Eilen oltiin tosiaan ekaa päivää kuvaamassa musavideota Meduusa-kilpailua varten. Biisin No More Stories sävelsi Lari, Juuso soitti rumpuja (vielä ei tiedä käytetäänkö Juuson rummutuksia), Vesa soitti kitaraa, Hanna lauloi stemmoja ja minä toimin pianistina. Olisikohan kolmas kerta, kun kerron roolituksen bändissä… Eilen siis oltiin God’s Gas-nuorisotilassa Kaisaniemessä filmaamassa bändin soitantaa. Homma oli tarkoin suunniteltu, oli aikataulua ja kuvattavat kuvat mietitty ja kamat kasattu jo edellisenä iltana.
Eli: homma kusahti heti aamusta, kun jopa neljä henkilöä kymmenestä oli ajoissa puoli yhdeksältä paikalla. Loppupoppoo olis myöhässä vartin tai enemmän – yhtenä myöhästelijöistä oli Lari, jolla oli avaimet kuvaustilaan. Making Of- pätkää kuvaava Esa sai siis heti aamusta kärvistelymateriaalia meiltä, jotka olimme ajoissa. No joo, ei loppuporukkakaan paljoa ollut myöhässä, mutta vartinkin myöhästyminen puski koko aikataulua eteenpäin: ekat kuvat saatiin vasta 45 minuuttia myöhässä. Siitä homma alkoi sitten vähitellen rullaamaan, mutta kaikki viiden minuutin tauot kasvoivat varteiksi ja puolituntisiksi, joten tiimin työskentelytehokkuus kärsi. Kuvaukset loppuivat punaisella hetkellä, ja ulkona oltiin minuutilleen sillä hetkellä kuin pitikin, eli kello neljältä.
Omana vaativana hommanani oli olla kuvattavana, joten en toki voi mollata kuvaajien työskentelyä. Aamu alkoi Hannan meikkipenkillä, ja sain aikamoisen satsin maalia naamaan: kosteusvoide, meikkivoide, sata kerrosta puuteria, jotain ripsijuttua, huulipunaa ja -kiiltoa, litra lakkaa tukkaan… Lopputulosta ei meinannut kyllä tunnistaa peilistä; olin semmoinen Negative-Green Day-androgyyni-punkrockari, joka toivottavasti kamerassa näytti inhimilliseltä. Hanna poisti suurimman osan meikeistä päivän päätteessä- jotta olisi pokkaa kulkea kaupungilla, heheh- mutta kyllä se suihku teki terää, kun sain myös teräsvillaksi muuttuneen tukkani pestyä.
Kuvaussessioissa piti kaiken tietysti näyttää rockilta, ja siinä bändi tuntui ainakin menon ja vaatteiden suhteen onnistuvan. Oltiin kyllä aika sekalainen sakki, kun Vesa oli hipihtävä, Lari grungehtava, Juuso oli semmoinen poikabändin kovajätkä, ja minä tosiaan punkkari. Koska esiintymisen pitää videolla näyttää munakkaalta niin vedin tietysti aika hillittömällä tyylillä pianoa huiviin: kädet nousivat aina Jussi69-tyylisesti ylös sointujen välillä, ja koskettimet helisivät hakatessa. Puskin koskettimia siihen malliin, että sormet olivat ihan p#¤%½na päivän päättyessä, vaikka yritin helliä sormia kylmän veden alla kuvausten välissä. Korvat saivat vähän kärsiä Juuson rummuista, mutteivät pahasti sentään; kuulo on tallella. Kaikki taiteen alttarille, heh, mutta kovinkaan voimallisesti ei iltasella tehnyt mieli pianoa soittaa. Biisi soi koko illan korvissa ripiitillä.
Kuvaukset jatkuvat varmasti myös tätä tekstiä kirjoittaessani. En kuitenkaan jaksanut vääntäytyä Kiloon asti, varsinkin kun kuvausryhmää tuntui olevan tarpeeksi yhteen kerrostaloasuntoon. Uskon, että saimme eilen hyvää materiaalia nauhalla ja, että videosta tulee hyvä. Homma jatkuu ensi viikonloppuna, mutten tiedä, miten paikalle pääsen työkuvioiden ohessa. Täytyy tsiigaa, haluaisin kuitenkin osallistua mahdollisimman paljon (vaikkei tämän päivän laiskottelusta uskoisikaan), etenkin saadakseni lisäkokemusta kuvaamisesta ja toki muutenkin. Näihin aatteisiin päätän tällä kertaa, siirryn suunnittelemaan tiistain haastattelua. Se on ROCK!!!