Teräväpiirto – parempi, muttei ylivertainen
Formaattien sota jyllää teknologiakehittäjien ja -fanien keskuudessa vuodesta toiseen. Se ottaa uusia muotoja, oli kyse sitten käyttöjärjestelmistä, pelikonsoleista tai milloin mistäkin. Vuosien varrella sota on vaatinut uhreikseen mm. Segan, MiniDiscin ja kuvaputkitelevisiot.
Tällä hetkellä haaskalinnut vaanivat CD:tä, joka pitkään musiikkimarkkinoita dominoituaan on auttamatta jäämässä Spotifyn kaltaisten suoratoistopalveluiden jalkoihin – tai oikeastaan taistelu on levymyyntitilastojenkin valossa jo hävitty. Sääli, sillä mp3:n äänenlaatu on CD:tä huonompi, mutta suoratoistopalvelut ovat auttamatta mielekkäämpiä käyttökokemukseltaan. Uutuuspalvelu Tidal mahdollistaa lisäksi CD-tasoisen toiston netissä.
Elokuvatallennerintamalla käytiin kymmenkunta vuotta sitten verinen taistelu kahden uuden teräväpiirtoformaatin välillä. Kuten usein aiemmin, kaksi kilpailevaa formaattia – HD DVD ja Blu-ray – julkaistiin samoihin aikoihin, Elokuvayhtiöt jakautuivat tukemaan jompaakumpaa, ja kuluttajat joutuivat tekemään valintoja lempparileffojensa pohjalta.
Lopulta (oikeastaan melko nopeasti) Blu-ray voitti kisan, isolta osin siksi, että Sony PlayStationin uusin versio tuki formaattia. Kiitos kuuluu myös Blu-rayn valinneelle aikuisviihdeteollisuudelle, joka oli aikanaan isossa roolissa VHS-nauhankin nousulle.
DVD:n pitkä varjo
Blu-ray selätti HD DVD:n jo kymmenkunta vuotta sitten, mutta kiistattomaksi leffaformaattien kuninkaaksi se ei kuitenkaan ole noussut.
Miksi? DVD oli aikanaan suuri mullistus verrattuna VHS-formaattiin: siirryttiin kaseteista levymuotoon, tekninen laatu oli moninkertaisesti parempi ja levyjä varten tuotettiin kommenttiraitoja, dokumentteja ja vaikka mitä lisämateriaalia. Elokuvista tuli DVD:n myötä suurempi elämys. Kaikilla oli DVD, heistä kuitenkin vain verrattain pienellä osalla BD.
Omalla kohdalla Blu-ray onnistuu kuitenkin aiheuttamaan wow-efektin. Terävä kuva häikäisee ja monet vanhat klassikot, kuten Tappajahai, heräävät aivan uudella tavalla henkiin HD-restauroituina versioina. Ei toki aina täysin onnistuneesti, kuten oheisessa videossa todetaankin.
Lisäksi BD on inspiroinut hankkimaan elokuvia, joita ei koskaan DVD:nä löytynyt. On kuitenkin harmillista huomata, miten suppea BD-valikoima lopulta on. DVD:n kanssa tottui jo siihen, että kaiken maailman ö-luokan kulttiklassikot löytyivät levyinä, mutta BD-julkaisut ovat kuitenkin yhä pääosin uutuuksia tai ikivihreitä klassikoita.
Väliinputoajista esimerkiksi Frasier-sarjan teräväpiirtoversion uupuminen harmittaa. Erään leffakauppiaan mukaan BD:tä on sinänsä turha odottaakaan, sillä todennäköisesti siirto ei olisi sen kummempi DVD-versioon verrattuna. Turha odottaa HD:ta HD:n vuoksi.
Levytila täynnä
Toki suurin todellinen uhka levyteollisuudelle on suoratoistopalvelut, jotka tarjoavat HD-tasoisia sisältöjä käytännössä rajattomasti ja matalalla kk-maksulla. Leffavuokraamot siirtyvät enemmän ja enemmän nettiin Netflixin ja muiden kasvattaessa suosiotaan.
Ilmiö on tietyllä tavalla harmillinen. Kuukausimaksulliset palvelut tavallaan laskevat leffojen arvoa, kun ei ole levykansia hypisteltävänä tai muuta konkreettista omistusta. Toisaalta rakastan Spotifyä yli kaiken ja ostan CD-levyjä todella harvoin, mutta Spotifyssä biisit ovat sentään aina kuunneltavissa – toisin kuin Netflixissä, jossa leffat tai sarjat ovat saatavilla milloin mitenkin.
Voi olla, että 10 vuoden päästä leffoja ei myydä levymuodossa enää lainkaan, vaan kaikki elokuvat ovat saatavilla teatterin jälkeen ainoastaan pilvipalveluiden kautta. Siinä tapauksessa on vain toivottava, että valikoima kasvaa ja katselua haittaavat yhteyshäiriöt ovat historiaa. Muuten on siirrytty uuteen teknologiaan vain uuden teknologian vuoksi – ei siksi, että se tekisi käyttö- ja katselukokemuksesta jotenkin parempaa.
Film February 2015 kiittää kuluneesta kuukaudesta!
Easter Egg: Tarvitsetko komeita fontteja kuviin tai saitille, muttet halua satsata koko tiliä? Look no further – täältä löydät 100 edustavaa ja maksutonta fonttia. Ylläolevan kuvan fontti: Manifesto.