salkku Pulp Fiction merkitys

Cult Sure: Leffassa on selittelyn makua – paitsi jos asialla on MacGuffin

Cult Sure: Leffassa on selittelyn makua – paitsi jos asialla on MacGuffin

Whatever it is, Ringo isn’t getting it…

Miten selittää elokuvan tapahtumat syineen ja seurauksineen?

Monimutkainenkin elokuva voi olla helppotajuinen silloin, kun sen tapahtumat selitetään katsojalle tarpeeksi hyvin.

Tarvitaan esimerkiksi kohtaus, jossa tarinan henkilöt miettivät, mitä jokin tarkoittaa tai miten jokin asia seuraavaksi tehdään. Tapahtumien syiden ja seurausten selittämiseen viitataan englanninkielen termillä ’exposition’, joka tarkoittaakin suomeksi ’selitystä’.

Exposition taustoittaa hahmojen motiiveja ja päämääriä tai elokuvan kuvastaman maailman sääntöjä, ja usein expositionin käsikirjoittamista helpottaa, että hahmogalleriassa on joku ”untuvikko”, jolle asia pitää selittää. Tällaisia hahmoja ovat esimerkiksi Tähtien Sodassa Voiman saloja opetteleva Luke tai Inceptionin unimaailmoita hahmotteleva Ariadne. Austin Powers -komedioissa koko termille irvaillaan antamalla tapahtumia alati selittävälle hahmolle nimeksi Basil Exposition.

Aina ei asioita kuitenkaan osata selittää. Tällöin asialla on pahamaineinen MacGuffin. Termillä (jota viljellään toisinaan myös muodoissa McGuffin tai Maguffin) viitataan mihin tahansa juonen osaan, joka jotenkin motivoi hahmoa mutta jota ei selitetä tarpeeksi. MacGuffin voi olla liian löyhä tai epäselvä mutta ainakin jossain määrin tärkeä juonen elementti, joka jättää tilaa arvailulle ja tulkinnalle.

Kuuluisin MacGuffin taitaa olla kullanhohtoinen salkku, jota jahdataan elokuvassa Pulp Fiction. Miestä kylmenee, kun Vincent Vega ja Jules Winnfield kuljettavat salkkua pomolleen, mutta salkun sisältöä ei koskaan paljasteta.

Entä kenen kerrotaan olevan MacGuffin-termin takana? Skottilainen käsikirjoittaja Angus McPhail, joka tosin saa kiittää kaveriaan – erästä Alfred Hitchcockia – termin levittämisestä laajempaan tietoisuuteen elokuva-alalla. Eräässä haastattelussa Hitchcock kuvaa MacGuffinia omintakeisella kaskulla:

It might be a Scottish name, taken from a story about two men in a train. One man says ”What’s that package up there in the baggage rack?”, and the other answers ”Oh, that’s a McGuffin”. The first one asks ”What’s a McGuffin?”. ”Well”, the other man says, ”It’s an apparatus for trapping lions in the Scottish Highlands”. The first man says ”But there are no lions in the Scottish Highlands”, and the other one answers ”Well, then that’s no McGuffin!”. So you see, a McGuffin is nothing at all.

Käsite itsessään – juonielementti, jota kaikessa tärkeydessään ei selitetä kyllin kattavasti – ei ole MacPhailin keksintöä. Mykkäelokuvissa esiintynyt näyttelijä Pearl White käytti samaa juonielementtikikkaa, mutta käytti määrittelemättömästä asiasta termiä weenie.

Mutta voi sitä joskus selitellä liikaakin. Simppelistä asiasta voidaan tehdä liian monimutkaista lisäämällä juoneen kaikkea ylimääräistä. Tällöin juonesta tulee convoluted. Ja jos taas haluaa petailla mukaan jotain yllätyksiä, kannattaa ottaa mukaan Chekovin ase.

Posted by hurraakerkko in Cult Sure, 0 comments