Poet Of The Fall

On aika tehdä suunnitelmia syksyn ja loppuvuoden varalle. Joitain suunnitelmia on jo jopa ensi vuoden varalle. Katsotaan vaan, miten asiat ja aikataulut muotoutuvat. Mutta jättäkäämme toki myös elämälle tilaa – näin pysyy blogikin eläväisenä ja spontaanina palstana. Toivotan kaikille viihtyisiä hetkiä Space: Kerkon parissa!

Blogging For Dummies

Tein pikaisen videotutoriaalin blogin käytöstä. Nothing special, mutta tulee osaksi Tietoja-sivua. Videon tein noin kahdessa tunnissa (poislukien spiikin tekemiseen ja parin kuvan muokkaamiseen käytetty aika). Otsikko tälle merkinnälle oli muuten alun perin Blog For Dummies, kunnes tajusin, mitä se olisi meinannut.

Piikki Lihassa

Olin viime viikolla ollut nuhainen, kunnes loppuviikosta löysin täydellisen parannuskeinon: sikainfluenssarokote. Pelkäsin, että reagoisin pahemman kerran A(H1N1)-rokotteeseen. Odotin kuumetta, lahnaksi muuttuvaa käsivartta ja edellisten influenssarokotteiden tyyliin silmätulehdusta. Huolet osoittautuivat kuitenkin turhiksi, ja nuhakin on tipotiessään. Olkalihas oli kyllä parikin päivää kosketukselle arka, mutta sehän ei nyt ole juttu eikä mikään. Koirakorjaamo Hoitotoimenpiteitä on suoritettu myös… Continue reading Piikki Lihassa