inceptionin painajaistunnelmiin.
Alun perin Pirates 4 on tarkoitettu 3D:nä katsottavaksi, ja sen kyllä huomaa teatterissa, jossa leffa katsotaan perinteisellä tekniikalla ilman syvyysvaikutelmaa. Esimerkiksi leikkaustahti on toimintakohtauksissa hitaampaa. Ohuehko juoni vihjaa siitä, että ennen varsinaista käsikirjoittamista on ensin päätetty tehdä takuuvarma 3D-hitti, jossa efektointi on se juttu.
2D:nä ei sitten tarvitse paljoakaan ällistellä, vaikka tehosteissa muutenkin ihan passelia viritystä löytyy. Kalastelen kohtia, joissa on selvästi haluttu keitrata 3D-vaikutelmaa. Ilmiselviä tuntuu olevan yllättävän vähän, onkohan niitä kuinka paljon oikeasti? 3D:nä leffa tarjoaisi joka tapauksessa enemmän, olenhan nähnyt leffan kolmiulotteisen trailerin jo kuukausia sitten.
En kuitenkaan voi syyttää elokuvantekijöitä pettymyksen tuottamisesta, olinhan jo lähtökohtaisesti skeptinen koko pätkän suhteen. Ja olkoon elokuva mitä on, olen saanut katsoa sen naapurissa sijaitsevassa aidosti keravalaisessa elokuvateatterissa!